Viisi vuotta Stanley oli Leopoldin mies Kongossa. Tutkimusmatkailijan ärhäkkä energia suuntautui nyt alueen pelottavaa maastoa, ei sen ihmisiä vastaan. Hänen työporukkansa raivasivat maastoon karkeaa uraa, joka muistutti enemmän polkua kuin tietä. Joissakin kohdissa ne käyttivät hyväksi olemassa olevia polkuja, joissakin tunkeutuivat suoraan läpi ryteikköisten metsien, täyttivät kuiluja ja rakensivat puunrungoista siltoja rotkojen poikki. Sitten he kuljettivat yli viidenkymmenen tonnin edestä tarvikkeita ja varusteita väylää pitkin Stanley Poolille. Hevosten ja härkien tapaiset vetojuhdat eivät kestäneet Kongon ilmastoa eivätkä sairauksia, minkä vuoksi tarvikkeet kulkivat enimmäkseen kantajien päitten päällä. Kahden vuoden tienraivauksen ja tarvikkeiden raahaamisen jälkeen koskiosuuden huipulla koottiin kaksi pientä höyrylaivaa, jotka sitten veivät puksuttaen ryhmiä perustamaan lisää asemapaikkoja Kongon varrelle. Nimet eivät jättäneet epäselvyyttä siitä, kenen siirtomaa Kongosta tulisi. Suurten koskien huipulle, kuuloetäisyydelle jyrisevistä putouksista perustettu tukikohta, johon kuuluivat vahvasti linnoitettu päärakennus ja vihannespuutarha, sai nimekseen Leopoldville. Sen takana kohosi Leo-poldinkukkula. Pian kartalta löytyivät myös Leopold II: n järvi ja Leopoldinjoki. Yksi myöhemmistä höyrylaivoista, jonka päällikkönä olisi hetken Kongon kuuluisin laivan kapteeni, oli nimeltään Roi des Belges (belgialaisten kuningas). Stanley oli ankara työnjohtaja, ”Kahleet ovat paras rangaistus”, hän selitti kirjeessään Brysseliin, ”sillä ne aiheuttavat kantajalleen häpeää ja tekevät olon tukalaksi haavoittamatta, runtelematta tai kiduttamatta ruumista.” (Valkoisia ei tietenkään pantu kahleisiin, vain mustia.) – – ”Jokaista kohtaamamme sydämellisen näköistä alkuasukasta.” hän kirjoitti, ”katselen samanlaisin silmin kuin maanviljelijä riuskajäsenistä jälkeläistään: hän saattaa tulevaisuudessa astua sotilas-työntekijän riveihin.” Juuri tämän kauden aikana, kun Stanley piiskasi miehiään säälimättä työhön, hänen afrikkalaiset työläisensä oppivat tuntemaan hänet nimellä Bula Matadi tai Bula Matari, ”Kivenrikkoja”. – – Omissa kirjoituksissaan Stanley tuhahtaa halveksivasti afrikkalaisille, jotka ovat jo periaatteessa laiskoja, ja valkoisille, jotka ovat ”heikkoja luonteita”. Hän saarnaa ”yritteliäisyyden ilosanomaa” ja julistaa, että ”eurooppalainen välittäjä, jolla on koti Euroopassa mutta sydän Afrikassa, on ennen kaikkea se jota täällä kaivataan – – He ovat kaupankäynnin lähetyssaarnaajia, jotka eivät sovi minnekään niin hyvin kuin Kongon alueelle, missä on niin paljon joutilaita käsiä.” Eikä hän milloinkaan heittäydy niin intohimoiseksi kuin silloin, kun hänen rahanansaitsemisvaistonsa ja viktoriaaninen häveliäisyytensä löytävät toisensa. ”Vaatteitta kulkevien tatuoitujen” afrikkalaisten taivutteleminen ”häpeämättömästä alastomuudestaan” eurooppalaisten vaatteitten kantajiksi on hänen alituinen pakkomielteensä: ”Afrikalla olisi mielestäni loistava tulevai suus, jos vain jonkin ihmeellisen onnenpotkun avulla saisin mantereen sisäosien miljoonat mustat hylkäämään ruohovaatteensa ja pukemaan ylleen – – käytettyjä vaatteita – – Miten valmiit markkinat vanhoille vaatteille täällä onkaan! Asut joista Euroopan sotasankarit, herrainklubien palvelijat ja nykyajan faaraoiden livreepukuiset lakeijat ovat jo luopuneet, sekä lakimiesten, kauppiaiden tai jonkun Rotschildin hännystakit tai ehkä kustantajieni tummat puvut saattaisivat löytää kongolaisten päälliköiden joukosta uudet kantajansa”.

Sir Henry Stanleyn tarinan pääset lukemaan täältä 

Adam Rochschild: Kuningas Leopoldin haamu. 1998.

Tehtäviä
1. Kirjoita Stanleystä lyhyt tarina, jossa hänen toimiaan Kongossa ylistetään.
2. Kirjoita Stanleystä lyhyt tarina, jossa hänen toimiaan Kongossa kritisoidaan.
3. Etsi tietoa Belgian kuningas Leopold II toimista Kongossa. 
4. Pohdi, miksi Stanleyn toimintaa on aikaisemmin ihailtu.

LÄHDE: FORUM Suurvaltojen valtapyrkimykset vuosina 1870–1918