Quizlet Live

Tehdessäni terveystiedon TE01 lukiokurssille Quizletejä törmäsin uuten Quizletin ominaisuuteen, jota halusin tietenkin heti testata. Quizlet Live on ryhmässä tehtävä Quizlet, joka tekee pelaamisesta yhteisöllisempää. Lukiolaisilta saatu palaute Quizlet Livestä oli myös kannustavaa.

”Pidin siitä, miten selvä kyseinen sivusto oli, sekä siitä, että siinä oli hieman kilpailullista ryhmätyötä. Jos kyseessä olisi ollut iso, tuttu kaveriryhmä, olisi se saanut voiton vietyä joka kerta. Kommunikaatiokyvyt parani jokaisella osallistujalla.”
”Oli kivaa pelata ryhmässä muita luokan joukkueita vastaan”
”Quizlet Livessa asioista piti keskustella muiden kanssa ja se oli lisäksi aika hauskaa!”

Mikä on Quizlet Live?

Quizletin Live tekee tavallisista Quizletin Study seteistä yhteisöllisiä, kun oppijat vastaavat yhdessä joukkueena kysymyksiin. Pelissä on myös kilpailullinen elementti, kun joukkueidein edistyminen heijastetaan luokan skreenille.

Quizlet Live käynnistetään opettajatilin kautta. Mikäli Live-painike ei näy, kun avaat tekemäsi Study setin, käy tarkistamassa asetuksista, että olet määrittänyt tilisi opettajatiliksi. Live tilan käyttö on ilmaista sekä opettajille, että oppilaille.

Quizletin pääsivun vasmmasta yläkulmasta löydät Settings-painikkeen, jonka takaa löytyy Account type, josta valitset Teacher.

Jotta Quizletin pelaaminen Live tilassa onnistuu, opettaja tarvitsee tietokoneen heijastusmahdollisuudella, Study setin, jossa on vähintään 12 määritelmää, vähintään kuusi pelaajaa, joilla kaikilla on peliväline (tietokone, tabletti tai puhelin) ja riittävästi aikaa pelin pelaamiseen (10-20 min).

Oppilaat pelaavat 3-4 hengen arvotuissa ryhmissä. Quizlet arpoo joukkueet opettajan puolesta, mutta opettaja voi halutessaan myös itse muodostaa joukkueet. Pelin ideana on vastata peräkkäin 12 kertaa oikein ja se joukkue joka tähän pystyy ensimmäisenä, on voittaja. Väärästä vastauksesta joukkue tippuu nollille. Pelin aikana joukkueiden edistyminen näkyy skreenillä. Pelin loputtua joukkueet näkevät mitkä käsitteet menivät oikein ja missä oli virheitä.

Miten käynnistät pelin luokassa?

  1. Käynnistä tietokone ja heijasta näyttö luokan skreenille
  2. Anna jokaiselle oppilaalle tietokone tai tabletti
  3. Avaa tietokoneellasi se Study set, jota haluat oppilaidesi opiskelevan
  4. Paina oikeasta laidasta Live -nappulaa. Jos live nappulaa ei näy tarkista, että asetuksissasi on valittuna, että olet opettaja
  5. Seuraavalta näytöltä valitse Create Game

Mitä oppilaat tekevät?

  1. Oppilaat menevät laitteillaan osoitteeseen http://quizlet.livetai https://quizlet.com/live ja syöttävät pelin koodin, jonka opettaja heijastaa skreenille.
  2. Kun kaikki oppilaat on liittyneet pelitilaan nimellään, voi opettaja esikatsella satunnaisesti muodostuneita joukkueet. Jos joukkuejako ei ole tyydyttävä, joukkueet arvotaan uudelleen Resuffle-painikkeella. Painamalla oppilaiden liityttyä uudelleen Create Game-nappulaa aukeaa linkki Or create your own custom teams, jonka kautta opettaja voi itse valita oppilaat joukkueisiin. Lopuksi valitse Use These Teams hyväksyäksesi joukkuejaon.
  3. Pyydä samassa joukkueessa olevia oppilaita siirtymään lähelle toisiaan, jotta he voivat työskennellä yhdessä
  4. Aloita peli

Nämä ohjeet on suomennettu täältä: https://quizlet.com/help/2444125/how-to-use-quizlet-live
Tulosta ohjeet liitteistä

Liitteet:

Quizle Live käyttöohjeet

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin