Vk 19

Vk 19

Alkuviikosta urakoitiin äitienpäivän salaisia askarteluja. Tosi innokkaasti ja hienosti kaikki osallistuivat ja samalla tuli harjoiteltua hienomotorisia taitoja kuten leikkaamista, liimaamista ja kirjoittamista. Osa kirjoittaa oman nimen jo ihan itse ja mallista se alkaa onnistua jo kaikilta. 

Ulkona on tällä viikolla erityisen ahkerasti pelattu jalkapalloa ja sählyä sekä heitelty frisbeetä. Meillä on päiväkodilla frisbeegolf-kori, jonka kaivoimme esille tiistaina. Myös keinuissa on viihdytty ja hiekkalaatikolla on sekä kokkailtu että kaivettu. Leikeissä lapsen mielikuvitus, sanavarasto ja itseilmaisu kehittyvät - erityisesti mielikuvitusleikeissä, kuten vaikka hiekkalaatikolla kahvilaa leikkiessä. Lapselle on usein hyvin tärkeää, että aikuinen osallistuu leikkiin, juo lapsen tarjoamat kahvit ja syö herkut, maksaa kivillä tai lehdillä ja kyselee, mitä kaikkea lapsi on kokkaillut. Samalla lapsen mielikuvitus vahvistuu ja rohkeus itseilmaisussa kasvaa. Kun aikuinen heittäytyy ja hassuttelee, lapsikin oppii siihen. Hassuttelu ja leikkiin heittäytyminen tuovat arkeen iloa, naurua ja keveyttä, ja usein se tekee todella hyvää myös aikuisille.

Keskiviikkona suunnattiin kohti kirkkopuistoa aurinkoisessa säässä. Ennen retkelle lähtöä luettiin aamupiirillä kirja Noksu liikenteessä, ja sen myötä muisteltiin jälleen liikennesääntöjä. Kävelymatkat sujuivat tosi hienosti ja samalla huomattiin, että viikon takaiseen retkeen verrattuna oli jo puihin ja pensaisiin tullut lehtiä ja luonto on alkanut herätä kevääseen toden teolla. Kirkkopuistossa oli runsaasti leikkiaikaa joka kuluikin lähes kokonaan isossa kiipeilytelineessä. Pitkän retkipäivän jälkeen maistui ruoka ja uni. 

Torstaina päästiin koulun kentälle heittämään frisbeetä oikein ammattilaisen opeilla, kun Aapo tuli meille sijaiseksi. Oli rolleria, puttia sekä draivia. Lapset oli innokkaasti mukana. Lopuksi siirryttiin viereiselle nurmialueelle pelaamaan polttopalloa. Koko aamupäivä vietettiin ulkona liikkuen ja auringosta nauttien.

Perjantaina oli kevään toinen Kaikki juoksee-tapahtuma. Sateenkaaret pitivät tällä kertaa alkuverryttelyn, jonka jälkeen siirryttiin kannustamaan pienten puolen juoksijoita. Kannustamisen jälkeen lähdettiin ryhmittäin puistoalueelle juoksemaan tai halutessaan kävelemään merkattua reittiä. 

Reippaan ulkoilun jälkeen siirryttiin sisälle viettämään vielä synttäreitä. Sankarin toivelauluna oli Viisi pientä sammakkoa sekä bussilaulu. Katsottiin vielä lopuksi Puistopartion työkonepesula-laulu ja Taivaan työkoneet-laulu.

Aurinkoista viikonloppua ja hyvää äitienpäivää!

Synttärijuhlat