Harrastuksena näytteleminen (25.9.2014)

Maailmankuulu musikaali The Sound of Music sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa syyskuun alussa. Mukana musikaalissa on myös kolme Ahmon koulun oppilasta, 7.-luokkalainen Eerik Lappalainen sekä kahdeksasluokkalaiset Jutta Miettinen ja Erno Miettinen.

Musikaaliin laulamaan ja näyttelemään pääsi koe-esiintymisten kautta. ”Äitini luki lehdestä, että musikaaliin haettiin esiintyjiä. Sitten vain päätin mennä kokeilemaan ja minut valittiin rooliin”, Jutta kertoo. Erno puolestaan pääsi näytelmään teatterissa työskentelevän kumminsa kautta. ”Koe-esiintymisessä oli minun lisäkseni vain kaksi muuta, ja esiinnyin paremmin kuin he. Tämä on minun ensimmäinen musikaalini, mikä vähän hermostutti”, Erno jatkaa. Jutta sen sijaan on aloittanut näyttelemisen jo noin kaksi vuotta sitten, joten hänellä oli jo kokemusta esiintymisestä.

Harjoitukset ovat työllistäneet nuoria näyttelijöitä monta kuukautta. ”Työtä on ollut todella paljon! Harjoitukset alkoivat jo keväällä ja niitä oli joskus jopa viisi tai kuusi kertaa viikossa. Joskus on ollut päiviä, jolloin on päässyt nukkumaan puoliltaöin ja on pitänyt herätä jo seitsemältä. Joitain koulupäiviä on pitänyt olla poissa harjoitusten ja nyt esitysten takia”, Jutta ja Erno selittävät.

Ensi-ilta oli tietysti jännittävä kokemus. ”Jo kauan ennen ensi-iltaa ryhmämme fiilis nousi huippuunsa kun kuulimme, että ensi-ilta oli lähes loppuunmyyty. Tosin silloin alkoi myös jännittää ajatus lähes täydestä salista”, Erno muistelee. Jännitykseltä ei säästynyt Juttakaan.

”Jännitti todella paljon, mutta jännitys katosi, kun pääsi lavalle. Teatterin valopöytä kaatui esityksen aikana, jolloin kyllä alkoi jännittämään, mitä yleisö siitä ajatteli”, Jutta naurahtaa.

”Onneksi ensi-ilta on jo ohi! Muut esitykset menevät paljon helpommin”, kaksikko huokaa ja toivoo tietysti loppuunmyytyjä näytöksiä jatkossakin.

Henry Kataja 8h