Musiikkia eri maista
Soiva kartta eri genreistä
Tutki eri musiikin tyylejä täältä, miltä musiikki kuulostaa? Huomaathan vasemmasta palkista löytyvät lisätiedot ja musiikkiesimerkit.
Guide to world music
Käy sitten lukemassa ja katsomassa upeita kuvia eri maiden musiikkityyleistä kertovista artikkeleista.
Maailman meiningit - soivia esimerkkejä eri tyyleistä
Tutki kaupunkeja ja eri maiden musiikkityylejä: Etsiydy eri maihin, etsi paikallisten elektronisten tyylien, sekä popin ja rockin eri variantit. Täällä vähemmän perinteisiä ja akustisia musiikin muotoja.
Gumboot -dance treeni 1
Gumboot (suom. Kumisaappaat) on eteläafrikkalaiseen työväenkulttuuriin kuuluva tanssi, joka sai alkunsa Witwatersrandin kultakaivoksissa apartheidin aikana. Tanssin nimi tulee kaivostyöläisten työasuun kuuluvista kumisaappaista, joita tömistämällä työläiset kommunikoivat toistensa kanssa työnantajien kiellettyä keskustelun työaikana. Tavasta kehittyi ajan mittaan tanssi, jota esitettiin vapaa-aikana työläisten elämästä kertovien laulujen tahdissa.
Gumboot-tanssin juuret ovat zulujen ja xhosien umgangela ja uphenge -keppitaistelutansseissa. Tanssijoita on tavallisesti 6-8 ja he seisovat suorassa rivissä. (Näin kertoo gumboot tanssista wikipedia)
Gumboot-tanssin juuret ovat zulujen ja xhosien umgangela ja uphenge -keppitaistelutansseissa. Tanssijoita on tavallisesti 6-8 ja he seisovat suorassa rivissä. (Näin kertoo gumboot tanssista wikipedia)
Gumboot -dance treeni 2
Vähän vaikeutusta ensimmäisen treenin jälkeen. Pysytkö vielä mukana?