Huoltajille

KUVATAIDEKOULUN KÄYTÄNNÖISTÄ

Oppituntien alkaminen

Koulun ulko-ovi on auki n. 15 minuuttia ennen oppitunnin alkua ja 15 minuuttia tunnin päättymisen jälkeen. Muulloin sisään pääsee ovikelloa soittamalla.

Toivomme, että oppilas saapuu tunnille ajoissa.  Oppitunnin alussa perehdytään uuteen tehtävään ja keskustellaan käsiteltävästä aiheesta yhteisesti. Tehtävään liittyy usein myös uuden tekniikan havainnollistaminen, joten on tärkeää, että kaikki ryhmän oppilaat ovat ajoissa paikalla.


Poissaolojen ilmoittaminen ja muut viestit oppilaan opettajalle

Kun huoltajalla on viesti oppilaan opettajalle, viestissä on hyvä kertoa oppilaan etunimi, sukunimi ja syntymävuosi. Näillä tiedoilla löytyy opettaja, jolle viesti välitetään.  Viestin voi jättää koulun s-postiin info.kuvataidekoulu@tampere.fi tai puhelimella p. 041 730 3089


Oppilaiden taukotila
 

Koululla on pieni oppilaiden taukotila, jonne voi tulla ennen tuntien alkua nauttimaan eväitä, tekemään läksyjä tms.


Oppilaat on vakuutettu
tapaturmien varalta.

Oppilaspaikan vahvistaminen & lukukausimaksu

Ilmoittautumalla oppilaskirjeessä lähetettylle "kurssille" huoltaja vahvistaa lapsen oppilaspaikan Kuvataidekoulussa lukuvuodelle 2024-2025 ja ilmoittaa ajantasaiset yhteystiedot.

Lukuvuosi maksetaan kahdessa erässä:
- Syksyn lukukausimaksu maksetaan joko ilmoittautumisen yhteydessä tai päivää ennen opetuksen alkua "Omat ilmoittautumiset" -sivulla osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/tampere.
- Kevätlukukauden maksu maksetaan samassa paikassa "Omat ilmoittautumiset" -sivulla viimeistään kevätlukukauden opetuksen alkamispäivää edeltävänä päivänä. Kevään maksun voi maksaa aikaisintaan 4.12.2024.

Jos maksua ei ole maksettu opetusta edeltävään päivään mennessä, siitä lähetetään lasku kotiin. Paperilaskuun lisätään 5 € laskutuslisä. Maksamattomat lukukausimaksut siirtyvät jo huomautuslaskua varten Revire Oy:lle.

Huom. Myös maksuhuojennusta lukukausimaksusta hakevat vahvistavat paikkansa ilmoittautumalla, mutta eivät vielä maksa lukukausimaksua.

Maksuhuojennus lukukausimaksusta

KEVÄTLUKUKAUDEN MAKSUHUOJENNUKSEN HAKUAIKA 20.9.2024 ASTI

Perheen taloudellisen tilanteen perusteella muutamille taiteen perusopetuksen oppilaalle voidaan myöntää vapautus lukukausimaksusta kokonaan tai 50% huojennuksena.

Maksuhuojennus myönnetään lukukausittain ja sitä haetaan erillisellä lomakkeella sekä syksyllä että keväällä (alla linkki)

MAKSUHUOJENNUSLOMAKE (e-lomake)
Lomakkeen voi täyttää HAKUAIKANA 20.9.2024 MENNESSÄ

  • Maksuhuojennuksen perusteena on huoltajalle myönnetty Kelan asumistuki ja/tai toimeentulotuki. Hakemukseen tulee liittää viimeisin päätös tuen myöntämisestä sekä tosite viimeksi maksetusta korvauksesta.

  • Huojennusta voidaan myöntää vain yhdelle saman perheen lapselle/nuorelle.

  • Vain määräaikaan mennessä palautettu hakemus käsitellään. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.Hakemuksen liitteineen tulee olla lähetettynä 20.9.2024 mennessä.

Vahvistus maksuhuojennuksen myöntämisestä lähetetään kevätlukukauden aikana. Olemme yhteydessä myös siinä tapauksessa, mikäli emme voi myöntää maksuhuojennusta.

Huom! Jos haet maksuhuojennusta, odota maksuhuojennuspäätöstä ennen lukukausimaksun maksamista. Maksuhuojennusta hakeneelta ei peritä laskutuslisää.

Lisätietoja: info.kuvataidekoulu@tampere.fi
Opistosihteeri Aila Lemmetty puh.040 806 3582 (suomi)
Apulaisrehtori Heidi Saramäki puh. 040 806 3583 (suomi, englanti)

Kuvataidekoulun vanhempainyhdistyksen terveiset

Olemme Sara Hildén -akatemian lasten ja nuorten vanhempia, jotka haluamme olla tukemassa ihania ja luovia nuoria taiteilijoita. Edistämme yhteistyötä kotien ja kuvataidekoulun kesken. Tuemme koulun taidekasvatusta olemalla mukana monin tavoin. Järjestämme syksyisin perheille retken johonkin kiinnostavaan kohteeseen. Kun keräämme varoja, käytämme ne nuorten taiteilijoiden iloksi ja hyödyksi. Tavoitteenamme on lasten ja nuorten antoisa ja turvallinen kuvisharrastus. 

Tule mukaan! Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille Sara Hilden -akatemiassa opiskelevien nuorten vanhemmille. Odotamme syksyn kokouksiin runsaasti uusia vanhempia, joilla on halua ottaa jatkossa vastuuta yhdistyksen toiminnasta. Elo- ja lokakuun kokoukset ovat hyvä tilaisuus perehtyä yhdistykseen ja sen toimintaan. Halutessasi voit ottaa yhdistyksen asioissa yhteyttä myös suoraan puheenjohtajaan. Yhteystiedot löytyvät alempana.

Lisätietoa elo-syyskuussa.

www.kuviksenvanhemmat.yhdistysavain.fi

sha.kuvisvanhemmat@gmail.com

Facebookissa: Tampereen kuvataidekoulun vanhempainyhdistys ry

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä