Johdanto ja oppimistavoitteet

Pohdittavaksi

Ennen kurssin materiaaleihin perehtymistä, mieti millaiset kokemukset tai tapahtumat ovat laajentaneet näkemystäsi jostain toisesta kulttuurista. Muistatko jotain tiettyjä hetkiä, jolloin olet huomannut ajattelusi tai käsityksesi muuttuvan? Millaiset asiat siihen ovat vaikuttaneet?

Kaksi värikästä ihmishahmon siluettia katsovat toisiaan kohti.

Johdanto

‘’Monimuotoisuudessa on kauneutta ja vahvuutta."
- yhdysvaltalainen kirjailija Maya Angelou

Ohjaajat työskentelevät yhä enemmän moninaisten asiakasryhmien kanssa. Näiden ryhmien tarpeisiin voidaan vastata paremmin syventämällä ymmärrystä kulttuurienvälisestä osaamisesta osana perinteisiä ohjaamisen malleja. Usein kyse on siitä, kuinka kehittää monikulttuurisia asenteita, tietoa ja taitoja, jotta ohjaaminen olisi osaavaa ja eettistä.

Tässä kurssissa esittelemme sosiologi Milton J. Bennettin  Kulttuurienvälisen sensitiivisyyden mallin ja kansainvälisen koulutuksen asiantuntijan ja tutkijan Darla Deardorffin Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen kehittämisen prosessimallin. Näiden mallien avulla pyritään tekemään kulttuurienvälisen osaamisen nykyteorioita tutuiksi, jotta voit itse valita niistä itsellesi sopivimpia ajatuksia oman työsi ja jatkuvan oppimisen tueksi. Kulttuurienvälisen osaamisen tutkimus kehittyy vauhdilla, mikä kertoo sen lisääntyvästä merkityksestä. Lisää luettavaa sekä Bennetin että Deardorffin teorioista löydät lukemistosta.

Huomioi: Tiedostamme, että tämä opintomateriaali keskittyy ohjaamisen ammattilaisten osaamisen lisäämiseen tukemalla avoimuuden ja kunnioituksen asennetta sekä halukkuutta oppia aina lisää. Tarkoitus ei ole tarjota lisäkoulutusta kulttuurialan asiantuntijoille.

Oppimistavoitteet

Tämän kurssin tavoitteena on:Maalitaulu, jonka keskellä on pystyssä nuoli.
  • Antaa ohjaustyötä tekeville syventävää osaamista eri kulttuuri- ja sosiaalisista taustoista tulevien asiakkaiden kanssa työskentelemiseen.
  • Oppia kulttuurienvälisen sensitiivisyyden malli ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen kehittämisen prosessimalli.