Vuosiluokka 5 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Miten musiikissa toimitaan
 

Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, liikkumista sekä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien perussoittotekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn monipuolinen kehittäminen. 

Harjoitellaan perussoittotekniikoita. Soitetaan paljon yhdessä, toisia kuunnellen. Tutustutaan moniäänisyyteen, esimerkiksi kaanoneiden avulla. Tutustutaan ihmisääni- ja kuorotyyppeihin. 

S2 Mistä musiikki muodostuu 

Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota peruskäsitteiden lisäksi musiikkikäsitteiden rytmi, melodia, harmonia, muoto, sointiväri ja dynamiikka hahmottamiskyvyn kehittämiseen. Osaamisen kehittyessä käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia. Musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmaisullisiin keinoihin. 

Harjoitellaan rytmisiä taitoja ja tutustutaan eri tahtilajeihin (2/4, ¾, 4/4).  

C-duuriasteikon lisäksi tutustutaan ylennys- ja alennusmerkkien käyttöön. 

Harjoitellaan sointumerkkien käyttöä ja musiikin muotoa (intro, säkeistö, kertosäe). 

Tutustutaan orkesterisoittimiin. 

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa 

Musiikillisten taitojen ja tietojen lisäksi opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä pohditaan musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina. 


Tutustutaan eri aikakausien musiikkiin, soittimiin ja säveltäjiin. 
 

Osallistutaan konsertteihin ja musiikkitapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. 
 

S4 Ohjelmisto 

Ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota oppilaiden omiin kulttuureihin, kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kulttuurisen ymmärryksen avartamiseen. Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti muun muassa lastenmusiikkia, eri kulttuurien musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia. Musisointitilanteissa syntyneet oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset sisältyvät myös ohjelmistoon. 


Tutustutaan eurooppalaiseen ja kevyeen musiikkiin.
Lauluohjelmistoa valittaessa kiinnitetään huomiota ikäkauteen, paikallisuuteen ja vuodenkiertoon sekä huomioidaan ajankohtaiset tapahtumat kuten esim. merkkivuodet. Lauluston ja kuunteluohjelmiston valinnassa otetaan huomioon myös eheyttäminen muihin oppiaineisiin. Paikallisesti voidaan määritellä kulttuuriset taustat sekä kulttuuriperinnön huomioivat yksittäiset laulut (kuten Maamme tai Suvivirsi) osaksi opetussuunnitelmaa. 

 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3, S4 

L2, L6, L7 

T2 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T5 

S1, S2, S3, S4 

L1, L2, L5, L6 

T6 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T7 

S1, S2, S3, S4 

L4 

T9 

S1, S2, S3, S4 

L1 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään 

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä rakentavasti ja saa onnistumisen kokemuksia. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikilliset yhteistyötaidot 

Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa. 

 

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä 

Oppilas käyttää luontevasti ääntään ikäkauteen soveltuvalla tavalla ja tutustuu erilaisiin sointusoittimiin. 

Oppilas osallistuu yhteislauluun ja –soittoon. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä 

Oppilas osallistuu yhteislauluun ja soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta. 

 

T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen 

Oppilas kehittää luovaa ajatteluaan ja käyttää liikettä musiikkiin eläytymisessä, ilmaisukeinona, mahdollisissa esiintymisissä, yhteismusisointitilanteissa sekä musiikkikäsitteiden opiskelussa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikkiliikunta 

Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun. 

 

T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä 

Oppilas osaa kuunnella keskittyneesti musiikkia ja harjoittelee musiikkielämyksen sanallistamista. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin kuuntelu 

Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan. 

 

T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen 

Oppilas harjoittelee musiikillista keksintää ryhmässä tekemällä pienimuotoisia sävellyksiä mm. tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin 

Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. 

 

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta 

Oppilas kuuntelee eläytyen monenlaista ikäkauteen sopivaa musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin merkitysten havainnointi 

Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan. 

 

T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä 

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikin merkintätapojen mukaisesti musisoinnin yhteydessä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen 

Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä. 

 

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta 

Oppilas kiinnittää huomiota ääniympäristön turvallisuuteen sekä musiikkiteknologian turvalliseen käyttöön. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö 

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät. 

 

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin 

Oppilas osallistuu yhteisen musiikillisen tavoitteen asettamiseen ja harjoittelee työskentelemään tavoitteen mukaisesti. 

Oppilas arvioi tavoitteen toteutumista ryhmän jäsenenä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot 

Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.