Muhoksen lukion kirjaukset toimintakulttuurista ja arvoista

Muhoksen lukiossa yhteisöllisyys, vastuu ja toisten huomioiminen ovat tärkeitä hyvinvoinnin tekijöitä. Ilmapiiri on välitön, kehittävä ja ratkaisukeskeinen. Kestävä kehitys ja sen nelijako, ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys, on keskeinen osa toimintakulttuuria.

Toimintakulttuuria kehitetään yhdessä lukion koko henkilöstön, opiskelijoiden, huoltajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lukiolla on aktiivinen opiskelijakunnan hallitus ja opiskeluhuoltoryhmä, jotka tekevät yhteistyötä henkilökunnan kanssa. Toimintakulttuuri edistää kestävää hyvinvointia ja osallisuutta sekä on avoin monimuotoiselle vuorovaikutukselle ja maailmassa tapahtuville muutoksille. Tavoitteena on myös yrittäjähenkisyyteen kasvattaminen ja tulevaisuuden taidot.

Oppiva yhteisö

Muhoksen lukio on oppiva yhteisö. Lukiokoulutuksen tavoitteena on löytää oppimiseen myönteinen uteliaisuus ja kehittää oppijuutta. Myönteinen asenne oppimiseen luo perustaa tulevaisuuden taidoille ja elinikäiselle oppimiselle. Oppivassa yhteisössä jokaisella jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa toimintakulttuuriin.

Oppiaineiden välille haetaan aktiivisesti yhteisiä aihepiirejä, joiden toteutuksen kautta voidaan opetusta eheyttää. Tässä opettajien yhteissuunnitelulla on merkitystä.Toimintakulttuuri on opiskelijalähtöistä, ja se vahvistaa opiskelijoiden omaa toimijuutta, kehitystä ja oppimista. Lukio verkostoituu myös oppilaitoksen ulkopuolelle ja on näin vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Yhteistyötahoja ovat mm. kodit, muut oppilaitokset ja koulutusasteet sekä yritykset ja laitokset. Digitalisaatio tuo mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen ja tiedon luomiseen sekä erilaisten opiskelu- ja tietoympäristöjen hyödyntämiseen. Opiskelijoita ohjataan toimimaan myös verkostoituneessa ja globalisoituneessa maailmassa.

Osallisuus ja yhteisöllisyys

Lukiossa on tärkeää, että opiskelijoita kuunnellaan päätettäessä koulua koskevista asioista. Näin opiskelijat kokevat ja näkevät, että he voivat vaikuttaa asioihinsa. Kyse on myös rohkaisemisesta aktiiviseksi kansalaiseksi. Lukiossa opiskelijakunnan hallitus kokoontuu useamman kerran vuodessa. Opiskelijakunnan edustajat ovat tervetulleita opettajainkokouksiin. Opiskelijoiden edustajat ovat mukana myös opiskeluhuoltoryhmän kokouksessa vähintään kerran lukukaudessa. Eri tahojen ajatuksia ja ideoita voidaan koota myös kyselyin. Tutortoiminta edistää toimintakulttuurin hyvien käytänteiden jatkumisen opiskelijasukupolvelta toiselle.

Opiskelijoita rohkaistaan ilmaisemaan mielipiteensä, osallistumaan yhteisistä asioista päättämiseen sekä toimimaan vastuullisesti lukioyhteisössä ja yhteiskunnassa. Opetuksessa hyödynnetään yhteistoiminnallisuutta ja tuetaan ryhmän sosiaalisten suhteiden muotoutumista. Yhteisöllisyys toimii läpi koko kouluarjen, olitpa missä tahansa tehtävässä tai asemassa kouluyhteisössä.

Hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus

Opiskelijoita rohkaistaan toimimaan oikeudenmukaisen ja kestävän tulevaisuuden puolesta. Vastuullisuus lähtee koulun tilojen viihtyisyydestä ja yhteisestä hyvinvoinnista huolehtimisesta. Jokainen on niitä osaltaan rakentamassa. Yhteisön vuorovaikutuksessa korostuvat avoimuus, välittäminen ja keskinäinen arvostus. Opiskelijan ohjaus ja opiskeluhuolto ovat kaikkien yhteinen tehtävä. Opiskelijoilla on mahdollisuus saada säännösten mukaista ohjausta, tukea ja tarvittaessa myös tukiopetusta ottaen huomioon hänen erityistarpeensa. Toiminnassa edistetään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Häiriökäyttäytymistä ennaltaehkäistään yhteisöllisellä toimintakulttuurilla. Ryhmänohjaajat vastaavat ryhmästään, ja koulussa käytännössä kaikki tuntevat toisensa. Niinpä häiriökäyttäytymiseen voidaan puuttua nopeasti. Opiskelijoita kannustetaan terveyttä, hyvinvointia ja oppimista edistävään sekä liikunnalliseen elämäntapaan.

On tärkeä rakentaa luottamus siihen, että meistä jokainen voi toimillaan vaikuttaa yhteiseen hyvään tulevaisuuteen. Laajemmin ympäristövastuullisuuteen ohjataan ajattelutaitoja kehittämällä, kannustamalla seuraamaan maailman tapahtumia ja osallistumaan toimintaan itse. Lukiolla jokainen huolehtii mm. jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä, paperinkulutuksen vähentämisestä sekä sähkön säästämisestä.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Lukio edistää kaikessa toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Yhteisön jäsenet tulevat kuulluiksi, kohdatuiksi ja kohdelluiksi samanarvoisina. Oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset luovat luottamusta ja edistävät työrauhaa. Kiusaamista, häirintää, väkivaltaa, rasismia tai syrjintää ei hyväksytä, vaan niitä ennalta ehkäistään ja niihin puututaan.

Yhdenvertainen kohtelu edellyttää sekä perusoikeuksien ja osallistumisen mahdollisuuksien turvaamista kaikille että yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista ja arvostamista. Opetus on sukupuolitietoista ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittavaa. Oppiva yhteisö rohkaisee opiskelijaa tunnistamaan omat arvonsa, asenteensa ja voimavaransa. Opiskelijaa ohjataan suhtautumaan eri oppiaineisiin ja valintoihin ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja sekä suuntautumaan tulevaisuuteensa ja omiin päämääriinsä avoimin mielin.

Muhoksen lukiolla on laadittu toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka perustuu lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuuslakiin. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoituksena on sitouttaa henkilöstö ja opiskelijat yhteiseen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden edistämiseen. Muhoksen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä nimetään vuosittain. Työryhmä päivittää toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja seuraa suunnitelman toteutumista esimerkiksi kyselyiden avulla.

Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus

Lukiossa kasvatetaan opiskelijoita oman kulttuurin arvostamisen lisäksi monikulttuurisuuteen ja ymmärtämään kielten merkitys identiteetin rakentumisessa. Lukio kutsuu mielellään eri kulttuurien edustajia vierailijoiksi tai tuo heidät digitaalisen tekniikan avulla asiantuntijoiksi oppimistilanteeseen. Tavoitteena on löytää yhteistyökouluja ulkomailta. Opiskelijoita kannustetaan laajentamaan kieliopintojaan elukiossa, jossa tarjotaan mm. venäjän, kiinan, japanin, espanjan ja italian opintojaksoja. Muhoksen lukiossa kehitetään opiskelijan monikielistä osaamista, joka koostuu tieteenalojen kielistä, äidinkielten, niiden murteiden ja rekistereiden sekä muiden kielten eritasoisesta hallinnasta. Lukiossa jokainen opettaja on myös oppiaineensa kielen opettaja.