2022 Kirja, paperi, sakset

Kirja, paperi, sakset - Installaatio ja kirjaveistoksia Metsossa

Kirja, paperi, sakset
Installaatio ja kirjaveistoksia Metsossa
11.12.2022 - 3.2.2023

Kirja, paperi, sakset -taidenäyttely tuo pääkirjasto Metsoon iloa ja valoa! Kokonaisuus on Sara Hildén -akatemian aikuisopiskelijoiden luoma installaatio, joka yllättää kokijansa lukemattomilla yksityiskohdillaan ja tunnelmallaan. Kirjaston palvelutiski on muutettu suureksi, lempeää valoa hehkuvaksi paperilyhdyksi, jonka sisälle voi astua kuin toiseen maailmaan. Esillä on kirjaveistoksia, mutta lyhdyn on valloittanut myös luonto kiemurtelevine, ryöppyävine muotoineen.

Näyttelyn ideana on nimensä, Kirja, paperi, sakset, mukaisesti ollut käyttää vanhoja kirjoja ja paperia tekemisen lähtökohtana. Materiaalina on kirjaston poistokirjoja, mutta niitä on saatu myös yksityisiltä lahjoittajilta. Kirjoja on haettu ympäri Pirkanmaata ja niitä on teoskokonaisuudessa sadoittain. Hävikkikirjoille on haluttu antaa taiteen kautta toinen elämä.

Orgaanisilla luonnonmuodoilla teoskokonaisuus muistuttaa myös kirjojen ja paperin alkuperästä, metsästä sekä luonnosta. Näyttely herättelee pohtimaan arvojamme. Mikä on tarpeellista ja olennaista? Mitä voisi vielä käyttää ja säilyttää? Mikä on kirjan ja lukemisen rooli tänä päivänä? Lisäksi teoskokonaisuudella halutaan tuoda kokijoille valoa ja iloa vuoden hämärimpään aikaan!
Näyttelyn ovat luoneet Sara Hildén -akatemian aikuisopiskelijoiden vuosikurssi AKU7-opiskelijat syksyllä 2022 Taideprojekti-opintojakson aikana.

Yleisö voi osallistua näyttelyyn täydentämällä sitä taitelluilla kyyhkyillä ja päättymättömällä paperiköynnöksellä. Ohjeet ja materiaalit näihin löytyvät installaation lähellä olevalta pöydältä.

Iloa ja valoa talven hämärään!

Toivoo:
AKU 7:t eli
Peetu Hannukainen, Hanna Kivelä, Anna-Maija Lehtinen-Kluth, Jaakko Leinonen, Eeva Leskinen, Saara Melama, Jari Rantanen, Kirsi Soini, Marjukka Tainio, Leena-Iiris Takkala, Raisa Wester, Viljalaura Viitanen sekä heidän opettajansa Kukka-Maaria Koskinen