Valinnainen teema
Valinnaiseen teemaan perehtyminen
Valitse jokin oppikirjan teemoista. Näitä ovat lukujen 4 -11 asiat (rakkaus ja attraktio, sukupuoli, aggressio, prososiaalisuus, kulttuurinen moninaisuus, köyhyys ja rikkaus, ilmastonmuutos, vaikuttaminen, media).
Valitse itseäsi eniten kiinnostava aihe ja lue siihen liittyvät oppikirjan kappaleet. Työn saa tehdä myös parin kanssa.
a) Valmista aiheestasi esitys, jonka palautat alla olevaan ryhmäpalautuskansioon. Se voi olla esimerkiksi powerpoint-esitys, käsitekartta, tekstitetty kuvasarja, kuvitettu käsitekartta tai vaikkapa video tai äänitallenne.
Huomioi työssäsi se, että toisten tulee oppia aihe sinun työsi perusteella. Varmista siis ennen palautusta, että työ on selkeä ja ymmärrettävä. Toisaalta se saisi myös houkuttaa perehtymään aiheeseen, joten kiinnostavat kuvat, linkit ajankohtaisiin uutisiin, artikkeleihin tai videoihin saattavat olla hyvä lisä.
b) Tee omaan aiheeseesi liittyviä kysymyksiä ja tehtäviä muille opiskelijoille. Mieti erilaisia tehtäviä.
Jokin tehtävä voi kontrolloida sitä, onko opiskelija ymmärtänyt keskeiset tiedolliset asiat. Jokin tehtävä voi ohjata syvällisempään ajatteluun ja mielipiteen ilmaisemiseen. Kirjaa tehtävät oman työsi loppuun.
- Varaudu esittämään sopivia vastauksia keksimiisi kysymyksiin. Älä kuitenkaan kirjoita vastauksia esityksesi loppuun, koska tarkoitus on, että kaikki miettivät itse vastauksia.
c) Valitse vielä oppikirjan tehtävistä ainakin kaksi, jotka opiskelijat tekevät. Tee tehtävät myös itse.

Ryhmäpalautuskansio
Varmista vielä ennen palautusta, että työ on selkeä ja ymmärrettävä myös sellaiselle, joka ei ole aiheeseen perehtynyt.
Korjaa mahdolliset kirjoitus- ja lyöntivirheet. Varmista, että olet antanut oikeudet tarkastella työtä.
Kirjoita linkkitekstiin työn aihe ja tekijöiden nimet (etu- ja sukunimet).

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Töissä oleviin tehtäviin vastaaminen
Tee itsellesi OneDriveen Word-tiedosto, jossa vastaat kaikkien esitysten tehtäviin.
Kirjoita aina väliotsikoksi työn ja tekijöiden nimet, jotta tietää, minkä työn tehtävistä on kyse.
Sinulta tulee vain yksi palautuslinkki Pedanettiin.

Palautuskansio esityksissä oleviin tehtäviin
Tee itsellesi OneDriveen sivut, joihin vastaat kaikkien esitysten tehtäviin. Sinulta tulee vain yksi palautuslinkki Pedanettiin.