Vuosiluokka 4 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Miten musiikissa toimitaan
 

Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, liikkumista sekä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien perussoittotekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn monipuolinen kehittäminen. 

Harjoitellaan hyvää lauluasentoa, tutkitaan hengityksen merkitystä äänenkäytölle ja tehdään ääniharjoituksia sekä laulaen että liikkuen. Lauletaan yksiäänisesti ja harjoitellaan kaanoneita. Käytetään kehosoittimia sekä yleisimpiä rytmi- ja melodiasoittimia monipuolisesti luontevana osana musisointia ja musiikkikäsitteiden opiskelua. Harjoitellaan musiikin mukana liikkumista rohkeasti eläytyen. Eläydytään musiikin kuunteluun liikkeen, rytmisoittimien ja kehorytmien avulla. Harjoitellaan asiallista suhtautumista omaan ja muiden tuottamaan musiikkiin. Jatketaan kolmannella luokalla aloitetun melodiasoittimen soittamista. Tehdään pieniä improvisointiharjoituksia. Oppilaat voivat esimerkiksi keksiä introja ja välisoittoja. 

S2 Mistä musiikki muodostuu 

Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota peruskäsitteiden lisäksi musiikkikäsitteiden rytmi, melodia, harmonia, muoto, sointiväri ja dynamiikka hahmottamiskyvyn kehittämiseen. Osaamisen kehittyessä käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia. Musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmaisullisiin keinoihin. 

Tutustutaan sinfoniaorkesterin soittimiin. Tutustutaan musiikin dynamiikkaan. Opiskellaan C-duuriasteikko. Opetellaan tahdin käsite ja tavallisimpia tahtilajeja. Opitaan pisteellinen puolinuotti ja rytmi taa-a-ti. 

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa 

Musiikillisten taitojen ja tietojen lisäksi opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä pohditaan musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina. 

Osallistutaan konsertteihin ja musiikkitapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. 

S4 Ohjelmisto 

Ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota oppilaiden omiin kulttuureihin, kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kulttuurisen ymmärryksen avartamiseen. Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti muun muassa lastenmusiikkia, eri kulttuurien musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia. Musisointitilanteissa syntyneet oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset sisältyvät myös ohjelmistoon. 

Tutustutaan oman maan ja naapurimaiden musiikkiin, joista osa ulkoa. Lauluohjelmistoa valittaessa kiinnitetään huomiota ikäkauteen, paikallisuuteen ja vuodenkiertoon sekä huomioidaan ajankohtaiset tapahtumat kuten esim. merkkivuodet. Lauluston ja kuunteluohjelmiston valinnassa otetaan huomioon myös eheyttäminen muihin oppiaineisiin. Paikallisesti voidaan määritellä kulttuuriset taustat sekä kulttuuriperinnön huomioivat yksittäiset laulut (kuten Maamme tai Suvivirsi) osaksi opetussuunnitelmaa. 

Kuunteluvinkkejä: Grieg: Peer Gynt, Bach: Matteus-passio

 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3, S4 

L2, L6, L7 

T2 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T3 

S1, S2, S3, S4 

L1, L2 

T4 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T5 

S1, S2, S3, S4 

L1, L2, L5, L6 

T7 

S1, S2, S3, S4 

L4 

T9 

S1, S2, S3, S4 

L1 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään 

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikilliset yhteistyötaidot 

Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa. 

 

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä 

Oppilas harjoittelee käyttämään luonnollisesti ääntään ja kehittää keho-, rytmi- ja melodiasoittimien perussoittotekniikoita yhteismusisoinnissa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä 

Oppilas osallistuu yhteislauluun ja soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta. 

 

T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen 

Oppilas käyttää liikettä eläytyessään musiikkiin sekä tutustuessaan musiikkikäsitteisiin. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikkiliikunta 

Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun. 

 

T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä 

Osallistutaan konsertteihin ja musiikkitapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. Oppilas harjoittelee kuuntelemaan aktiivisesti musiikkia.  

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin kuuntelu 

Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan. 

 

T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen 

Oppilas harjoittelee musiikillista keksintää ja improvisointia keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin 

Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. 

 

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta 

Oppilas tutustuu ikäkauteen sopivaan eri aikakausien eurooppalaiseen musiikkiin ja musiikin eri lajeihin, erityisesti kansanmusiikkiin ja taidemusiikkiin. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin merkitysten havainnointi 

Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan. 

 

T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä 

Harjoitellaan rytmitavuja ja -merkkejä sekä dynamiikan peruskäsitteitä. 

Opiskellaan nuottikirjoitusta: c-duuriasteikko. 

Opetellaan tahdin käsite ja tavallisimpia tahtilajeja. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen 

Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä. 

 

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta 

Oppilas harjoittelee kiinnittämään huomiota kuulonsa suojelemiseen ja omaan osallisuuteensa ääniympäristön turvallisuudessa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö 

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät. 

 

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin 

Oppilas osallistuu yhteisen musiikillisen tavoitteen asettamiseen ja harjoittelee työskentelemään tavoitteen mukaisesti. 

Oppilas arvioi tavoitteen toteutumista ryhmän jäsenenä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot 

Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.