Koulun johtamisen toimenpiteet

Koulun johtamisen kokonaisvastuu on rehtorilla. Hän vastaa oman koulunsa toiminnasta ja sen kehittämisestä. Hän toimii henkilöstönsä esimiehenä. Apulaisjohtajalle delegoidaan tarvittaessa rehtorille kuuluvia tehtäviä ja muita koulun toiminnan kannalta tärkeitä tehtäviä. Rehtori ja apulaisjohtaja toimivat yhteistyössä työpareina.

Koululla on johto- tai suunnitteluryhmä, johon kuuluvat rehtori Esko Valikainen, apulaisjohtaja Pia Valtola ja erityisopettaja Auli Miettinen. Koulun toimintaa suunnitellaan ja kehitetään rehtorin johdolla yhteisissä palavereissa ja kokouksissa. Työpari- ja työryhmätyöskentelyä sekä tiimiopettajuutta lisätään ja kehitetään edelleen. Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelman päivitys tapahtuu kevätlukukauden loppuun mennessä johtotiimin valmistelemana.

Opettajien vastuualueet sovitaan yhdessä koulun suunnittelupäivän yhteydessä. Lukuvuoden 2022-2023 vastuualueet opettajille ovat seuraavat:
Pia Valtola: Apulaisjohtaja, johtoryhmän jäsen, pedagoginen kehittäminen; digi-tutor,Erasmus-hanke
Tarja Miettinen: Liikkuva koulu, kiva-tiimi
Mervi Varko: Joustava esi- ja alkuopetus, kiva-tiimi
Henriikka Saksman: kirjastotoiminta, kiva-tiimi
Sami Saastamoinen: työhyvinvointi, liikunta , Liikkuva koulu, Erasmus-hanke
Auli Miettinen: johtoryhmän jäsen,oppilashuoltotyöhön kuuluvat organisointiasiat, oppilaskunnan ohjaus, 
Esko Valikainen: rehtorin tehtävät, johtoryhmä, turvallisuusvastuu, digi-laitevastaava
Hanna Kukkonen: työhyvinvointi, srk-yhdysopettaja


Säännölliset opettajainkokoukset pidetään tiistaiaamuisin klo 8-9. Keskiviikkoisin on pedagoginen kahvila klo 14-15, jolloin opettajien kesken keskustellaan ajankohtaisista asioista ja suunnitellaan koulun toimintaa ja tapahtumia.
Kokouksista ja palavereista apulaisjohtaja laatii kirjallisen muistion koulukohtaiseen 365-kansioon.

Ys-aikaa käytetään yhteisiin suunnittelupalavereihin, opettajakokouksiin, luokkataso- ja työparipalavereihin, luokkakaveritoiminnan suunnitteluun sekä juhlien ja tapahtumien yhteissuunnitteluun. Niitä käytetään myös yhteistyöhön huoltajien kanssa sisältäen vanhempainillat, oppimiskeskustelut, muut tarvittavat palaverit sekä tiedotteet ja Wilma-viestinnän. Ys-ajan käyttöä ja toteutumista seurataan.