Viskarijumppa
Viskarijumpassa koulun isossa salissa oli myös halloween-teema. Ensin loruteltiin halloween-aiheisia loruja. Lämmittelynä mentiin Peikkolan aamujumppa sekä Maa-meri-laiva, jossa harjoitellaan ohjeen kuuntelua sekä värejä, sillä maa, meri ja laiva olivat merkitty eri värisillä merkeillä. Saran kanssa lapset pääsivät liikkumaan erilaisten halloweeniin liittyvien hahmojen tavoin. Temppuradalla hypittiin trampoliinilla, tasapainoiltiin, pujoteltiin, hypittiin tasajalkaa ja kiivettiin puolapuille. Samalla, kun harjoittelimme karkeamotorisia taitoja tuli harjoiteltua myös ohjeiden kuuntelua, kaverin huomioon ottamista ja oman vuoron odottamista. Jumpan lopuksi rentouduttiin vielä Kielinupun rentoutuslaulun soidessa. Meillä oli tosi mukava jumppa!