uskonto 3.lk

Uskonnon arviointiperusteet 3. vuosiluokan päätteeksi kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten sekä hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten 

 

Tavoitteet 

Sisältöalueet 

Arvioinnin kohteet oppiaineessa 

Kohtalainen osaaminen 

Hyvä osaaminen 

T1 

Oppilas tuntee Raamatun, erityisesti Vanhan testamentin, keskeisiä kertomuksia. 

S1 

Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito 

Oppilas on tutustunut Raamatun, erityisesti Vanhan testamentin kertomuksiin. 

Oppilas tuntee Raamatun, erityisesti Vanhan testamentin kertomuksia. Oppilas tuntee alustavasti Raamatun rakennetta. 

T2 

Oppilas huomaa uskonnon vaikutuksen omassa ja muiden elämässä. 

Oppilas tunnistaa uskonnollisia symboleja ja käsitteitä. 

Oppilas tuntee oman alueensa seurakuntaa. 

Oppilas tutustuu jumalanpalveluksen rakenteeseen. 

S1 

Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito 

Oppilas tekee alustavia havaintoja uskonnon vaikutuksesta omassa ja muiden elämässä. 

Oppilas tunnistaa joitakin uskonnollisia symboleja ja käsitteitä. 

Oppilas on tutustunut oman alueensa seurakuntaan. 

Oppilas tunnistaa jumalanpalvelus-käsitteen. Oppilas tietää alustavasti kirkkovuoden juhlia. 

Oppilas tunnistaa uskonnon vaikutuksen omassa ja muiden elämässä. 

Oppilas tunnistaa uskonnollisia symboleja ja käsitteitä. 

Oppilas tuntee oman alueensa seurakuntaa. 

Oppilas tuntee jumalanpalveluksen rakennetta. Oppilas tietää alustavasti tärkeimmät kirkkovuoden juhlat. 

T3 

Oppilas tunnistaa uskonnollisen kielenkäytön luonnetta ja kielikuvia. 

S1, S2 

Uskonnon kielen ja symbolien analysointi 

Oppilas osaa ohjatusti kertoa jonkin esimerkin uskonnollisesta kielestä ja sen vertauskuvallisuudesta. 

Oppilas ymmärtää, mitä kielikuva tarkoittaa ja osaa kertoa esimerkkejä siitä. Oppilas osaa antaa esimerkkejä uskonnollisesta kielestä ja sen vertauskuvallisuudesta. 

T4 

  

  

  

  

T5 

Oppilas oppii ymmärtämään oman kulttuurinsa juuria ja monimuotoisuutta. 

Oppilas oppii tuntemaan ja arvostamaan omaa henkistä ja aineellista kulttuuriperintöään. 

S1, S2 

Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto 

Oppilas tunnistaa tuetusti oman kulttuurinsa juuria. Oppilas huomaa, että uskonnot näkyvät ympärillämme. 

Oppilas tunnistaa oman kulttuurinsa juuria ja monimuotoisuutta. Oppilas huomaa uskontojen merkityksen ympärillämme. 

  

T6 

  

  

  

  

T7 

  

  

  

  

T8 

Oppilas tuntee Vanhan testamentin keskeisiä kertomuksia. 

S1, S2, S3 

Etiikkaa koskeva tieto 

Oppilas on tutustunut Vanhan testamentin kertomuksiin sekä Kymmeneen käskyyn. 

Oppilas tuntee Vanhan testamentin alku- ja patriarkka kertomuksia. Oppilas osaa tarkastella Kymmentä käskyä etiikan näkökulmasta. 

T9 

Oppilas tietää YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisen sisällön ja osaa kertoa esimerkkejä ihmisoikeuksista. Oppilas ymmärtää YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta. 

S2, S3 

Ihmisoikeusetiikka 

  

Oppilas tietää, että on olemassa YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ja on tutustunut sen sisältöön. 

Oppilas tietää YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisen sisällön ja osaa kertoa esimerkkejä ihmisoikeuksista. Oppilas ymmärtää YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta. 

T10 

Oppilas oppii arvioimaan toimintansa eettisyyttä ja tunnistamaan oikean ja väärän. 

Oppilas tunnistaa moraaliseen päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä. 

Oppilas oppii toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentajana. 

S2, S3 

  

Eettinen pohdinta 

Oppilas tarvitsee vielä tukea kristinuskon eettisten periaatteiden soveltamisessa omassa pohdinnassaan omastatunnosta, anteeksipyytämisestä ja -antamisesta. 

Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Hän osaa jo hieman soveltaa kristinuskon eettisiä periaatteita omassa pohdinnassaan omastatunnosta, anteeksipyytämisestä ja -antamisesta. 

Oppilas ymmärtää Kultaisen säännön etiikkaa. 

T11 

Oppilas harjoittelee eettisten asioiden pohdintaa, omien tunteiden ja kokemusten jakamista. 

S1, S2, S3 

Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot 

Oppilas ilmaisee ajatuksiaan ja tunteitaan epävarmasti. Vuorovaikutustilanteet ovat vielä epävarmoja. 

  

Oppilas osallistuu yhteiseen keskusteluun, osaa kuunnella toisia ja ilmaista itseään. 

  

T12 

Oppilas oppii luottamusta luottamaan elämään ja itseensä. 

S3 

  

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. 

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. 


1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 7.lk, 8.lk ja päättöarviointi Alkuun