Tervehdys hanketyöntekijät, ilahduttavan laajan yhteistyöverkoston jäsenet sekä muut toimintaa seuraavat aktiivit! Olen Katri Perho, ja aloitin maanantaina Tšetanes naal-hankkeen projektipäällikkönä. Olen koulutukseltani historian, psykologian ja yhteiskuntaopin opettaja, ja minulla on kokemusta niin alakoulun, peruskoulun, ammattikoulun kuin lukionkin opetustyöstä. Toimin myös oppikirjailijana, ja tänä keväänä julkaisuvuorossa on lukion valinnaisen historian kokonaan digitaalinen kurssi ”Kulttuurit kohtaavat”. Teen myös Suomen romaneihin liittyvää opetusmateriaalia Opetushallituksen nettisivuille yhteistyössä talon romaniasiantuntijoiden kanssa. Nämä sivutyöt ovat kuitenkin joko melko pieniä tai loppusuoralla, joten voin keskittyä tosissani Tšetanes naal:in toimintaan. Olen ollut vastuussa hanketyöstä aiemminkin, mutta uusi tehtäväni on aiempia haastavampi, ja hyvä niin.

Kahden kulttuurin rajapinnoilla toimiminen on minulle tuttua, sillä äitini on Etelä-Amerikan Paraguaysta kotoisin, ja olen luonnostaan ollut osa molempia ”maailmoja”, suomalaista ja latinalaista kulttuuria. Minulla ei ole romanitaustaa, mutta Suomen romanien historia ja nykytilanne on kiinnostanut minua jo kauan. Yksi käänteentekevä tilanne juontaa nuoruudestani. Olin huoltoasemalla töissä, ja sinne sattui pysähtymään joukko romaneja, jotka olivat muistaakseni matkalla Viipuriin hautajaisiin. Jostain syystä heille syntyi käsitys, että olen itsekin romani. He puhuivat minulle sanoilla, joita en ymmärtänyt, ja kyselivät asioista, joiden merkitys ei minulle heti auennut.

Romanien kohteliaisuus ja välittömyys tekivät minuun vaikutuksen jo silloin. Jäin miettimään, kuinka voi olla mahdollista, että tämä kohtalaisen suuri joukko on asunut Suomessa yli 500 vuotta, eikä ulkopuoliset tiedä heistä juuri mitään. Päätin perehtyä asiaan syvemmin, ja yksi luonteva tapa oli vuosia myöhemmin kirjoittaa yliopiston lopputyö romaneihin liittyvien ennakkoluulojen käsittelystä ja purkamisesta opetustyössä.

Tulen hankkeen toimintaan mukaan oikeastaan hyvin kiitollisella hetkellä: toimintatavat ovat jo muuttuneet rutiineiksi, toimijat tuntevat toisensa ja ovat tottuneet tekemään yhteistyötä, paljon hyvää on saatu jo aikaan. Lisäksi minulla on onni saada kokenut projektipäällikkö Mertsi Ärling mentorikseni ja työparikseni. Nuorten ja toki vanhempienkin elämänpoluilla koulutusta ja työmahdollisuuksia ei voi nykypäivänä erottaa toisistaan, ja sen vuoksi myös Tšetanes naal-koulutushanke ja Nevo tiija-työllistymishanke kulkevat käsi kädessä, toinen toistaan tukien.

Vaikka hallinnolliset tehtävät vievät valtakunnallisessa hankkeessa väkisin aikaa, on selvää, että tärkein työ tehdään ruohonjuuritasolla. Siihen parhaita tekijöitä ovat varmasti paikallistoimijat, jotka tuntevat kohderyhmänsä. Myös me DIAK:illa pyrimme parhaamme mukaan menemään sinne, jossa apua tarvitaan. Ensi viikon perjantaina suuntaamme Mertsin kanssa Itäkeskuksen nuorisotalo Kipinään jututtamaan paikallisia romaninuoria siitä, millainen toiminta olisi juuri heille hyödyllistä. Tärkeintä on herättää nuorissa itsessään liekki, joka työntää eteenpäin: ”Minä olen hyvä, minä pystyn, minulla on idea!”

Olen kiitollinen mahdollisuudesta olla mukana hyvässä porukassa tekemässä tärkeää työtä. Tulen takuulla oppimaan teiltä tämän vuoden aikana paljon. Toivon, että annatte minulle reilusti ja rehellisesti palautetta, jotta tiedän mikä sujuu ja missä on vielä kehittämisen varaa.

Tarmoa hankkeen viimeiseen vuoteen, tehdään siitä yhdessä onnistunut!

• Katri Perho