Andréa Vannucchi, valokuvaaja
Olen Andréa Vannucchi. Opetan pääasiassa valokuvausta. Digitaalisuuden rinnalla nautin käsillä tekemisestä ja materiaalin metamorfoosista – siitä, miten aine muuttuu taideteokseksi ja merkityksiksi.
Pyrin tarjoamaan oppilailleni inspiroivia kuvausharjoituksia ja luomaan kursseille rennon, keskustelevaan oppimiseen perustuvan ilmapiirin. Tarkastelemme harjoitusten kuvia yhdessä valokuvakerhon tapaan niin, että kaikki oppivat kaikilta. Pyrin jokaisella kurssilla esittelemään muutaman valokuvaajan, joiden tuotanto on sekä vaikuttavaa että ilmaisultaan monimuotoista – tuoden esiin valokuvataiteen laajuuden ja sen monipuoliset mahdollisuudet.
Omassa taiteellisessa työssäni tutkin valokuvauksen, materiaalisuuden ja ekologian risteyskohtia. Teoksissani vaikuttavat auringonvalo, orgaaniset aineet, ympäröivä kasvillisuus. Yhdistän vanhoja käsityömäisiä valokuvatekniikoita, linssejä, veistoksellisia elementtejä luonnosta. Työskentelen myös yhteisötaiteen parissa.
Olen Särkisalossa asuva brasilialainen kuvataiteilija. Valmistuin Turun Taideakatemiasta vuonna 2015.