II. askel

Harjoitellaan kuvaamista

Kuvaamista voi hyödyntää moneen eri käyttötarkoitukseen. Kuvaamalla lapset voivat osallistua toiminnan ja tapahtumien dokumentointiin esimerkiksi pedagogista dokumentointia varten, kuvaaminen voi olla osa leikkiä (esim. omien spontaanisti syntyvien esitysten kuvaaminen). Jotta kuvaamista voi hyödyntää monipuolisesti, täytyy kuvaamista, ja aivan erityisesti siihen liittyviä yhteisiä sääntöjä ja toimintatapoja, harjoitella säännöllisesti. 

Yhteisen toimintatavan kehittämisen pohjaksi voi valita esimerkiksi medialeikin säännöt. Säännöt pyrkivät varmistamaan toiminnan lapsilähtöisyyden ja ohjaavat samankaltaisina toistuvien rutiinien myötä yhteisten tutuiksi muodostuvien käytäntöjen muodostumiseen. 

Medialeikin säännöt: 

  1. Kuvausohje: aikuinen antaa kehykset
    Kukin lapsi kuvaa 6-10 sekunnin video-otoksia tai ottaa valokuvia sovitun määrän
  2. Lapsi luo sisällön
    Lapsi päättää vuorollaan itse, mitä ja miten hän kuvaa
  3. Kuvatun välitön katsominen
    Kun ryhmä on kuvannut, katsotaan tuotos yhdessä aikuisen kanssa
  4. Aikuinen kannattelee
    Aikuinen huolehtii tekniikasta ja ohjeista sekä tuo leikkiin uusia sovelluksia

Medialeikin säännöt on kehittänyt mediataiteilija Markus Renvall


Harjoitellaan kriittistä lukutaitoa

Varhaiskasvatuksessa kriittisen lukutaidon kehittymistä voidaan tukea esimerkiksi valmistamalla lasten kanssa omia mediatuotoksia, jolloin lapsi oppii oman kokemuksen kautta tunnistamaan, miten erilaiset mediasisällöt on tehty (esim. "green screen -teknologia", animaatio, jne.). Samalla lapsi oppii, että media on aina jonkun tekemää, eikä automaattisesti totta. Erilaisilla mediasisällöillä on usein oma tarkoituksensa tai jopa tavoitteensa, ja niiden tiedostaminen ja tunnistamisen harjoittelu rakentavat hyvää pohjaa kriittiselle lukutaidolle. 

 💡 Vinkkejä

  • Hyödyntäkää erilaisia median tuottamisen työtapoja ja sovelluksia osana muuta työskentelyä tai projekteja; tehkää lyhyitä animaatiota, tai muita mediasisältöjä, käyttäen niissä aikaisemmin tehtyjä askarreltuja hahmoja/asioita. 
  • Tutustukaa mainoksiin; mistä mainoksen tunnistaa, mitä voi mainostaa (tavaroita, ruokaa, palveluja,...) mikä mainoksen tavoite on, jne.? Keksikää omia mainoksia ja toteuttakaa niitä eri tavoin (piirtäen tai digitaalisesti muokaten kuvaksi/paperille, mainosvideo, jne.)
  • Mitä satujen, pelien, ohjelmien tai muiden mediasisältöjen lapsille tutu hahmot mainostaisivat? Keksikää iskeviä mainoslauseita ja laittakaa hahmot sanomaan ne esimerkiksi Chatterpix kids -sovelluksen avulla. 
  • Omia mainoksia voi valmistaa piirtämisen lisäksi käyttämällä esimerkiksi iPadin Keynote tai Book creator -sovelluksia, joilla molemmilla voi yhdistää monipuolisesti laitteella kirjoitettua tekstiä, omia käsin tehtyjä piirroksia sekä erilaisia kuvia. Samaan tarkoitukseen voi käyttää myös tietokoneen Word- tai Powerpoint -ohjelmia (tai muita vastaavia)

Tutustutaan verkkoselaimen käyttämiseen ja tiedon etsimiseen verkosta

"Selain on sovellus, jonka avulla voit katsella nettisivuilla olevia tekstejä, kuvia ja videoita." (Lue koko kuvaus Pienten lasten digisanastosta). Kun lasten kanssa vieraillaan verkkosivuilla ja etsitään verkosta tietoa, voidaan samalla sanoittaa verkkoselaimen käyttämistä sekä kiinnittää huomiota selaimen perustoimintoihin, kuten osoitekenttään, välilehtiin sekä verkkoselaimen sulkemiseen. Hakukoneita käytettäessä, oli kyse sitten Googlesta tai vaikkapa kuvapankista, voidaan harjoitella tarkoitukseen soveltuvien hakusanojen keksimistä. 

Harjoitellaan erilaisten digitaalisten tarinoiden valmistamista yhdessä

Digitaaliset tarinat voivat perustua omaan mielikuvitukseen (esim. omat sadut, kertomukset, esitykset), niiden avulla voi esitellä jotakin aihetta (esim. omat mielenkiinnon kohteet, oma perhe, jokin tutkimuskohde) tai vaikkapa tehdä jotakin näkyväksi (projektin tai jonkin työn eteneminen, jonkin asian harjoittelu, oppiminen). 

Vaikka digitaalisen tarinan valmis muoto on usein video, videon sisältöjä voi kuitenkin valmistaa monin eri tavoin, eikä pelkästään digitaalisia välineitä käyttäen. Digitaalisten tarinan kokoaminen tarjoaakin runsaasti erilaisia mahdollisuuksia monenlaisten taitojen harjoitteluun aina kädentaidoista digitaitoihin. 

Esimerkkejä Kuvaus (Sovelluksia tarinan kokoamiseen valmiiksi)
iMovie Sovelluksen avulla voi koota kuvista, äänitteistä ja videoleikkeistä yhtenäisen videon. Käytettävät kuvat, videot ja äänitteet tehdään/kuvataan/äänitetään pääsääntöisesti muissa sovelluksissa. iMovie -sovelluksessa voi kuitenkin lisätä videoon tekstiä, ja sovelluksesta löytyy äänitehosteita ja taustamusiikkia. 
Clips Sovelluksessa kuvat ja videot kuvataan suoraan valittuun "projektiin", eikä videota tarvitse erikseen haeskella ja editoida (jos ei halua niin tehdä). 
Book Creator Sovelluksessa tehtävät kirjat voi tallentaa videoksi jolloin sivuille lisätyt videot ja äänet toistuvat videolla peräkkäin siinä järjestyksessä kun ne on kirjaan lisätty; myös kirjan sivut vaihtuvat automaattisesti. Book Creatorin etuna on se, että videota ei tarvitse erikseen editoida, ja että sovellus itsessään sisältää työkalut esimerkiksi tekstin kirjoittamiseen ja piirtämiseen.