1. Kunta lahjoittaa tontin yhteiskoululle - valtioneuvosto hylkää lupahakemuksen
2. Talkoita, myyjäisiä ja vekseleitä -eteen päin mentiin pienin askelin
3. Haaveena oma koulutalo
4. Ensimmäiset päästötodistukset keväällä 1953
5. Omaan kouluun syksyllä 1953
6. Koulutyötä 1950-luvun malliin
7. Y.K. Salon “perintö”

6. Kunta lahjoittaa tontin yhteiskoululle - valtioneuvosto hylkää lupahakemuksen

Vaikka Vilppulan yhteiskoulun kannatusyhdistys lähti kouluhankkeessaan liikkeelle omin voimin, tarvitsi se tuekseen myös kunnan apua. Kun johtokunta huomasi, että yhdistykseen ei saataisi riittävää määrää jäseniä ja varoja tarpeeksi nopeasti koululupaa ajatellen, se kääntyi kunnan puoleen ja pyysi siltä takausta 500 000 markalle. Samassa yhteydessä kannatusyhdistys anoi kunnalta lahjoituksena tonttia myöhemmin rakennettavaa koulurakennusta varten.¹⁷

Asia oli esillä kunnanvaltuustossa heinäkuun alussa. Yhteiskoulu oli saanut kuntalaisten kannatuksen ja valtuustossakin kouluhanke nähtiin tukemisen arvoiseksi asiaksi. Kunta lupasi kannatusyhdistykselle sekä takauksen että tontin. Sopiva tontti löytyi läheltä kuntakeskusta. Pukkilan tilan maista lohkaistiin reilun hehtaarin suuruinen maa-alue koulua varten. Valtuuston puheenjohtaja allekirjoitti lahjakirjan ja kannatusyhdistys lähetti toiveikkaana kouluhallitukselle kirjeen, jossa se pyysi lupaa saada perustaa kuntaan suomenkielinen, viisiluokkainen yhteiskoulu.¹⁸

Kannatusyhdistys ei saanut odottamaansa koulun perustamislupaa ensimmäisellä kerralla. Kouluhallitus eväsi hakemuksen ja perusteli päätöstään:

“...koska koulun jatkuvaa ylläpitämistä varten ei ole
olemassa riittäviä taloudellisia edellytyksiä, eikä
koulun perustamista ole pidettävä paikkakunnan
sivistystarpeen vaatimana...” ¹⁹

Kielteinen päätös ja etenkin sen perusteet “loukkasivat” yhteiskouluhankkeen puuhamiehiä ja -naisia. Tiukka talous oli tosiasia, mutta kouluhallituksen väite siitä, että paikkaunnan sivistystaso ei edellytä keskikoulutasoista opetusta, sai johtokunnan närkästymään. Se päätti lähettää Helsinkiin oman lähetystönsä Kouluhallitukseen selventämään ja tarkentamaan oman keskikoulun tarpeellisuutta ja laittaa uuden lupahakemuksen vireille parannettuaan kannatusyhdistyksen taloutta. Kalle Järvenpää, Lauri Kanervio ja koulumaailmaan herroista parhaiten tutustunut Yrjö Konstantin Salo vierailivat pääkaupungissa heinäkuussa 1949. Henkilökohtaisella matkalla oli lupa-asiaan oma vaikutuksensa, mutta vasta Y.K. Salon useiden puhelinneuvottelujen jälkeen kouluhallitus otti uuden anomuksen käsiteltäväksi ja valtioneuvosto myönsi 1. syyskuuta 1949 Vilppulan Yhteiskoulun Kannatusyhdistykselle luvan perustaa viisiluokkainen keskikoulu Vilppulaan.²⁰

Koulun perustamislupa oli kannatusyhdistykselle työvoitto sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Johtokunta ja kannatusyhdistys olivat tehneet paljon työtä koulun hyväksi. Arpajaiset, ohjelmalliset iltamat, ompeluseurat ja myyjäiset olivat kannatusyhdistyksen keinoja kartuttaa koulun ja haaveissa olevan oman koulurakennuksen kassaa.21

7. Talkoita, myyjäisiä ja vekseleitä - eteen päin mentiin pienin askelin

Vilppulan Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen perustajajäsen Irja Häyrinen sanoo, että paikkakunnalle saatiin keskikoulu kovan talkootyön ja hyvän hengen ansiosta. -Ei siinä mietitty mitään sen hienompia tavoitteita, se oli asia, joka piti hoitaa ja lapsille saada mahdollisuus käydä koulua. 

Hyvä yhteishenki oli hankkeen onnistumisen edellytys. Rahaa koulun ylläpitämiseen, opettajien palkkoihin ja koulutalon rakentamiseen ja lainoihin kerättiin monin eri tavoin. Huutokaupat, myyjäiset, arpajaiset sekä lahjoitukset auttoivat koulua eteenpäin. -Me jouduimme johtokunnassa takaamaan alussa omilla nimillämme vekseleitä, jotta opettajien palkat saatiin maksuun ja koulutyötä pystyttiin jatkamaan. Valtion avustukset tulivat usein hieman myöhässä, mutta palkat piti silti hoitaa. Eräänkin kerran Lauri Kanervio, joka hoiti yhdistyksen raha-asiat, tuli kokoukseen ja sanoi, että kannatusyhdistyksen tili oli tyhjä ja palkat maksamatta. Ei siinä auttanut muu kuin
laittaa vekseliin nimensä. Kyllähän se näin jälkikäteen ajatellen tuntuu uskaliaalta touhulta, mutta silloin sitä tehtiin niin kuin piti tehdä, eikä siinä ajateltu sen kummemmin mahdollisia seurauksia.

Irja Häyrinen muistaa kuinka johtokunta teki päätöksen kääntyä taloudelisen avun toivossa myös Vilppulan seurakunnan puoleen. -Y.K. Salo sai asian hoitaakseen. Hän meni kirkkoherra Eemeli Huupposen luokse nöyränä miehenä, paljain jaloin ja rikkinäisellä paidalla, kaikin puolin kurjan näköisenä. Vertauskuvallinen vetoomus toimi ja seurakunta avusti kouluhanketta. Merkittävän panoksen koulutyön ja rakennuskassan tukemiseen antoivat myös ompeluseuralaiset. Koulun hyväksi kudottiin sukkia, lapasia ja tehtiin muita käsitöitä myyjäisiä varten. Kukin ompeluseuralaisista sai aina silloin tällöin järjestääkseen ompeluseurat kotonaan. Ompeluseuroihin osallistuivat myös miehet. Irja Häyrinen muistaa kuinka Eero Mäki ja Jalmari Visakanto joutuivat kerimään lankaa Hämäläisillä järjestetyssä ompeluseurassa. -Miehet kerivät aikansa lankaa kerälle, mutta Visakannon kädet alkoivat väsyä lankavyyhden pitämiseen. Villalanka oli mennyt solmulle ja lankaa kerinyt Mäen Eero hermostui koko touhuun ja alkoi huudella saksien perään. Kun joku sitten tuli paikalle kyselemään, että mitäs siinä saksilla, niin Eero tokaisi, että tarvitaanhan sitä parsinlankaakin ja leikkasi solmukohdat pois !

Myyjäisten tuotoilla maksettiin monet laskut ja kerättiin varoja rakennuskassaan sekä hankittiin opetusvälineitä uuteen kouluun. -Ellen ihan väärin muista, niin myyjäisten tuotolla hankittiin kouluun muun muassa piano, tyttöjen käsityöluokkaan ompelukone ja ikkunoihin verhokangasta sekä myöhemmin ainakin kirjoituskone, luettelee Irja Häyrinen talkootöiden tuloksia. Koulun rehtori Y.K. Salo osasi arvostaa vapaaehtoistyötä ja kouluhankkeen ympärille kehkeytynyttä yksimielisyyttä. Hän kiitti syksyllä 1953 uuden koulutalon avajaisissa talkooväkeä roomalaisten sanoin: “Concordia res parvae crescunt, discordia maxime dilabuntur” eli “Yksimielisyys saa pienetkin asiat kasvamaan, erimielisyys repii suuretkin hajalle”.²²
 

8. Haaveena oma koulutalo

Koulutyön alkuun saattamisen jälkeen Vilppulan Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli oman koulutalon rakentaminen mahdollisiman pian. Keväällä 1950 johtokunta nimesi erityisen rakennustoimikunnan hankkeen eteen päin viemiseksi. Kalle Järvenpää, Y.K. Salo ja Lauri Kanervio saivat vastatakseen rakennushankkeeseen liityvistä käytännön asioista. Kuntaa rakennustoimikunnassa edusti kunnanhallituksen puheenjohtaja Emil Pynnönen.²³

Yhteiskoulu oli osoittanut tarpeellisuutensa heti koulun ensimmäisinä toimintavuosina, sillä jo lukukaudella 1949-1950 kouluun pyrki enemmän oppilaita kuin mitä kouluun voitiin ottaa. Menestyksekkään koulutyön edellytyksenä pidettiin omaa koulutaloa, toisaalta myös kasvava oppilasmäärä tarvitsi lisätilaa.

Kannatusyhdistys sai kuntalaisilta sekä kunnalta tukea rakennukseensa. Paikkakuntalaiset lahjoittivat rakennustarpeita ja olivat valmiita tarttumaan lapion varteen talkoovoimin. 

Perustustyöt tehtiin talkoovoimin (Aamulehti 1951)

Samoin Vilppulan kunta tuki sekä itse koulutoimintaa että rakennushanketta. Tontin lisäksi kunta antoi yhdistykselle käyttöön kansakoulun alakoulurakennuksen tilat korvauksetta ja tuki koulua myös rahallisesti ja lupautui takaamaan yhdistyksen kuuden miljoonan markan rakennuslainan. Ilman kunnan tukea hanke olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa heti alkuunsa.²⁴ Koulurakennuksen piirustukset kannatusyhdistys tilasi rakennusmestari Aarno Ahoselta, joka suunnitteli koulurakennuksen toteutettavaksi kahdessa vaiheessa. Koulutalon ensimmäisen vaiheen perustusten kaivuutyöt saatiin valmiiksi kesän 1951 aikana. Kouluhanke oli vilppulalaisten yhteinen voimannäyte. Koulua kannatettiin laajalla rintamalla ja se näkyi konkreettisesti koulun rakennustyömaalla. Koulun perustukset kaivettiin lähes kokonaan talkoovoimin ja ne, jotka eivät itse päässeet lapion varteen ottivat talkoisiin osaa esimerkiksi lahjoittamalla rakennustarpeita.²⁵

Rakennuksen edistymistä viivytti kuitenkin maan tiukka taloustilanne. Vaikka kunta oli lupautunut takaamaan kannatusyhdistyksen rakennuslainaa, rahalaitokset myönsivät niitä inflaation pelossa varsin kitsaasti. Niinpä Vilppulan Yhteiskoulun Kannatusyhdistyskin sai odotella varsin pitkään lainapäätöstä. Toisaalta säännöstely ja raaka-ainepula hidastuttivat nekin töiden aloittamista. Ennenkaikkea sementistä oli huutava pula ja kannatusyhdistys kutsui talkoohenkensä osoittanutta pitäjää apuun lehti-iloituksella.²⁶
 

Koulun piirustukset vaativat nekin Kouluhallituksen tarkastajien mielestä muutoksia. Aarno Ahosen piirustukset olivat muutoin asialliset, mutta Helsingissä niihin kaivattiin erikseen piirretyjä kotitalousluokan, poikien käsityöluokan ja fysiikan- ja kemianluokan tiloja. Erityisluokat oli karsittu piirustuksista pois jo ensimmäisessä suunnitteluvaiheessa, sillä Yhteiskoulun kannatusyhdistys toivoi pääsevänsä oman kurkihirren alle mahdollisimman pienin kustannuksin. Tekniset tilat, kotitalousluokka ja muut erityistilat oli tarkoitus toteuttaa vasta koulun “kakkosvaiheen” yhteydessä.²⁷

Koulun kannatusyhdistys pohti kuumeisesti miten pitää rakennuksen kustannukset kurissa ja samalla lisätä koulun varustelutasoa Kouluhallituksen haluamaan suuntaan. Erääksi vaihtoehdoksi nousi ajatus rakentaa koulu kokonaan puusta, mutta se ajatus hylättiin sekä Rakennushallituksessa että kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa. Koulu rakennettaisiin kivestä kuten oli alkujaan tarkoituskin. Rakennusmestari Ahonen muutti koulun piirustuksia Kouluhallituksen toiveiden mukaiseksi ja piirustukset lähetettiin uudelleen Helsinkiin hyväksyttäväksi. Rakennuslupapäätöksen jälkeen työt saatettiin alkaa, kun Vilppulan Säästöpankki (4 mijoonaa markkaa) ja Vilppulan Osuuskassa (1,1 miljoonaa markkaa) myönsivät lainat koulun rakentamiseen.²⁸ Koulun muuraustyöt aloitettiin syyskuussa 1952 ja talon harjannostajaisia päästiin juhlimaan marraskuun 12. päivänä, jolloin rakennustyömaalla tehtiin jo vesikattoa. Rakennustyöt keskeytettiin talven ajaksi. Kannatusyhdistys sai talvikuukausista lisäaikaa loppurakennuksen rahoituksen järjestämiseen. Vilppulan kunta ojensi jälleen auttavan kätensä ja antoi rakennukseen avustusta 400.000 markkaa ja lainasi kannatusyhdistykselle 2,5 miljoonaa markkaa. Kun valtio lisäksi myönsi kuuden miljoonan markan rakennuslainan kannatusyhdistykselle, voitiin rakennustöitä jatkaa keväällä luottavaisin mielin.²⁹
 

9. Ensimmäiset päästötodistukset keväällä 1953

Vaikka rakennushanke oli taajaan kouluväen huulilla, ennätettiin yhteiskoulussa myös opiskella. Vaikka uusi koulu valmistui vauhdilla, eivät koulun ensimmäiset oppilaat ennättäneet oman koulun pulpetteihin ennen päästötodistustaan. Rehtori Y.K. Salon luotsaama viides luokka oli Vilppulan Yhteiskoulun historian ensimmäinen, jolle rehtori sai allekirjoittaa päästötodistukset keskikoulusta. 

Vuonna 1953 päästötodistuksensa saaneet oppilaat paloaseman edessä 4. luokalla

17 oppilaan luokka selvisi urakastaan hyvin, sillä sekä Kouluhallituksen edustaja Esko Pennanen että koulun toimintakertomuksen laatinut Y.K. Salo kiittelivät luokan ahkeruutta ja tasoa. Rehtori kirjoitti:

“Tänä vuonna koulu antaa ensimmäiset
päästötodistuksensa viidennen luokan oppilailleen.
Koulu on saavuttanut siis tavallaan täysi-ikäisyyden ja
lopullisen muotonsa. Nyt päästötodistuksen saaneet
muodostavat sen mittapuun, jonka mukaan koulun
työtä voidaan arvostella. Vilppulan Yhteiskoulu on
erityisen iloinen, että ensimmäinen päästötodistukset
saanut luokka on sellainen kuin se nyt on.” ³⁰

10. Omaan kouluun syksyllä 1953

Koulutalon valmistuminen oli vilppulalaiselle kouluväelle riemukas tapahtuma. Vilppulan Yhteiskoulu saattoi aloittaa syyslukukauden 1953 uudessa koulutalossa. 

Vilppulan uusi yhteiskoulu rakennustöiden päätösvaiheessa 1953

4400 kuution rapattu koulutalo oli pienen kunnan asukkaiden voimannäyte. Koulu tuli maksamaan vain 15,5 miljoonaa markkaa. Vaikka koulutalo valmistuikin yksityisen Vilppulan Yhteiskoulun kannatusyhdistys ry:n omistukseen, oli Vilppulan kunnalla merkittävä rooli rakennushankkeen tukijana ja etenkin takaajana. Suoraa taloudellista tukea koulu sai avustusmäärärahan muodossa, jota sekä Vilppulan että Kuoreveden kunnat maksoivat oppilaistaan. Koulun avajaispuheissa, joita lausuttiin 25.10.1953 pidetyissä vihkijäisissä ajatukset olivat sekä Kouluhallituksen edustajalla Lauri I. Kaukamaalla että rovasti Arvi Merikalliolla ja rehtori Y.K. Salolla samansuuntaiset. Jokainen kiitti talkooväkeä ja ihmetteli yhteisen voimanponnistuksen, koulun ja koulutalon onnistumista.³¹
 

Seuraavana vuonna koulun tarkasti kouluneuvos M.A. Jakobsson. Marraskuisella tarkistuskierroksellaan hän näki koulun täydessä työn touhussa. Jakobsson kiitti johtokunnan talousmiehiä, sillä Vilppulan yhteiskoulurakennus oli rakennettu taloudellisesti ja se oli tietävästi koko maan halvin koulu kun kustannukset jyvitettiin kuutiometreittäin. Tarkastuskertomukseensa hän kirjoitti myös seuraavaa:

“Vilppulan yhteiskoulua on onniteltava sen johdosta,
etä se on saanut asuttavakseen talon, joka jo tässä
ensimmäisessä rakennusvaiheessa tyydyttävästi
täyttää koulutalolle asetettavat vaatimukset. - talo on
saatu valmiiksi ihmeen pienin kustannuksin.
Kaikkiaaan se on tullut maksamaan vain noin 15,5
miljoonaa markkaa eli noin 3.450 markkaa kuutiolta.
Ilman rakennuttajien asiantuntemusta ja paikkakunan
väestön uhrauksia ei tähän tulokseen olisi päästy.
Koulutalosta on kuitenkin valmiina vasta
ensimmäinen rakennusvaihe. Toinen käsittää yhteisen
voimistelu- ja juhlasalin, poikien käsityösalin,
vahtimestarin asunnon ja WC:t. Tämän osan tilavuus
tulisi olemaan noin 3.000 kuutiometriä. Tämä
rakennusvaihe on määrä aloittaa ensi keväänä.
Tarkastuskertomuksessa sai uuden koulun lisäksi
kiitosta myös oppilaat:
Tarkastuksen aikana tekemieni havaintojen
perusteella sain sen vaikutelman, että koulussa
vallitsee hyvä kuri ja järjestys. Myös oppilaiden
huolellisuus, mikäli sitä pystyy arvioimaan
vihkotöiden perusteella, osoittautui tyydyttäväksi.
Kouluneuvos Jakobsson kiinnitti huomiota myös
oppilaiden ahkeruuteen ja aktiivisuuteen tunnilla.” ³²

11. Koulutyötä 1950-luvun malliin

1950-luvun jälkipuoliskolla Vilppulan Yhteiskoulun koulutyö vakiintui uuden koulutalon riemusta arkiseksi aherrukseksi. Koulun toisen vaiheen rakennustöiden alkamista saatiin odotella oletettua kauemmin muun muassa kalliin rahan takia, mutta pääsääntöisesti koulu toimi hyvin myös ilman teknisiä- ja liikuntatiloja. Rakennustyöt jäivät nyt hetkeksi taka-alalle ja koulua kehitettiin enemmän sisällöllisesti ja toiminnallisesti. Vilppulan yhteiskoulussa vieraili lukukaudella 1954-1955 ensimmäisen kerran Kouluteatteri ja oppilaat pääsivät katsomaan ensi kerran myös opetuselokuvia elokuvateattereiden koululaisnäytöksiin. Omaa kaitafilmikonetta ei koululla vielä tuolloin ollut.³³ Koulussa alkoi toimintansa 1950-luvulla teinikunta ja kouluun perustettiin lisäksi oma opintorahasto Opintorahastojen Tuki ry:n avulla kevätlukukaudella 1956. Rahaston yhtenä tarkoituksena oli myöntää taloudellista tukea sitä tarvitseville oppilaille ja toimia stipendirahastona. Stipendien lisäksi ahkeria oppilaita alettiin muistaa 1950-luvun puolivälissä hymypatsailla. ³⁴
 

12. Y.K. Salon “perintö”

Vilppulan Yhteiskoulun koulutyön käynnistymiseen ja omanlaisen kouluhengen muotoutumiseen vaikutti merkittävästi koulun puuhamies ja vuodesta 1951 koulun rehtorina työskennellyt Yrjö Konstantin Salo. Hän opetti koulussa uskontoa ja hoiti koulun johtajan tehtäviä syyslukukauteen 1959 asti. Vuonna 1958 kun koulun perustamisesta oli kulunut kymmenen vuotta Salo listasi koulun toimintakertomukseen perintönsä tai ne perinteet, joiden hän toivoi Vilppulan yhteiskoulun koulutyössä edelleen jatkuvan:
 

Y.K. Salo rehtori 1951-59

1. Hyvä järjestys ja oppilaiden osoittama opiskeluhalu, jonka tulokset selvimmin näkyvät keskitasoa hieman korkeimpien arvosanojen muodossa. 2. Koulun ja paikkakunnan hyvä yhteisymmärrys, joka tuntuu huomattavana realistisena tukena niin taloudessa kuin kasvatustyössäkin.35

Vilppulan yhteiskoulun oppilasmäärän kehitys 1948-1958 ³⁶  

Lukuvuosi	Oppilasta
1948-1949	40
1949-1950	73
1950-1951	114
1951-1952	125
1952-1953	140
1953-1954	149
1954-1955	137
1955-1956	146
1956-1957	162
1957-1958	165