Lapsen tuen arviointi Jämsässä
Jämsän varhaiskasvatuksessa tuen tarpeen arviointi perustuu huolelliseen havainnointiin ja arviointiin varhaiskasvatuksen arjen eri tilanteissa sekä hyvään yhteistyöhön henkilöstön, huoltajien ja monialaisten asiantuntijoiden kanssa. Arjen havaintoja ja niiden arviointia tekevät kaikki ryhmän henkilöstöön kuuluvat työntekijät. Tarvittaessa erityisopettaja osallistuu havaintojen tekemiseen sekä arviointiin.

Varhaiskasvatuksessa on käytössä joitakin säännöllisiä ja kaikkia lapsia koskevia kehitystason arvioinnin välineitä. Kaikista neljä vuotta täyttäneistä lapsista täytetään havainnointilomake, joka lähetetään neuvolaan huoltajien suostumuksella. Viisi vuotta täyttävien lasten kanssa tehdään 5-vuotiaan kehitysarviointi ja myös siitä lähetetään kopio neuvolan terveydenhoitajalle huoltajien suostumuksella. Näiden lisäksi lapsen tuen tarpeen arviointiin käytetään tarvittaessa myös muita välineitä.
Jos varhaiskasvatuksessa tehtyjen arviointien perusteella tarvitaan tuen tarpeen arvioimiseksi ja tuen ratkaisujen perusteeksi yhteistyötä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa, erityisopettaja voi ohjata lapsen ja perheen tarvittavien palvelujen piiriin. Ohjaus tehdään aina yhteistyössä huoltajan kanssa ja myös lapsen mielipide huomioiden.
Lapsen saamaa tukea ja sen vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisesti sekä ryhmän henkilöstön että erityisopettajan toimesta. Tarvittaessa tukea kehitetään vastaamaan lapsen tarpeita paremmin. Tukea arvioidaan vasu-keskustelujen yhteydessä sekä aina tarpeen mukaan. Tehostetun ja erityisen tuen hallintopäätöksiä varten tulee arvioida ja kuvata lapsen vasuun lapsen mahdollisesti aiemmin saama tuki sekä sen vaikuttavuus ja riittävyys (ks. luku 5.6).
Lapsen tukeen liittyvää arviointia tehdään myös varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arvioinnin yhteydessä. Tuen arvioinnissa huoltajilla on aktiivinen rooli ja lapsi osallistuu ikä- ja kehitystaso huomioiden. Tukeen liittyvää arviointia tehdään tarpeen mukaan monialaisesti lapsen/perheen kanssa työskentelevien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa arjessa kohdatessa sekä kutsumalla heitä mukaan yhteisiin keskusteluihin. Tuen vaikuttavuutta tulee arvioida säännöllisesti myös varhaiskasvatuksen arjessa keräten havaintoja ja keskustellen huoltajien ja lapsen sekä henkilökunnan kanssa. Tarvittaessa käytetään erilaisia arvioinnin välineitä. Arvioinnin tavoitteena on kehittää tukea vastaamaan lapsen tarpeeseen parhaalla mahdollisella tavalla.