Kirjoita muistiinpanot siistillä käsialalla ympäristötiedon vihkoosi. Älä kiirehdi!

Tavoitteet ja keskeiset sisällöt:

Oppilas
• oppii vaikuttamisen keinoja
• ymmärtää sääntöjen merkityksen
• ymmärtää oman asenteen merkityksen.

  • Jokainen vaikuttaa päivittäin asioihin jopa huomaamattaan. Teot voivat olla pieniä, kuten yksittäisen kuluttajavalinnan tekeminen, tai sitten sellaisia, joilla on suurempi näkyvyys ja vaikuttavuus. Tällainen voi olla esimerkiksi kansalaisaloitteen laatiminen. Vaikuttaa voi monin eri tavoin.
  • Kansalaisvaikuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jolla kansalaiset pyrkivät muuttamaan tai säilyttämään yhteiskunnassa vallalla olevia asioita. Yksi keino on äänestäminen. Se ei kuitenkaan ole ainoa keino, jolla asioihin voi yrittää vaikuttaa. Esimerkiksi osallistuminen julkiseen keskusteluun, oman blogin perustaminen tai ryhmäksi järjestäytyminen ovat keinoja tuoda näkemyksiään julki.
  • Vaikuttamisen ei tarvitse olla aina julkista. Päätös ostaa riisiä tietyn kauppaketjun myymälästä on jo vaikuttamista, vaikka sitä ei ajattelisikaan sellaisena. Arjen valinnat ovat kuitenkin omaan elämänpiiriin keskittyvää poliittista toimintaa. Valitsenko auton vai pyörän? Ostanko kengät myymälästä vai nettikaupasta? Etsinkö itselleni uutta hametta käytettynä vai uutena? Jokainen pieni arjen päätös vaikuttaa osaltaan asioihin.
  • Koululaiset voivat harjoitella asioihin vaikuttamista vaikkapa oppilaskunnassa. Siellä tehtävät päätökset vaativat vastuullista harkintaa ja niillä voi olla vaikutusta koko oppilaitoksen ilmapiiriin. Asioihin voi vaikuttaa myös liittymällä järjestöihin tai yhdistyksiin, jotka ajavat itselle tärkeitä asioita. Sellaisia voivat olla lasten ja nuorten asiat, eläinten oikeudet tai vaikkapa omaan harrastukseen tai ammattiin liittyvä järjestö. Monet kuuluvat esimerkiksi ammattiyhdistykseen.
  • Suomen Nuorisovaltuustojen liitto Nuva ry tukee ja neuvoo nuorten vaikuttajaryhmiä ja edistää nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. Nuorisovaltuustoja on useilla paikkakunnilla ja ne työskentelevät nuorten asioiden parantamiseksi ja epäkohtien korjaamiseksi oman kunnan alueella. Kunnalliseen päätöksentekoon voi vaikuttaa myös verkossa toimivan Nuortenideat.fi-palvelun kautta. Siellä voi helposti esittää omia ideoitaan, kommentoida muiden aloitteita tai ottaa kantaa kuntapäättäjien nuorille esittämiin kysymyksiin.
  • Ei myöskään pidä aliarvioida oman esimerkin vaikutusta. Annanko omalla käytökselläni hyvää esimerkkiä muille? Mitä tapahtuisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten minä?
Suomalaisnuorten tietämys yhteiskunnasta huippuluokkaa

Lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet


Kirjoita kommenttiin linkki omille sivuillesi, kun olet kirjoittanut muistiinpanot vihkoosi ja kopioinut ne Peda.netin OmaanTilaan ympäristöopin hakemistoosi. Muistathan katsoa ja lukea sivun linkit.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin