3. Pilvipalvelutallennus

3. Pilvipalvelutallennus

Kuten olen jo pariin kertaan todennut: paperit eivät ole minun juttu. Myöskään muistitikut eivät ole minun juttu. Mutta pilvipalvelutallenus on minun juttuni.

Pilvipalvelu historiani alkoi Dropboxin käytöllä. Sitten siirryin OneDriveen. Rinnalla käyttänyt rinnalla Googlen Driveä. Nyt olen palannut takaisin Dropboxin käyttöön, koska OneDriven
avautumisessa on hankaluuksia laitteesta riippuen. Avautuminen on myös huomattavasti hitaampaa ja kirjautumisia tarvitaan yleensä
useita. Dropbox avautuu siis nopeammin ja esimerkiksi opettajan materiaalien jakaminen talon ulkopuoliselle sijaiselle on huomattavasti helpompaa.

Tähän väliin on hyvä huomauttaa tietoturva-asioista. Osa opettajista kieltäytyy käyttämästä pilvipalvelutallennuksia tietoturvasyistä. OneDriven hitaus johtuu osittain juuri siitä, että sen tietoturvapolitiikka on huomattavasti tiukempi (lukuisat kirjautumiset) kuin Dropboxin tai Google Driven. Jotkut opettajat ovat siirtyneet muistitikuista mukana kuljetettaviin ulkoisiin kovalevyihin, joille voi myös tallentaa videoita ilman että tila loppuu heti kesken. Ei huono ratkaisu sekään, jos on huolissaan tietoturvasta, mutta mitä vähemmän fyysisesti mukana kannettavia asioita, sen parempi minulle henkilökohtaisesti.

Lisäksi pilvipalvelutallennuksessa ongelmallista, kuten myös kaikkien muiden sähköisten palveluiden suhteen, on se, että netti voi kaatua tai joutua massiivisen hyökkäyksen kohteeksi tai sähköt voivat katketa. Liitu- ja valkotaulu on edelleen hyvä olla luokassa.

Vinkki: Olen tallentanut wilmasta oppilaslistat pdf-muotoisina ja tehnyt joka jaksolle ja päivälle omat kansionsa. Talon ulkopuoliselle sijaiselle on sitten kätevää jakaa linkki oppilaslistojen tietyn jakson ja päivän kansioon, koska heillä ei ole pääsyä wilmaan.