Suomen kielen ominaispiirteitä
SUOMEN KIELEN OMINAISPIIRTEITÄ
1) SANAT KOOSTUVAT MORFEEMEISTA
- Suomen kieli on synteettinen kieli, jossa pääte- ja liiteainekset lisätään sanavartalon perään. Morfeemi on kielen pienin yksikkö, jolla on oma merkitys.
kirja I sto I i I ssa I mme I kin
- Morfeemien takia suomen kielen sanat ovat pitkiä: järkähtämättömyydessäänkin
2) VOKAALISOINTU
- Vokaalisointu tarkoittaa sitä, että suomen kielessä sanoissa voi olla vain etu- tai takavokaaleja (yhdyssanoja ja vierasperäisiä sanoja sääntö ei koske) Vokaalit i ja e käyvät molempien kanssa.
sääntö (vain etuvokaaleja)
kaula (vain takavokaaleja)
Huom! Konduktööri (vierassana), yöpuku (yhdyssana)
3) DIFTONGI
4) ÄÄNTEEN PITUUS
(vokaalit tai konsonantit) voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Yhden äänteen ero voi muuttaa sanan merkityksen: tuli - tuuli, tuli - tulli
5) ASTEVAIHTELU
Suomen kielessä sanan keskellä äänteet k, p ja t voivat muuttua (tai kadota):
kukka - kukan , joki - joessa
kota - kodan, lippu - lipun
tyttö - tytöllä
Astevaihtelu ei koske lainasanoja: auto - auton
6) SUOMEN KIELESSÄ SANAN ALUSSA EI VOI OLLA KAHTA TAI USEAMPAA KONSONANTTIA
7) SUOMEN KIELESSÄ SANAT LOPPUVAT VAIN HARVOIN KONSONANTTIIN
Sanan loppuun käyvät vain konsonantit n, l, s, t ja r
alasin, askel, mies, ohut, piennar
8) SANAT ÄÄNNETÄÄN KUTEN KIRJOITETAAN
t - a - l - o > vrt. ‘house’ [haus]
Tähän on kuitenkin muutama poikkeus:
- äng-äänne > kenkä - kengän (ääntyy kurkussa)
- loppukahdennus > sadetakki [sadettakki’]
tule tänne [tulet tänne]
3. luepa [lueppa],minullekin [minullekkin], niinpä [niimpä]JOIDENKIN SANOJEN OIKEINKIRJOITUKSESTA:
enää (ei: enään), kuulostaa (ei: kuullostaa), vielä (ei: viellä) sydän, sydämen, sydämessä, sydämellinen (n-kirjain vain perusmuodossa, taivutusmuodoissa 1 m-kirjain, ei kahta!)
siellä (ei: siellä), erilainen (ei: erillainen), ensimmäinen (ei: ensinmäinen), tällainen < tämän lainen (ei: tälläinen), sekunti (ei: sekuntti), mitali (ei. mitalli), metalli (ei: metali)