KUVA: MALTE MUELLER / GETTY IMAGES

Nuori kapinaton

Onpa mukavaa, nuorellani on laimea murrosikä! Ei ovien paiskomista, ei kapinointia. Vai onko sittenkään syytä iloita?

MURROSIKÄ tuli, mutta siitä ei seurannutkaan ovien paiskomista, huutoa ja ylilyöntejä. Voiko vanhempi onnitella itseään hyvästä kasvattamisesta, kun myrsky ei noussut?

Psykologi Katja Myllyviidan mukaan vanhemman ja lapsen välisellä dynamiikalla on merkitystä, mutta murrosiän kuohuntaan vaikuttavat myös kaverisuhteet ja teinin temperamentti. Rauhallinen temperamentti ennustaa yleensä rauhallista murrosikää. Näin ei kuitenkaan aina ole.

”Joskus voi käydä niin, että rauhallinen lapsi ei ole tottunut tunteiden säätelyn kannalta haastaviin tilanteisiin. Kun murrosikä iskee ja tunteet muuttuvat intensiivisiksi, hänellä on yhtäkkiä hurjasti harjoiteltavaa. Sen sijaan minä ite -tyyppi on saattanut harjoitella konfliktien käsittelyä jo viisivuotiaasta saakka.”

Murrosiän tyrskyjä tyynnyttää, jos lapsi oppii tunteiden kanssa toimimista ja tunnesäätelyä pienestä pitäen. Myös vanhemmalta vaaditaan tunnetaitoja silloin, kun lapsesta kasvaa nuori. ”Siinä vaiheessa kun teini ottaa etäisyyttä, vanhempi joutuu kestämään hylätyksi tulemisen kokemusta ja tilanteen herättämiä huolia.”

Rauhallinen temperamentti ennustaa yleensä rauhallista murrosikää.

HELPPO teini-ikä voi olla merkki siitä, että vanhemman tunnetaidot ovat mallillaan. Hän on jämäkkä mutta joustava. Kun perhedynamiikka toimii, nuoren irtautuminen lapsuudesta käy turvallisesti. 

”On perheitä, joissa nuori saa tehdä ratkaisuja omien kiinnostustensa pohjalta. Vanhemmat näkevät nuoren omana tyyppinään, kunnioittavat nuoren rajoja ja kannustavat häntä luottamaan itseensä.” 

Nuorelle ei tule tarvetta kapinoida, jos hän saa kokeilla ja mokata ilman, että vanhemmat tuomitsevat. 

”Riidattomuus voi kertoa perheen kyvystä joustaa. Nuori saa ottaa sellaisen kampauksen kuin haluaa ja tehdä muutenkin itsenäisiä ratkaisuja ja kasvaa omaksi itsekseen. Vanhemmat ovat kuitenkin läsnä olevia ja kiinnostuneita siitä, millainen tyyppi nuoresta on kasvamassa.”

Sallivassa ympäristössä uhma ei tarkoita räiskyvää riitelyä, vaan näyttäytyy valintoina, jotka ovat erilaisia kuin vanhempien tekemät. 

”Uhmaa voi olla se, nuori tekee asiat päinvastoin. Voi esimerkiksi olla, että nuori ei käytä lainkaan meikkiä, koska äiti meikkaa joka päivä. Uhman ytimessä on, että teini tunnistaa oman mielipiteensä, arvostaa sitä ja toimii sen mukaan.”

Nuori voi hakea opiskelemaan paikkaan, jonne äiti olisi aina halunnut.

VANHEMPIEN kyky sietää kritiikkiä auttaa siinä, että asioista voidaan olla eri mieltä. Keskeistä on myös se, että vanhempi kykenee asettamaan nuoren tarpeet omien tarpeidensa edelle. Jos näin ei tapahdu, kyse voi olla kietoutuneesta suhteesta. 

Kietoutuneessa suhteessa vanhemman on vaikea antaa nuorelle tilaa ja yksityisyyttä. Hän esimerkiksi vaatii nuorta raportoimaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Vanhemman käytöstä voivat ylläpitää muistot omasta turvattomasta nuoruudesta. Vanhempi huolestuu herkästi ja pyrkii siksi pitämään langat tiukasti käsissään. Aikomus on hyvä. Kukapa ei haluaisi pitää lastaan turvassa. 

”Tilanteesta tekee huolestuttavan se, että vanhemman tarve ajaa nuoren tarpeen ohi. Vanhempi on kykenemätön sietämään nuoren irtautumisesta aiheutuvia pelkoja ja antamaan nuorelle tilaa.” 

”Jos vanhempi on dominoiva ja teini epävarma, nuoren on vaikea saada sanoitettua omia mielipiteitään ja saada niille arvostusta ja tilaa. Oma identiteetti ei pääse muotoutumaan eikä nuoruusiän tavoite, vanhemmista irtautuminen, toteudu.”

”Keski-iässä voi tulla kauhea tipahdus siihen, että kenen elämää tässä on tullut elettyä.”

MITÄ mieltä minä olen? Mitä haluan elämältä?

Murrosiän tärkein kehitystehtävä on, että nuori löytää vastaukset näihin kysymyksiin ja kasvaa omaksi, vanhemmista erilliseksi persoonakseen. Kietoutuneessa suhteessa, jossa vanhemman on vaikea antaa nuorelle tilaa, kasvu helposti tukahtuu. Nuori on ikään kuin oman elämänpolkunsa alussa, mutta ei lähde kävelemään sitä pitkin, koska vanhempi käyttäytyy kuin vain hänellä olisivat vastaukset. Se altistaa monille ongelmille jatkossa.

”Kietoutuneisuudessa on kyse siitä, että nuori ei pysty asettamaan omia rajojaan. Sama vaikeus voi näkyä myöhemmin sekä parisuhteessa että töissä. Ihmisen on vaikeaa olla eri mieltä kuin muut ja sanoa ei.” 

Kun muiden tarpeet asettaa jatkuvasti omien tarpeiden edelle, voi seurauksena olla uupumus. Myös yksinäisyys uhkaa. 

”Jos on nuoresta pitäen hävittänyt itsensä vuorovaikutustilanteissa minimiin ja sopeutunut toisen mielipiteisiin, vaarana on, ettei tule nähdyksi.” 

Joskus kietoutuneesta suhteesta voi seurata esimerkiksi se, että nuori lähtee toteuttamaan vanhempiensa ideoita tai haaveita. Hän hakee vaikkapa opiskelemaan paikkaan, jonne äiti olisi aina halunnut. ”Keski-iässä voi sitten tulla kauhea tipahdus siihen, että kenen elämää tässä on tullut elettyä. Oma elämä olisi hyvä saada itselle käyttöön, ja juuri murrosiässä oman elämän suunnan tulisi alkaa hahmottua. 

Myllyviidan mukaan ulkopuolisen on helpompi tunnistaa kietoutunut suhde kuin vanhemman itsensä. 

”Vanhemmuus on haastava laji. Ne asiat, jotka olivat valideja, kun lapsi on nuorempi, eivät enää olekaan hyviä juttuja kun lapsi alkaa kasvaa erilliseksi yksilöksi. Vanhemman pitää osata joustaa ja muuttaa käyttäytymistä pitkin matkaa.”

”Jos nuorella ei ole kavereita, on vaikea irrottautua vanhemmista.”

AINA ei ole syyttäminen vanhempia. Olosuhteet voivat johtaa siihen, että nuori ei kapinoi vaan viihtyy vain rauhallisesti kotona. Tämä on uhkana etenkin silloin, jos kavereita ei ole. ”Jos nuorella ei ole kavereita, on vaikea irrottautua vanhemmista.” 

Murrosiässä ikätoverit ovat kuin peilejä.

”Heiltä nuori ammentaa käsitystä siitä, mistä tykkää, mikä on cool tai mikä on tyhmää ja noloa. Ikätovereiden avulla nuori alkaa kriittisesti arvioida omia vanhempiaan. Siinä kohtaa hän alkaa uhmata ja kapinoida.” 

Kaverisuhteet ovat nuoren omaa, tärkeää reviiriä.

”Vanhemman tehtävä on selvittää, missä nuori iltojaan viettää. Siitä, mitä kaverisuhteissa tapahtuu, nuori ei kuitenkaan ole raportointivelvollinen vanhemmalle. Eri juttu on, jos nuori haluaa niistä itse puhua.” 

Jos nuori kokee ulkopuolisuutta kaveripiirissään, vanhempi voi tuoda asiaan lohdullista perspektiiviä. ”Yksin jääminen ei ole maailmanloppu, ja suurin osa meistä kokee tällaisia tilanteita joissain kohtaa elämää.” 

Joskus turvattomuuden tunne voi tehdä murrosikäisestä vanhemmissa kiinni olevan kotihiiren. Pelkoa voi aiheuttaa esimerkiksi sota tai korona. Myös perheen hajoaminen on iso ja pelottava asia.

”Ero voi herättää taantumista ja murrosiän irtautumistehtävä ’mennä pauselle’ kriisin myötä. Vanhempi ja nuori tankkaavat turvaa toisistaan, kunnes tilanne rauhoittuu. Sitten kasvu voi taas jatkua.”

MYLLYVIIDAN mielestä on huolestuttavaa, jos murrosikäinen kaipaa koko ajan syliin tai ei uskalla nukkua yksin – ja tilanne on pysyvä.

”Vanhempi voi ilahtua siitä, että nuori haluaa tulla lähelle. Läheisyyden ja etäisyyden vaihtelu on normaalia. Olisin huolissani, jos nuorta ei enää kiinnosta oman ikäisten seura.”

Ihmisillä on tapana verrata itseään muihin, ja nuoruusiässä tämä korostuu erityisesti. ”Yläkouluikäisen imagoon kuuluu ajatus, että ei tässä enää ketään tarvita. Jos nuori kokee, että toiset ovat isoja ja pärjääviä, mutta itse kaipaa isän tai äidin läsnäoloa, se voi aiheuttaa häpeää ja heikentää itsetuntoa.”

Nuoren pystyvyyden tunnetta olisi tärkeää tukea kotona esimerkiksi ottamalla nuori mukaan arjen askareisiin. Teiniltä voi myös pyytää apua vaikkapa someen liittyvissä asioissa. ”Vanhemman viestin nuorelle pitäisi olla se, että kaikki on hyvin ja sinä kyllä pärjäät.”

Jutussa on käytetty lähteenä myös Katja Myllyviidan kirjaa Peace! Selviytymisopas nuorten vanhemmille (duodecim).