Vuosiluokka 5 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
 

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. 

  • omien kokemusten, ajatusten, mielipiteiden jakaminen erilaisissa viestintätilanteissa 
  • rakentavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen 
  • draamamenetelmien käyttö erilaisten ajankohtaisten aiheiden ja kirjallisuuden käsittelyssä empatiakyvyn syventämiseksi 
  • ilmaisurohkeuden ja -halun vahvistaminen 
  • osallistuminen oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen

S2 Tekstien tulkitseminen 

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa. 

  • ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstejä 
  • mediateksteihin tutustuminen 
  • tekstinymmärtämisen strategioiden käyttö 
  • oman lukutaidon tarkkailu 
  • sanojen, sanontojen ja käsitteiden merkitykset ja hierarkiat (esimerkiksi ylä- ja alakäsitteet) 
  • lapsille ja nuorille suunnattua monipuolista kirjallisuutta, myös tietokirjallisuutta ja mediatekstejä 
  • kaunokirjallisten tekstien eläytyvä lukeminen (erilaiset tunnetilat) ja niistä keskusteleminen 
  • tiedon hankintaa eri lähteistä 
  • taipumattomat sanat, erityisesti adverbit ja konjunktiot 

S3 Tekstien tuottaminen 

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella. 

  • monimuotoisten tekstien tuottaminen, erityisesti ohjaavien ja kantaa ottavien tekstien tuottaminen, tiivistäminen 
  • tekstien otsikointi, rakenne (aloitus, käsittely, lopetus), kappalejako 
  • sanavalintojen, sanontojen ja sanajärjestyksen vaikutus tekstin merkityksiin 
  • kirja- ja puhekielen ero 
  • konjunktiosivulause 
  • pilkku pää- ja sivulauseen välissä 
  • sujuvoitetaan käsinkirjoittamista ja näppäintaitoja 
  • lauseen pääjäsenet (subjekti, predikaatti, objekti) 
  • omien tekstien tarkastelu ja arviointi 
  • palautteen antaminen ja vastaanottaminen (vertaispalaute) 
  • lähteiden käyttö ja lähdemerkinnät

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen. 

  • omien esitysten suunnittelu ja toteutus 
  • kielen vaihtelu tilanteen ja aiheen mukaan 
  • kirjaston monipuolinen käyttö 
  • lasten- ja nuortenkirjallisuuden, sekä koti- että ulkomaisen, lukeminen nykykirjallisuudesta klassikoihin 
  • suomen kielen vertaaminen A1-kieleen

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena 

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena. 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1 

L1, L2, L4 

T2 

S1 

L1, L2, L4 

T3 

S1 

L2 

T4 

S2 

L1, L4 

T5 

S2 

L2, L4 

T6 

S2 

L1, L2, L4 

T7 

S3 

L1, L4, L5 

T8 

S3 

L1, L2, L4 

T9 

S3 

L1, L2, L4 

T10 

S4 

L2, L4 

T11 

S4 

L2 

T12 

S4 

L2, L4 

T13 

S5 

L1, L2, L7 

T14 

S5 

L4, L7 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 ohjata oppilasta vahvistamaan ilmaisuvarantoaan ja taitoaan ilmaista mielipiteensä ja toimia rakentavasti koulun ja muun arjen vuorovaikutustilanteissa 

Oppilas harjoittelee haastattelutaitoja. 

Oppilas harjoittelee väittelyä ja harjaantuu perustelemaan mielipiteitään vuorovaikutustilanteissa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto 

Oppilas osallistuu erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin käyttäen ilmaisuvarantoaan sekä keskustelee ja työskentelee erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. 

 

T2 innostaa oppilasta vahvistamaan kasvokkaisen vuorovaikutuksen, opetuspuheen ja kuultujen tekstien kuuntelu- ja ymmärtämistaitojaan 

Oppilas toimii erilaisissa ryhmissä ja harjoittelee vuorovaikutustaitojaan erilaisissa viestintätilanteissa. 

Oppilas tarkastelee sanallisen ja sanattoman viestinnän eroja. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tekstien ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen 

Oppilas ymmärtää opetuspuhetta ja muuta kuulemaansa, kun tilanne tai aihe on ennestään tuttu tai ymmärtämistä tuetaan. Oppilas osaa toimia kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa. 

 

T3 ohjata oppilasta ilmaisemaan itseään monipuolisesti sanallisia ja ei-sanallisia ilmaisukeinoja käyttäen sekä käyttämään luovuuttaan ja ottamaan huomioon myös muut osallistujat 

Oppilas suunnittelee ja toteuttaa esityksen ryhmän kanssa. 

Oppilas osallistuu erilaisiin äänenkäyttö- ja draamaharjoituksiin ja -leikkeihin. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ilmaisu vuorovaikutustilanteissa 

Oppilas ilmaisee itseään erilaisia ilmaisun keinoja käyttäen ja osaa ottaa huomioon puhekumppaninsa. 

 

T4 kannustaa oppilasta kehittämään myönteistä viestijäkuvaa sekä halua ja kykyä toimia erilaisissa, myös monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa 

Oppilas harjoittelee viestintää monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa. 

Oppilaan kriittisyys viestijänä ja viestien vastaanottajana kehittyy. 

Oppilas osaa antaa ja vastaanottaa rakentavaa palautetta. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Vuorovaikutustaitojen kehittyminen 

Oppilas ottaa vastaan palautetta omasta toiminnastaan ja antaa palautetta muille. 

 

T5 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tekstin ymmärtämisen strategioita sekä tarkkailemaan ja arvioimaan omaa lukemistaan 

Oppilas lukee sujuvasti erilaisia tekstejä ja 

oppii käyttämään erilaisia lukustrategioita huomioiden painettujen ja monimediaisten tekstien erot. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tekstinymmärtämisen perusstrategioiden hallinta 

Oppilas lukee sujuvasti monimuotoisia tekstejä ja käyttää tekstinymmärtämisen perusstrategioita sekä osaa tarkkailla ja arvioida omaa lukemistaan. 

 

T6 opastaa oppilasta kehittämään monimuotoisten tekstien erittelyn, arvioinnin ja tulkitsemisen taitoja ja laajentamaan sana- ja käsitevarantoaan sekä edistämään ajattelutaitojaan 

Oppilas harjaantuu sanojen luokittelemisessa merkityksen ja muodon mukaan. 

Oppilas tutkii verbien aikamuotoja ja tehtäviä lauseissa sekä harjoittelee aikamuotoja (preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti). 

Oppilas tutkii nominien taipumista sijamuodoissa ja ymmärtää sijamuotojen merkityksiä. 

Oppilas tarkastelee sanojen sävy- ja merkityseroja ja harjoittelee ymmärtämään lukemastaan kielikuvia ja sävyjä (mm. synonyymien sävyerot). 

Oppilas tunnistaa joitakin erilaisten tekstien tyypillisiä piirteitä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tekstien erittely ja tulkinta 

Oppilas tunnistaa joitakin kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Oppilas osaa käyttää tekstien tulkintataitoja oman ajattelunsa sekä sana- ja käsitevarantonsa kehittämiseen. 

 

T7 ohjata oppilasta tiedonhankintaan, monipuolisten tiedonlähteiden käyttöön ja tiedon luotettavuuden arviointiin 

Oppilas käyttää eri lähteitä ja harjoittelee arvioimaan lähteiden luotettavuutta. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tiedonhankintataidot ja lähdekriittisyys 

Oppilas käyttää tiedonhankinnassaan mediaa ja eri tekstiympäristöjä sekä tilanteeseen sopivia strategioita ja osaa jossain määrin arvioida tietolähteiden luotettavuutta. 

 

T8 kannustaa oppilasta kehittämään taitoaan tulkita puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisia luku- ja ymmärtämisstrategioita käyttäen 

Oppilas osaa keskustella omasta lukukokemuksestaan käyttäen myös opittuja kirjallisuuskäsitteitä. 

Oppilas lukee ikätasolle sopivia erilaisia tekstilajeja sekä yksin että ryhmässä, myös kokonaisia teoksia. 

Oppilas osaa käyttää käsitteitä aihe ja kertoja (minä ja hän). 

Oppilas suorittaa lukudiplomin, tai muun vastaavan lukuhaasteen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Lapsille ja nuorille tarkoitetun kirjallisuuden ja tekstien tuntemus ja lukukokemusten jakaminen 

Oppilas tuntee jonkin verran lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, media- ja muita tekstejä ja osaa jakaa kokemuksiaan, myös monimediaisessa ympäristössä. 

 

T9 rohkaista oppilasta ilmaisemaan kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään ja vahvistamaan myönteistä kuvaa itsestään tekstien tuottajana 

Oppilas osaa ilmaista kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään kirjallisesti. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kokemusten ja ajatusten ilmaiseminen 

Oppilas ilmaisee kokemuksiaan ja ajatuksiaan monimuotoisten tekstien avulla. 

 

T10 kannustaa ja ohjata oppilasta kielentämään ajatuksiaan ja harjoittelemaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien tuottamista, myös monimediaisissa ympäristöissä 

Oppilas tuottaa erilaisia tekstilajeja, mm. ohjaavia tekstejä. 

Oppilas opettelee käyttämään kappalejakoa omissa teksteissään. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Oman ajattelun kielentäminen ja eri tekstilajien käyttö 

Oppilas osaa ohjatusti käyttää kertomiselle, kuvaamiselle ja yksinkertaiselle kantaaottavalle tekstille tyypillistä kieltä. Oppilas osaa otsikoida tekstinsä, jakaa sen kappaleisiin ja kiinnittää huomiota sananvalintoihin. 

 

T11 ohjata oppilasta edistämään käsinkirjoittamisen ja näppäintaitojen sujuvoitumista ja vahvistamaan kirjoitetun kielen, ja tekstien rakenteiden ja oikeinkirjoituksen hallintaa 

Oppilas varmentaa oikeinkirjoitustaan: iso ja pieni alkukirjain ja yhdyssanat. 

Oppilas kertaa lauseoppia: virke, lause, pää- ja sivulause, pilkku ja lopetusmerkki. 

Oppilas tutkii sivulauseita ja harjoittelee tunnistamaan sivulauseiden selkeät perustyypit. 

Oppilas osaa kirjoittaa vuoropuhelua vuorosanaviivan avulla. 

Oppilas tutustuu lauseenjäseniin predikaatti ja subjekti. 

Oppilaalle on muodostunut sujuva ja selkeä käsiala. 

Oppilas harjoittelee näppäintaitoja. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kirjoitustaito ja kirjoitetun kielen hallinta 

Oppilas kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi käsin ja on omaksunut tarvittavia näppäintaitoja. Oppilas tuntee kirjoitetun kielen perusrakenteita ja oikeinkirjoituksen perusasioita ja käyttää niitä oman tekstinsä tuottamisessa. 

 

T12 kannustaa oppilasta kehittämään tekstin tuottamisen prosesseja ja taitoa arvioida omia tekstejä, tarjota mahdollisuuksia tekstien tuottamiseen yhdessä, rakentavan palautteen antamiseen ja saamiseen, ohjata ottamaan huomioon tekstin vastaanottaja sekä toimimaan eettisesti verkossa yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia kunnioittaen 

Oppilas tuottaa erilaisia tekstejä yksin ja yhdessä toisten kanssa. 

Oppilas toteuttaa tekstejä prosessina, johon kuuluu suunnittelu, kirjoittaminen ja viimeistely. 

Oppilas osaa suunnitella tekstejään ja valita sopivan suunnittelutavan. 

Oppilas antaa ja ottaa vastaan rakentavaa palautetta. 

Oppilas harjoittelee omien tekstien muokkaamista palautteen avulla. 

Oppilas osaa ottaa tilanteen ja vastaanottajan huomioon erilaisia tekstejä tuottaessaan. 

Oppilas osaa noudattaa tekijänoikeuksia omien tekstien tuottamisessa ja merkitsee lähteet tekstiensä perään. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tekstien rakentaminen ja eettinen viestintä 

Oppilas tuntee ja osaa kuvailla tekstien tuottamisen perusvaiheita, osaa arvioida omia tekstejään ja tuottaa tekstejä vaiheittain yksin ja muiden kanssa sekä antaa ja vastaanottaa palautetta. Oppilas osaa merkitä lähteet tekstin loppuun, ymmärtää, ettei saa esittää lainaamaansa tekstiä omanaan ja tietää verkossa toimimisen eettiset periaatteet. 

 

T13 ohjata oppilasta vahvistamaan kielitietoisuuttaan, innostaa häntä tutkimaan ja tarkkailemaan kieltä ja sen eri variantteja ja harjaannuttaa käyttämään käsitteitä, joiden avulla kielestä ja sen rakenteista puhutaan ja auttaa ymmärtämään kielellisten valintojen vaikutuksia 

Oppilas tutkii suomen kielen vaihtelua tilanteen ja aiheen mukaan sekä pohtii sanojen, ilmaisutapojen ja tekstien merkityksiä. 

Oppilas harjoittelee käyttämään oikeita käsitteitä puhuessaan ja kirjoittaessaan kielestä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kielen tarkastelun kehittyminen ja kielikäsitteiden hallinta 

Oppilas tekee havaintoja ja osaa kuvailla tekstien kielellisiä piirteitä ja käyttää oppimiaan käsitteitä puhuessaan ja kirjoittaessaan niistä. 

 

T14 kannustaa oppilasta laajentamaan tekstivalikoimaansa ja lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaista lukuharrastukseen ja lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön 

Oppilas tutustuu verkkokirjaston palveluihin ja kirjaston luokitusjärjestelmään. 

Oppilas lukee ikätasolleen suunnattua kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta sekä tutustuu lasten ja nuorten klassikkokirjoihin. 

Oppilas keskustelee ja jakaa lukukokemuksiaan esim. draaman ja kirjoittamisen keinoin. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kielitietoisuuden ja kulttuurin tuntemuksen kehittyminen 

Oppilas osaa kuvailla havaitsemiaan yhtäläisyyksiä ja eroja eri kielten ja kulttuurien välillä. Oppilas osaa kertoa itseään kiinnostavasta media- ja kulttuuritarjonnasta. Oppilas osallistuu omien esitysten suunnitteluun ja esittämiseen. 

 

T15 tukea oppilasta kielellisen ja kulttuurisen identiteetin rakentamisessa ja ohjata arvostamaan eri kulttuureja ja kieliä sekä luoda oppilaalle mahdollisuuksia media- ja kulttuuritarjontaan tutustumiseen sekä oman kulttuurin tuottamiseen 

Oppilas on lapsille ja nuorille suunnatusta mediatarjonnasta sekä paikallisesta kulttuuritarjonnasta. 

Oppilas tutustuu suomalaiseen kansanperinteeseen. 

Oppilas tutustuu eri maiden kieliin ja kulttuureihin. 

Oppilas vertailee Suomen kieltä ja kulttuuria muihin oppilaalle tuttuihin kieliin ja kulttuureihin. 

Oppilas osallistuu oman esityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kokemusten ja ajatusten ilmaiseminen 

Oppilas ilmaisee kokemuksiaan ja ajatuksiaan monimuotoisten tekstien avulla.