Eläinsoluissa ei ole yhteyttämiskykyisiä viherhiukkasia kuten kasvisoluissa, joten ne joutuvat käyttämään muita eliöitä ravintonaan. Eläimet ovat siten toisenvaraisia eli heterotrofisia. Ne ovat ravintoketjussa kasvinsyöjiä, lihansyöjiä tai hajottajia. Niillä on yleensä myös liikkumiskyky, ainakin jossain elämänkaarensa vaiheessa. Esimerkiksi meduusojen elämänkaari jakautuu sekä merenpohjaan paikalleen kiinnittyneeseen polyyppivaiheeseen että vapaasti liikkuvaan meduusavaiheeseen. Selkärankaisilla eläimillä liikkumiskyvyn mahdollistavat lihaksisto, luusto ja hermosto.

Eläinten elintoimintoja säätelevät yleensä hermosto ja hormonit, mutta esimerkiksi sienieläimiltä ne puuttuvat. Eläimillä on myös aistinelimiä, joiden avulla ne reagoivat ympäristön muutoksiin ja ärsykkeisiin (ärtyvyys ja itsesäätelykyky). Aistien avulla eläin havainnoi ympäristöään, suunnistaa siinä ja hankkii ravintoa. Eliölajeilla on erilaisia aisteja riippuen siitä, minkälaisiin olosuhteisiin ne ovat sopeutuneet. Esimerkiksi olmi on sokea salamanteri, joka elää koko elämänsä pimeissä maanalaisissa vesistöissä ja luolissa, joten se ei tarvitse näköaistia.

Eläimet lisääntyvät pääasiassa suvullisesti. Tosin jotkut eläinlajit, kuten korvameduusa, lisääntyvät sekä suvullisesti että suvuttomasti. Eläimillä rakenteellisesti ja toiminnallisesti samanlaiset solut muodostavat kudoksia, kuten lihas- ja hermokudosta. Eläinsolussa ei ole soluseinää niin kuin kasvi- ja sienisoluilla.