Tenavat
TERVETULOA TENAVILLE!
Tenavien ryhmässä on 13 vuorohoitopaikkaa 0-3-vuotiaille lapsille. Ryhmässämme työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja sekä neljä varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Leikki ja arjen kiireettömyys ovat tärkeä osa Tenavien toimintaa. Lisäksi laulut, lorut ja sadut kuuluvat jokapäiväiseen toimintaamme. Toimimme päivän aikana koko ryhmän kanssa ja pienryhmissä. Viikolla tapahtuvaa toimintaa, kuten jumppaa tai kädentaitoja järjestämme mahdollisuuksien mukaan sekä aamu- että iltapäivisin, jotta jokainen lapsi pääsee osallistumaan hoitovuorosta riippumatta.
Toimintamme seurailee vuodenaikojen vaihteluja, ajankohtaisia asioita sekä lasten kiinnostusten kohteita. Huomioimme toiminnassamme lasten syntymäpäivät ym. merkittävät tapahtumat. Viikko-ohjelmamme on hyvin suuntaa-antava, ja muutokset ovat mahdollisia.
Toimintakauden 2024-2025 painopistealueena Varkauden varhaiskasvatuksessa on leikki. Lisäksi tällä toimintakaudella Taulumäen päiväkodin kaikissa ryhmissä kehitetään pienryhmätoimintaa. Pienryhmätoiminnan tavoitteena on lapsen yksilöllinen huomioiminen sekä yhteisöllisyyden ja lasten keskinäisen vuorovaikutuksen tukeminen.
Haluamme tehdä avointa ja vastavuoroista yhteistyötä huoltajien kanssa. Päivittäisen yhteydenpidon lisäksi laadimme yhdessä huoltajien kanssa lapsen varhaiskasvatussuunnitelman.
Tenavat puh. 044 743 6589
Tenavien eteishetki
Tenavien PRO-Muumi
10 Pro-korttia kasassa ja Muumin ilmapallot ovat täynnä, joten on aika viettää yhteinen Kiva-hetki :)