Paneelikeskustelu on yleisön edessä käytävä keskustelu. Keskustelulla on yleensä johtaja, vetäjä tai juontaja, joka jakaa puheenvuoroja panelisteille. Paneelikeskustelulla voidaan mm. jakaa tietoa, etsiä ratkaisua ongelmiin tai muokata mielipiteitä.

Paneelikeskustelu alkaa vetäjän alustuksella, jossa hän esittelee aiheen, perustelee sen ajankohtaisuuden ja esittelee lyhyesti paneelin osanottajat. Osanottajat voivat myös itse (lyhyesti) esitellä itsensä.

Paneelikeskustelijoita ei saa olla liikaa (2–6), jotta keskustelu säilyy elävänä. Puhujat on hyvä sijoittaa niin, että heillä on katsekontakti – esimerkiksi puoliympyrä on toimiva ratkaisu. Paneelin vetäjä kertoo heille etukäteen pelisäännöistä, mm. että puheenvuorot on syytä pitää lyhyinä ja keskustelu vapaamuotoisena. Keskustelijoille voi lähettää etukäteen tiedon ajasta, paikasta, aiheesta ja näkökulmasta, muista osanottajista, teknisistä järjestelyistä (mikrofonit, kuvaus) jne.

Paneelikeskustelussa paneelikeskusteluun osallistuvat voivat kukin vuorollaan kertoa ajatuksensa käsiteltävästä aiheesta. He voivat myös kommentoida toisten näkemyksiä ja esittää kysymyksiä toisilleen.. Osanottajat valitaan siten, että erilaiset mielipiteet pääsevät esiin. Edustettavana voivat olla esimerkiksi puolueiden, etujärjestöjen, opiskelijoiden, viranomaisten, tutkijoiden, asukkaiden tms. aiheeseen sopivat edustajat. Keskustelussa jokainen kuitenkin kunnioittaa toisten näkemyksiä, vaikka ei niitä jaakaan.

Usein paneelin yhteydessä myös yleisö voi tehdä kysymyksiä. Keskustelun vetäjä varautuu esittämään omia lisäkysymyksiä, jos yleisö ei niitä esitä. Paneelin lopussa puheenjohtaja tekee lyhyen yhteenvedon ja kiittää panelisteja ja yleisöä aktiivisesta keskustelusta.

Tyypillisiä esimerkkejä paneelikeskusteluista ovat vaikkapa vaalipaneelit.



Kansanesustajat Arto Pirttilahti (vas.) ja Jukka Gustafsson vaalipaneelissa Mäntän lukiolla. Mette Tolvanen (kesk.) puheenjohtajana.