Roolit
Teksti
Lisäksi pyydä opettajalta moniste, joka liittyy vuorovaikutusprosessin analyysiin ja tee siihen liittyvä tehtävä.
Esimerkkejä ryhmärooleista
Aina, kun vuorovaikutusta tapahtuu ryhmässä, ihmisillä on erilaisia rooleja. Ryhmäroolit eivät ole kiveen hakattuja, vaan vaihtelevat ryhmästä toiseen ja mahdollisesti samassakin ryhmässä. Sama ihminen voi toteuttaa myös useampaa roolia samanaikaisesti. Mikäli oman roolinsa kokee vahingolliseksi tai itselleen sopimattomaksi, siitä kannattaa pyrkiä eroon.
Käytännöllisiä rooleja:
- päätetään yleensä työskentelyn aluksi
- toisinaan muotoutuvat työskentelyn aikana
- puheenjohtajan rooli (johtaa ryhmän toimintaa ja pitää huolta työn etenemisestä)
- sihteeri (käytännön asiat, kirjaa ylös muistiinpanot ryhmän keskusteluista)
- lisäksi kaikki jäsenet osallistuvat ryhmän toimintaan ja sovittujen vastuutehtävien mukaan työn etenemiseen.
Ryhmän toimintaa edistävät:
- voivat edistää yhteisiä tavoitteita
- voivat auttaa ryhmän sisäisten suhteiden syntymistä ja ylläpitämistä
- aloitteentekijä esittää uusia ideoita- järjestelijä huolehtii käytännön asioista sekä aikatauluista
- tiedonhakija kysyy perusteluja ja lisätietoja
- kriitikko antaa rakentavaa palautetta ehdotuksista, ryhmän toiminnasta ja tuloksista
- rohkaisija hoitaa suhteita ja yllä pitää ystävällistä ilmapiiriä, houkuttelee vetäytyjiä mukaan toimintaan
- sovittelija ratkoo ristiriitoja
- humoristi ylläpitää positiivsta mielialaa ja laukaisee kireitä tilanteita.
Ryhmän toimintaa jarruttavia rooleja:
- rooli edistää vain henkilön omia tavoitteita
- rooli haittaa ryhmän toimintaa
- hyökkääjä vähättelee muita
- saivartelija takertuu pikkuseikkoihin
- jarruttaja torjuu muiden ehdotukset
- vetäytyjä ei osallistu ollenkaan
- itsensä vähättelijä ei osallistu toimintaan koko panoksellaan
Ei ole itsestään selvää, milloin rooli on ryhmän toimintaa edistävä ja milloin hidastava. Esimerkiksi humoristi voi joskus juuttua ns. pellen rooliin, jolloin kukaan ei ota häntä enää vakavasti. Ihminen voi omasta mielestään olla kriitikko, mutta muiden ryhmän jäsenten mielestä jarruttaja tai saivartelija.
Hyvin toimivassa ryhmässä ryhmärooleista voidaan keskustella ja tuoda ne näkyviksi, jotta niihin voidaan tarvittaessa vaikuttaa.