Viikko 35
Viikko oli täynnä iloista touhua ja puuhaa!
Maanantain jumpalla oli mm. popkorni-kone, jossa pienet pallot lentelivät pitkin salia ja pallot kerättiin värien mukaan vanteeseen.
Tiistaisin meillä on retkipäivä. Tällä kertaa lähdimme Pihakoivun päiväkodin alapihalle. Lapset saivat tehtäväksi tarkkailla ympäristöä, näkyykö matkan varrella pihlajaa. Ja kyllähän pihlaja löytyi meno- ja paluumatkalla. Lapset myös lauloivat Puistopartion Työkoneiden jumppalaulua.🎶


🎶🎶
Lauluhetkellä nimesimme soittimia ja orkesteri soitti niillä kukin omalla vuorollaan. Kun soittimen kuva oli näkyvissä, sai soittaa, joten tämä vaati jokaiselta tarkkaavaisuutta. Lisäksi leikimme kuinka monta porkkanaa -laulua. Lopuksi Tiina pyysi jokaiselta lapselta tietyn määrän porkkanoita (kynät olivat porkkanoita), esimerkiksi antaisitko kaksi porkkanaa, neljä porkkanaa jne. Samalla harjoittelimme laskemista ja lukumäärän hahmottamista.

Tällä viikolla olemme lukeneet paljon kirjoja, joko kahdestaan, pienryhmässä tai koko ryhmällä. Nämä kirjat luettiin muun muassa koko ryhmän voimin.

Perjantaina osa lapsista pääsi osallistumaan lelujen pesuun. Tällä kertaa pesussa olivat kotileikin astiat ja ruuat. Kiitokset apulaisille!