Nilviäisiin kuuluvat simpukat, kotilot ja pääjalkaiset. Nilviäisten koko vaihtelee mikroskooppisen pienistä useiden metrien kokoisiin mustekaloihin. Nilviäiset elävät monenlaisissa elinympäristöissä: merissä, makeissa vesissä ja maalla. Monet nilviäiset, esimerkiksi simpukat, osterit, etanat ja mustekalat, ovat myös ihmisten ravintoa. Nilviäisiä syödään Suomessa kuitenkin melko vähän Etelä-Eurooppaan ja Aasiaan verrattuna.

​
Ukkoetana.

Simpukoiden pehmeä ruumis on kalkkikuoren suojassa. Simpukoilla on kaksiosainen, sivulta litistynyt kalkkikuori. Kuoren osat ovat kiinni saranan avulla. Kuoren välistä tulee esiin jalka. Monet nilviäiset liikkuvat ja kaivautuvat pohjaan lihaksikkaan jalan avulla. Simpukoilla ei ole päätä, mutta niillä on suuosa. Suuosan liuskamaiset rihmat ohjaavat ravintoa vedestä suuhun. Ravinnonotto tapahtuu suodattamalla. Simpukoiden ruumiissa on kolme pääosaa: jalka, sisälmyspussi sekä ruumista peittävä limainen vaippa.

Myös kotilojen rakennetta suojaa kalkkikuori. Joillakin kotiloilla, kuten etanoilla, kalkkikuori on surkastunut. Kotiloiden kalkkikuori on kiertynyt ja se on usein epäsymmetrinen. Kotiloilla on pää, jalka ja kierteisen vaipan peittämä sisälmyspussi.

Pääjalkaisista tunnetuimpia ovat mustekalat. Mustekalat ovat hyvin kehittyneitä aistien, ruuansulatuskanavan, hermoston ja aivojen osalta. Monet kalkkikuorelliset lajit ovat kasvinsyöjiä, mutta mustekalat ovat petoja.

Nilviäiset lisääntyvät suvullisesti. Simpukat ja mustekalat ovat yksineuvoisia. Monet kotilot ovat kaksineuvoisia, jolloin yksilöllä on sekä naaraan että koiraan sukupuolielimet sukusoluineen. Eläintä, joka tuottaa sekä naaras- että koiraspuolisia sukusoluja, sanotaan hermafrodiitiksi.

​Mustekala.