Vk 35
Vk 35
Viikko aloitettiin leikillä sekä kynähommilla - maanantaina ja tiistaina olikin aamupiiritaulussa aikuisten valitsemat leikkiporukat ja leikit. Tosi hienosti kaikki menivät heille osoitettuun touhuun eikä yhtään tullut kiukkua tai harmia, päin vastoin leikit sujuivat todella hienosti. Välillä on hyvä leikkiä eri leikkejä, kuin mihin itse aina menee ja tutustua uusiin kavereihin.
Perjantain aamu-ulkoilussa halukkaat pääsivät osallistumaan kuvasuunnistukseen, jossa etsittiin päiväkodin pihalta eläinten kuvia. Hienosti pareittain lapset etsivät kuvia ja merkkaisivat löytyneet eläimet suunnistuslappuihin. Sisällä ennen laulutuokiota kokoonnuttiin aamupiiriin ja luettiin kirja Onni ja Aada metsäretkellä.
Osa teki alkuviikosta eläinaiheisia kynätehtäviä. Lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää ja olemmekin joka päivä huomioineet sen jotenkin - on tehty eläintehtäviä, luettu eläinloruja, juteltu suomalaisesta luonnosta, laulettu Suomalainen metsä -laulua ja retkellä tutkailtiin monenlaisia puita, kukkia sekä lintuja ja päästiin myös halaamaan puita.
Tiistaina pieni porukka pääsi jälleen ateljeehen maalaamaan kesäisiä kuvia. Nyt meillä onkin eteisessä jo upea taidenäyttely!
Keskiviikkona suunnattiin retkelle läheiselle pallokentälle. Siellä aikuinen heitti laatikollisen pallomeripalloja mäkeä alas ja lapset hakivat niitä. Näin yksinkertainen asia oli lasten mielestä tosi hauskaa ja samalla tuli hyvää liikuntaa! Harjoittelimme myös ohjeiden kuuntelua - palloja pitikin hakea vain yksi kerrallaan, sitten vain nelkut hakivat ja viskarit kannustivat ja toisin päin. Mäkeä kierittiin ja juostiin vielä lopuksi moneen kertaan.
Osa porukasta lähti päiväkodille ja siellä oli vuorossa satuhetki, kirjana oli Ympyräiset-sarjan kirja Puspus pusukala tahtoo leikkiin. Loppuporukka kävi vielä kävelyllä ja siellä ihmeteltiin kaunista Suomen luontoa - puita, kukkia ja kasveja. Ja tosiaan, halailtiin myös puita, mikä on ihana rauhoittumisen keino.
Torstain nelkkukerho aloitettiin aamupiirillä laulamalla Kielinupun laulut Kehonosia sekä Missä on sun silmät. Päiväjärjestyksen läpikäymisen jälkeen muisteltiin kuvakorttien avulla kehonosia. Aamupiirin jälkeen jokainen pääsi piirtämään oman kuvansa ja oman nimen kirjoittamistakin harjoiteltiin. Hienomotorisia taitoja, kuten kynän käyttöä, pinsettiotetta ja leikkaamista harjoitellaan monin eri keinoin. Oman nimen kirjoittaminen aloitetaan aikuisen avulla, sitten mallista ja lopulta itsenäisesti kirjoittaen.
Torstaina oli viskareiden ensimmäinen jumppa koulun salissa. Hienosti lapset muistivat jumppasalisäännöt mm.kuunnellaan säännöt ja noudatetaan niitä sekä ei törmäillä toisiin vaikka juostaankin.
Torstaina oli viskareiden ensimmäinen jumppa koulun salissa. Hienosti lapset muistivat jumppasalisäännöt mm.kuunnellaan säännöt ja noudatetaan niitä sekä ei törmäillä toisiin vaikka juostaankin.
Ensin lämmiteltiin Lillin jumpan tahtiin, sitten vuorossa oli maa-meri- laivaleikki joka olikin monelle tuttu, leikki vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä jotta kuuntelee ohjeen tarkasti ja muistaa mihin kuuluu minkäkin ohjeen mukaan juosta. Seuraa johtajaa oli kaikille mieleinen, jokainen lapsi sai vuorollaan osallistua ja keksiä liikkeen tai liikkeitä, muut seurasivat ja tekivät samoin perässä. Mentiin mm.laukka-askelia, pompittiin ja kontattiin. Opittiin paljon uusia tapoja liikkua.
Kehonosia, muotoja ja värejä harjoiteltiin liikuntaleikissä jossa ohjeena oli mennä oikean muodon luo ja laittaa muodon päälle ohjeen mukainen kehonosa. Lopuksi rentouduttiin rauhallista musiikkia kuunnellen ja huivilla hipsuteltiin jokaisen lapsen varpaita.
Kehonosia, muotoja ja värejä harjoiteltiin liikuntaleikissä jossa ohjeena oli mennä oikean muodon luo ja laittaa muodon päälle ohjeen mukainen kehonosa. Lopuksi rentouduttiin rauhallista musiikkia kuunnellen ja huivilla hipsuteltiin jokaisen lapsen varpaita.
Perjantain aamu-ulkoilussa halukkaat pääsivät osallistumaan kuvasuunnistukseen, jossa etsittiin päiväkodin pihalta eläinten kuvia. Hienosti pareittain lapset etsivät kuvia ja merkkaisivat löytyneet eläimet suunnistuslappuihin. Sisällä ennen laulutuokiota kokoonnuttiin aamupiiriin ja luettiin kirja Onni ja Aada metsäretkellä.
Myös pieni mustarastas tuli tervehtimään lapsia. Lauluhetkellä laulettiin luontoaiheisia lauluja - Pikku jänö nukkuun, Syksyllä ("siilillä selässä 300 piikkiä...") ja Paattilaulu, sekä soitettiin rytmisoittimia Sade-laulun tahtiin. Loppurentouksen aikana katseltiin kaunista videota Suomen luonnosta.
Lounatuulet toivottavat mukavaa viikonloppua ja hyvää Suomen luonnon päivää!
Leikkiä
Kynähommia
Maalaamista tiistaina
Keskiviikon retki pallokentälle
Kavereiden kannustusta retkellä