Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota kunta voi järjestää tai hankkia ja saada siihen valtionosuutta. Tällöin toimintaa tulee tarjota ensimmäisen ja toisen vuosiluokkien oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. (Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Kouluilla voi toimia perusopetuksen iltapäivätoimintaryhmiä, koulun kerhotoiminnan ryhmiä sekä nuorisotoimen kerhoja. Vain iltapäivätoimintaan osallistumisesta voidaan periä toimintamaksu.