Ajatuksen tasolla mielestäni tämä toimii hyvin ja harjoittelussa olen päässyt askeleita eteenpäin kohti moninaisia tapoja toteuttaa oppimistilanteita ottaen huomioon erilaiset oppijoiden oppimisedellytykset. Harjoitteluluokassani oli suhteellisen homogeenisiä oppimisedellytyksiä, jos niin voisi sanoa. Toki kaikki on yksilöitä ja heillä on kyllä eri asioissa erilaisia tuen tarpeita. Jotkut tarvitsevat tarkempia ohjeistuksia, jotkut kelloa motivoimaan ja jotkut fyysiseen oppimisympäristöön erilaisia rajauksia. Pyrin siihen, että tunnit eivät ole vain minun monologeja, vaan halusin käyttää aikaa siihen, että oppilailla olisi mahdollisuus itse oppia ja oivaltaa. Opetussuunnitelmaa toteuttaessa tein paljon tietoisia valintoja etenkin jaksosuunnitelmaa tehdessä. Jaksosuunniteman aihe - avaruus kolmasluokkalaisille, tuli ilmi vain Jyväskylän omassa opetussuunnitelmassa, joten tuntui siltä, että sai todella vapaat kädet siihen, miten ja kuinka syvästi aihetta kolkkien kanssa käsittelee. Tunteja suunnitellessani olen pyrkinyt pitämään taustalla aina jonkun opetussuunnitelman noston. 

Miten perustelen pedagogisesti tekemiäni oppimistilanteiden suunnittelu- ja toteutusvaihtoehtoja? 
Pyrin tekemään suunnittelut ja toteutukset niin, että pidän mielessä opetussuunnitelman, erilaiset oppimisteoriat ja konstruktivismin. Huomasin kuitenkin, että tein paljon samalla tavalla kuin luokan oma opettaja - ehkä sen takia, että oppilaat olivat siihen tottuneet ja esimerkiksi vapaampi työskentelystruktuuri ei tälle porukalle sopinut. Kokonaisuutena ryhmän dynamiikka oli toimiva, lukuunottamatta muutamaa oppilasta. Tämä oli tärkeää huomioida työskentelymuotoja valittaessa ja esimerkiksi paritöitä tehdessä. Esimerkiksi toiminnallisessa sanaluokkien kertauspelissä olin aika tarkastikin suunnitellut ryhmät, mutta osan oppilaista ollessa pois ryhmäjaot muuttuivat ja lopputulos ei ollut kovinkaan vakuuttava. Teimme myös luokan oman opettajan kanssa tietoinen valinta siinä, että toteutimme jaksosuunnitelmani "lopputyön" eli esitelmät planeetoista läppäreillä, vaikka luokka ei ollut niitä hirveästi käyttänyt. Digitaalisten oppimisalustojen harjoittelu on tärkeää eikä sen harjoitteluun mennyt lopulta ihan älyttömästi enempää aikaa kuin olin kuvitellut. Se oli onnistunut lopputyö niin parityöskentelyn (luokan oma ope teki parit) kuin myös sisällöllisestikin. Nikkolan ja Löppösen (2014) mukaan sillä, mitä opettaja ryhmällään teettää, tai mitä ryhmänsä kanssa tekee, on aina teoreettinen tausta. Se on siellä jokatapauksessa, huomaa opettaja sitä tai ei. Mitään harjoituksia ei ole mielekästä nappailla kuin ostoksia koriin valintamyymälässä (Nikkola & Löppönen, 2014). 
Parien valinta ylipäätään aiheuttaa aika paljon ristiriitoja koulumaailmassa/ alaluokilla. Olin 1. harkan alkuopetuksessa ja silloin norssin ohjaava opettaja painotti todella paljon open merkitystä pareja tehdessä ja sitä, että niin nuori ei ole vielä valmis niihin tunteisiin, mitä mahdollinen parinvalinta joillekin voi aiheuttaa. Paritöissä tai muissa "virallisemmissa" paritöissä mielestäni opettajan täytyy tehdä valinnat, silmällä pitäen sitä, että työskentely onnistuu, mutta myös että oppisi työskentelemään kaikkien kanssa.

 

Kuinka ohjaan oppilaiden ajattelun- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä? 
Teimme paritöitä, joissa vuorovaikutustaidot kehittyivät. Halusin myös usein päästä oppilaan pään sisälle ja kysyin miksi-kysymyksiä, suhteellisen helppoihinkin kysymyksiin. Tai vastaava tilanne on matikassa, jolloin pyysin oppilasta selittämään tarkasti, kuinka laskun ratkaisi. Tällöin itse opettajana pääsen oppilaan pään sisälle, mutta myös joku oppilas voi toisen "samantasoisen" selityksen myötä ymmärtää jonkun haastavammankin asian. Jotkut oppilaat toivat osaamattomuuttaan ilmi heti tehtävien tekoa aloittaessa, eli toisinsanoen ei ole kerennyt lukea edes tehtävänantoa loppuun. Tällöin oppilas saattaa heittää hanskat tiskiin ja joko sulkeutua tai alkaa pitämään omaa, muita häiritsevää, showta. Tässä vaiheessa keskitytään siihen, että oppilas lukee rauhassa itse kysymyksen ja miettii hetken aikaa, että mitä pitää tehdä. Tämä sen sijaan, että menisin ja kertoisin heti, että miten tehtävä menee. Toteutimme avaruusjakson päätteeksi myös heidän ensimmäisen esitelmän, eli siis omalle luokalle esiintymisen. Huomasin, että myös he, ketkä tavallisesti ovat "hälläväliä" tyyppejä, olivat aidosti (ja positiivisella tavalla) jännittyneitä ja skarppeja omassa esitelmässään. Ja toisaalta he, jotka ovat todella esillä luokan arjessa muutenkin, jännittivät todella esiintymistä. Tämä oli hieno kokemus myös itselle nähdä, kuinka he uskaltautuivat ja rohkenivat esittämään - minun ollessa vierellä. Tuli merkityksellinen olo.
Toisaalta näin jälkikäteen esimerkiksi matikan tunnilla tuli olo, että kyselin vähän liikaakin oppilailta, koska mietitytti, että puhunko pian itse liikaa. Sellaisissa kohdissa, joissa olisin voinut itse kertoa että asia x menee näin, saatoinkin kysyä, että hei miten tämä menee ja luulen, että jotkut olisivat kaivanneet sitä selvyyttä, joka jäi uupumaan joissain tilanteissa.

Miten otan itse vastaan palautetta ja kuinka annan palautetta muille? 
Joskus ennen otin aika paljon palautetta itseeni, ja toki edelleen riippuu paljon siitä, miten ja kuka palautteen minulle antaa. Itse olen mielestäni kehittynyt siinä, että rohkenen antaa paremmin palautetta ja haluaisin tehdä vielä selvemmäksi sen, että palaute ei ole henkilökohtainen hyökkäys vaan mahdollisuus oppia. Usein kuitenkin huomaan, että palautteesta olisi itselleni enemmän hyötyä, jos sen kirjoittaisin siinä hetkessä ylös tai saisin sen muuten muistiin. Päivät ovat niin hektisiä, että mahdollisesti palautteeseen palatessani on vaikea sitä kokonaan muistaa. Toisaalta oppilaiden itse antamat palautteet ovat hyviä ja aitoja. Kerran yksi oppilas antoi minulle palautetta, koska puhuin liian nopeasti. Tai itselle tuli mieleen se, että kuinka hyvin ääni kuuluu, jos puhuu selkä oppilaisiin päin - en tiedä, ei ainakaan siitä tullut palautetta etteikö olisi kuulunut. Toinen asia mistä oppilaat omalla tavallaan antoivat palautetta, oli tehtävien tekeminen. Aika samoja määriä he tekivät tehtäviä omankin open kanssa, mutta hänelle eivät valittaneet.

 

Millä tavalla toteutan yhteisopettajuutta? 

Pidimme muutaman yhteisopettajuustunnin ja huomasin, että se ei ainakaan tuon opeparin kanssa ollut kovin luontevaa - jäin herkästi taka-alalle ja hän liidasi. Pulkkisen ja Rytivaaran (2015) mukaan siis toteutimme Avustava ja täydentävä opettaminen -mallia. Se on usein malli, josta lähdetään yhteisopettajuudessa liikkeelle.Toisaalta se tuli ehkä vaistomaisesti, koska kyseessä oli heidän oma ope. Luulen, että tutun ryhmän ja opeparin kanssa yhteisopettajuuteni kehittyisi vielä paremmaksi ja luulen, että yhteistyöstä tulisi todella jouhevaa. Kuten yhteisopetuksen käsikirjassa tuleekin ilmi, on yhteisopetuksesta paljon hyötyä niin oppimisen kuin opettamisen näkökulmasta. Tulee malli sosiaalisesta yhteistyöstä ja on enemmän aikaa yksittäisille oppilaille (Pulkkinen & Rytivaara, 2015 ). Toisaalta myös ei tarvitse itse miettiä ja valmistella kaikkea tai tehdä pedagogisia valintoja yksin, vaan siinä on se aisapari mukana, jonka kanssa jakaa ajatuksia. 
Omassa harjoitteluluokassani ei ollut yhteisopettamista, mutta sen sijaan yhteistä suunnittelua oli paljon. Tämän harjoittelun aikana tajusin, kuinka hedelmällistä on suunnitella yhdessä ja mennä rinnakkaisluokkien kanssa samaan tahtiin. Työtaakka yksittäiseltä opettajalta vähenee. En aikataulujeni takia päässyt osallistumaan yhteenkään rinnakkaisluokkien YS-aikaan, mutta saimme yhden rinnakkaisluokan opettajan jakamaan ajatuksia avaruusjaksosta, joka minun piti suunnitella. Heillä on YS-aika säännöllisesti joka keskiviikko ja se onkin yhteisopetuksen käsikirjan mukaisesti hyvä pitää säännöllisesti ja olla ihan osana opettajan virallista lukujärjestystä (Pulkkinen & Rytivaara, 2015). 

 

 

Aseta itsellesi uusia kehittymistavoitteita ja -tehtäviä, ja mieti myös, millaisin toimin etenet kohti tavoitteitasi. 
Olen huomattavasti saanut itsevarmuutta omaan opettajaidentiteettiin liittyen ja mielestäni seuraava kehitystavoite voisi olla vielä tarkemmin teorian kiinnittäminen omiin valintoihin opetusmenetelmissä. Tämä vaatii työtä ja aktiivisen ajatuksen mukaan työhön, eikä siihen ole oikeastaan mitään oikokeinoa.

Lähde:
Nikkola, T., Löppönen P. 2014. Oivalluksia ryhmästä - pintaa syvemmälle koulun ryhmäilmiöihin. Opinkirjo.

Pulkkinen, J. & Rytivaara, A. 2015. Yhteisopetuksen käsikirja. Verkkojulkaisu.