Vuosiluokka 6

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
 

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. 

Vuorovaikutustilanteissa harjoitellaan keskustelua, mielipiteen ilmaisua ja suullisten esitysten pitämistä. Hyödynnetään draamatyöskentelyä. 

Tarkastellaan erilaisia tunteita. Harjoitellaan muiden ihmisten viestien tulkitsemista ja huomioon ottamista. 

Harjoitellaan kuuntelutaitoja. Opetellaan nettietikettiä ja turvallista toimimista sosiaalisessa mediassa. 

S2 Tekstien tulkitseminen 

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa. 

Harjoitellaan sujuvaa, ymmärtävää lukutaitoa lukemalla kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja mediatekstejä yksin ja yhdessä. Opetellaan käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita.  

Tarkastellaan kertovia, kuvaavia ja kantaa ottavia tekstejä. Harjoitellaan tiedon lähteen selvittämistä ja tiedon luotettavuuden arvioimista. 

Harjoitellaan virkkeen osien suhteiden hahmottamista ymmärtämisen tukena. Käsitellään lauseen pääjäseniä. Kiinnitetään huomiota aikamuotojen merkityseroihin ja sijamuodoilla ilmaistaviin merkityksiin. Pohditaan sanojen, niiden synonyymien, sanontojen, kielikuvien merkityksiä ja ylä- ja alakäsitteitä. Syvennetään kuvanlukutaitoa. 

S3 Tekstien tuottaminen 

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella. 

Tuotetaan arjessa ja opiskelussa tarvittavia tekstejä (esimerkiksi viestejä, määritelmiä, koevastauksia ja esitelmiä) käsin ja teknisin apuvälinein. Tuotetaan suullisia ja kirjallisia tekstejä ohjatusti yksin ja ryhmässä malleja apuna käyttäen. 

Varmennetaan kirjoitusprosessin vaiheiden hallintaa. Harjoitellaan oikeinkirjoitusta, otsikointia, kappalejakoa sekä sanavalintoja. Vahvistetaan suoran ja epäsuoran esittämisen taitoa. Pyritään kirjoitetun kielen normien hallintaan. 

Opitaan itsearviointia sekä palautteen antamista ja vastaanottamista. 

Vakiinnutetaan taitoa käyttää suomen kielen rakenteita, esimerkiksi objektia ja kaikkia aikamuotoja. 

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen. 

Kehitetään kielitaitoa kulttuurin tulkitsemisen välineenä. Tutkitaan kulttuurisidonnaisia ilmiöitä, joita oppilaat kohtaavat elinympäristössään, teksteissä ja taiteessa. 

Tarkastellaan yleis- ja puhekielen eroja mm. murteiden avulla. Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista. 

Luetaan lapsille ja nuorille suunnattua kauno- ja tietokirjallisuutta, tutustutaan elokuviin ja mediateksteihin sekä hyödynnetään kirjastoa. Lisäksi perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen. 

Tulkitaan kuvia kulttuurin näkökulmasta. 

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena 

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena. 

Syvennetään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen taitoja. Laajennetaan sanavarastoa, tarkastellaan lainasanoja ja ohjataan oppilasta hyödyntämään osaamiaan kieliä. 

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa eri tiedonalojen tiedonhankinnassa ja oppimisessa. Tutustutaan tekijänoikeuksiin sekä tapoihin käyttää toisen tekstiä osana omaa tuotosta.  

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET 


Ilmaisutaito ja vuorovaikutus

T1 ohjata oppilasta vahvistamaan ilmaisuvarantoaan ja taitoaan ilmaista 

mielipiteensä ja toimia rakentavasti koulun ja muun arjen vuorovaikutustilanteissa 

 

T2 innostaa oppilasta vahvistamaan kasvokkaisen vuorovaikutuksen, 

opetuspuheen ja kuultujen tekstien kuuntelu- ja ymmärtämistaitojaan 

 

T3 ohjata oppilasta ilmaisemaan itseään monipuolisesti sanallisia ja 

ei-sanallisia ilmaisukeinoja käyttäen sekä käyttämään luovuuttaan ja 

ottamaan huomioon myös muut osallistujat 

 

Tekstien tulkitseminen 

T4 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tietoaan 

tekstilajeista tekstien erittelemisessä ja tiedon luotettavuuden arvioinnissa 

itsenäisesti ja ryhmässä 

 

T5 kannustaa oppilasta kehittämään taitoaan tulkita puhuttuja ja 

kirjoitettuja tekstejä erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisia luku- ja 

ymmärtämisstrategioita käyttäen 

Oppilas harjoittelee mielipiteen esittämistä myös puheessa (esim. väittelyt).  

 

T6 ohjata oppilasta päättelevään tekstien tulkintaan sekä laajentamaan 

sana- ja käsitevarantoaan 

Perehdytään lauseenjäseniin ja sijamuotoihin ja niiden käyttöön eri tilanteissa. 

 

Tekstien tuottaminen 

T7 innostaa oppilasta edistämään käsinkirjoittamisen ja näppäintaitojen 

sujuvoitumista ja tuottamaan arjessa ja koulussa tarvittavia monimuotoisia 

tekstejä yksin ja ryhmässä 

 

T8 auttaa oppilasta syventämään taitoaan suunnitella ja tuottaa tekstejä 

itsenäisesti ja ryhmässä sekä käyttämään monipuolisesti niissä tarvittavaa 

sanastoa ja kieliopillisia rakenteita 

 

T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan ja arvioimaan omia tekstejään sekä 

kehittämään taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta 

Oppilas harjoittelee mielipidetekstin kirjoittamista. 

 

Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 

T10 ohjata oppilasta vahvistamaan kielitietoisuuttaan ja havainnoimaan 

kielenkäytön tilanteista vaihtelua, eri kielten piirteitä ja puhutun ja 

kirjoitetun suomen säännönmukaisuuksia 

Oppilas harjoittelee monipuolista kielenkäyttöä eri tilanteissa. 

 

T11 innostaa oppilasta tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja 

kulttuuriin ja kannustaa lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta 

sekä rohkaista lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen 

käyttöön 

Opettaja kannustaa oppilasta lukemaan kielitaidolleen sopivaa suomenkielistä kirjallisuutta. 

 

T12 ohjata oppilasta havainnoimaan koulun ja muun ympäristön 

kulttuurista monimuotoisuutta sekä tukea oppilaan monikielistä ja 

-kulttuurista identiteettiä ja rohkaista hyödyntämään ja kehittämään 

omaa kielirepertuaaria 

 

Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena 

T13 innostaa oppilasta vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestään 

kielenkäyttäjänä ja kielenoppijana sekä asettamaan oppimistavoitteita 

 

T14 ohjata oppilasta havaitsemaan, miten kieltä käytetään eri oppiaineissa 

Oppilas harjoittelee muistiinpanojen tekemistä kirjoitetusta ja puhutusta tekstistä. Oppilas opettelee poimimaan tekstistä avainsanat ja oppilas harjoittelee tunnistamaan oppikirjan rakenteen. 

 

T15 kannustaa oppilasta kehittämään tietojaan ja kielellisiä keinojaan 

itseohjautuvaan työskentelyyn, tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen 

itsenäisesti ja ryhmässä