Esikot
Esikot
Esikot ryhmässsä on esiopetusikäisiä lapsia (eskarit) sekä viisivuotiata lapsia (viskarit). Toimintamme perustuu Valtakunnalliseen ja Varkauden kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelmiin sekä varhaiskasvatussuunnitelmiin. Toimintaamme ohjaa myös Esikot ryhmän oma esiopetuksen vuosisuunnitelma sekä Taulumäen päiväkodin varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma. Toimintamme noudattaa opetussuunnitelman sekä varhaiskasvatussuunnitelman oppimisen osa-alueiden tavoitteita. Oppimisen alueet ovat kielten rikas maailma, Ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, kasvan ja kehityn, tutkin ja toimin ympäristössäni. Toimintamme seuraa aiheiltaan vuodenaikojen vaihteluja, ajankohtaisia asioita ja lasten kiinnostuksen kohteita. Huomioimme toiminnassamme juhlapyhät, lasten syntymäpäivät, ym. merkittävät tapahtumat. Esikoilla toimitaan paljon pienryhmissä, välillä eskarit ja viskarit omina ryhminä, välillä ryhmät yhdistäen.
Toimintakauden 2026-2027 painopistealueena Varkauden varhaiskasvatuksessa on leikki- ja matemaattiset taidot. Olemme sitoutuneet toimimaan pro-varhaiskasvatuksen arvojen mukaisesti ja ohjaamaan lapsen käyttäytymistä positiivisen palautteen avulla. Korostamme lapsen osallisuutta sekä oikeutta oppia leikkien ja iloita oppimisestaan.
Esikoilla toimii kaksi Varhaiskasvatuksen opettajaa ja neljä Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja käy ryhmässämme säännöllisesti. Lisäksi meillä voi toimia opiskelijoita ja työharjoittelijoita.
Esiopetusaika on ma-pe klo 08.30 -12.30 tai klo 14.00-18.00. (iltapäivä esiopetus on tarkoitettu iltahoitoa tarvitseville lapsille) Päivä- ja vuorohoitoa järjestetään vuorohoitosopimuksen mukaisesti ennalta sovittuina aikoina.
Syyslukukausi alkaa keskiviikkona 12.8.2026 ja päättyy tiistaina 22.12.2026
Kevätlukukausi alkaa torstaina 7.1.2027 ja päättyy perjantaina 4.6.2027
Syysloma viikolla 42 (12. - 18.10.2026)
Joululoma 23.12.2026 – 6.1.2027
Talviloma viikolla 10 (8.-14.3.2027)
Helatorstain jälkeinen perjantai 7.5.2027 on vapaapäivä.