Tuen järjestäminen
Luokkakohtainen tuen tarpeen arviointi, resursointi ja toteutumisen arviointi
- Lukuvuoden alussa pidetään luokkakohtaiset tuen tarpeen arviointipalaverit. Arvioinnin pohjaksi on tehty lomake, jonka luokanopettaja täyttää. Palaveriin osallistuvat luokanopettajan lisäksi, laaja-alainen erityisopettaja sekä rehtori.
- Arvioinnin pohjalta jaetaan luokkakohtainen tuen resurssi. Tuen resurssia jaettaessa huomioidaan ryhmäkohtaisten tukimuotojen ensisijaisuus.
- Luokka-astekohtainen suunnitelma oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä
- Suunnitelman pohjana käytetään VIIDEN O:n mallin (RoihaPolso, 2018) pohjalta soveltuvin osin laadittua lomaketta.
- Luokka/luokka-astekohtaisessa suunnitelmassa huomioidaan:
- opetusjärjestelyt
- fyysinen oppimisympäristö
- psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö
- opetusmenetelmät
- oppimisen tukimateriaali
- oppimisen arviointi
- koejärjestelyt
- erityisopettajan antaman opetuksen määrä ja toteutustapa
- opetuksen määrä ja toteutumistapa on määritelty koulun vuosisuunnitelman tilasto-osuudessa. Lukuvuoden aikana erityisopettajan antaman opetuksen määrää ja toteutumistapaa arvioidaan ja tarvittaessa suunnataan uudelleen.
- koulunkäynninohjaaja resurssi
- resurssi on määritelty koulun vuosisuunnitelman tilasto-osuudessa. Lukuvuoden aikana resurssin tarvetta arvioidaan ja suunnataan tarvittaessa uudelleen.
- Lukuvuoden lopuksi arvioidaan oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteutuminen. Sen pohjalta laaditaan jatkosuunnitelma seuraavalle lukuvuodelle.
- Toimintakulttuurin kehittämiseen osallistetaan mm. oppilaskunta, oppilaat, huoltajat sekä muut yhteistyökumppanit.
TUEN JÄRJESTÄMISEN SUUNNITELMA luokka-astekohtaisesti:
1.-2. LUOKAT
Opetusjärjestelyt:
Tukiopetus (myös ennakoivat), koulunkäynninohjaajan tuki, erityisopetus yksin tai ryhmässä sekä samanaikaisopetuksena, samanaikaisopetus toisen luokanopettajan kanssa, joustava ryhmittely luokka-asteen sisällä, jakotunnit ja palkitus
Fyysinen oppimisympäristö:
Istumapaikan huomiointi, istumajärjestys, koulun eri tilojen hyödyntäminen, yksilölliset havaintomateriaalit, oppilaan näkeminen taululle on varmistettu, työpiste on säädetty sopivaksi, luokassa on huolehdittu siisteydestä ja selkeydestä sekä karsittu ylimääräisiä ärsykkeitä, oppilaan yksilöllistä työskentelyä mahdollistetaan, luokkaan on järjestetty erilaisia oppimispisteitä ja kuulosuojaimien käyttö on mahdollistettu
Psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö:
Ryhmäyttäminen, luokkapiiri, turvataitorepun tehtävät, ennakointi, opettajan johdolla muodostetut opetusryhmät, eriyttävä toimintakulttuuri, oppilaalla on eriytetty vastauskäytäntö, yksilölliset välituntikäytännöt ja kummioppilastoiminta
Opetusmenetelmät:
Erilaisten opiskelutekniikoiden harjoittelu, kuvallinen/kirjallinen tuki, koulupäivän struktuuri on tuettu, yksilölliset työskentelyohjeet, yksilöllinen työskentelyaika, eriyttävät kotitehtävät, palaute, oppilasta on tuettu kotitehtävien merkitsemisessä ja muistamisessa sekä oppilaalla on käytössä palkkiojärjestelmä onnistumisissa
Oppimisen tukimateriaali:
ylimääräinen tukimateriaali, työskentely on ryhmitelty eri tavoin (esim. ajastimet), oppilaalla on erityisiä järjestelyjä tarkkaavuuden suuntaamiseksi ja fyysisen energian ohjaamiseksi sekä e-kirja
Oppimisen arviointi:
Oppilas on tietoinen yksilöllisistä tavoitteista, hän osallistuu niiden asettamiseen ja tavoitteita tarkastellaan säännöllisesti, aikuisen jatkuva kannustus ja palkitseminen, itsearviointi eri menetelmin sekä oppimiskeskustelut.
Koejärjestelyt:
lisätty koeaika, oppilaan tehtävän ymmärrys varmistetaan ja oppilas voi osallistua kokeen laatimiseen ja on saanut tehdä kokeen osissa tai eri tilassa sekä täysin eriytettynä
3.-4. LUOKAT
Opetusjärjestelyt:
Tukiopetus (myös ennakoivat), koulunkäynninohjaajan tuki, erityisopetus yksin tai ryhmässä, joustava ryhmittely luokka-asteen sisällä, jakotunnit, palkitus
Fyysinen oppimisympäristö:
Istumapaikan huomiointi, istumajärjestys, koulun eri tilojen hyödyntäminen, yksilölliset havaintomateriaalit
Psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö:
Ryhmäyttäminen, luokkapiiri, turvataitorepun tehtävät, ennakointi, opettajan johdolla muodostetut opetusryhmät, eriyttävä toimintakulttuuri
Opetusmenetelmät:
Erilaisten opiskelutekniikoiden harjoittelu, kuvallinen/kirjallinen tuki, koulupäivän stuktuuri on tuettu, yksilölliset työskentelyohjeet, yksilöllinen työskentelyaika, eriyttävät kotitehtävät, palaute
Oppimisen tukimateriaali:
ylimääräinen tukimateriaali, työskentely on ryhmitelty eri tavoin (esim. Ajastimet)
Oppimisen arviointi:
Oppilas on tietoinen yksilöllisistä tavoitteista, hän osallistuu niiden asettamiseen ja tavoitteita tarkastellaan säännöllisesti. Itsearviointi.
Koejärjestelyt:
lisätty koeaika, oppilaan tehtävänymmärrys varmistetaan
5.-6. LUOKAT
Opetusjärjestelyt:
Tukiopetus (myös ennakoiva), koulunkäynninohjaajan ja/tai erityisopettajan tuki, jakotunnit, samanaikaisopetus, joustavat ryhmittelyt omassa luokassa tai luokka-asteen sisällä.
Fyysinen oppimisympäristö:
Oppilaan istumapaikan huomiointi, erilaiset istumajärjestykset, valaistus, sermit, koulun eri tilojen hyödyntäminen, kuulokkeet, yksilöllinen havaintomateriaali.
Psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö:
Ryhmäyttäminen, luokkapiiri, kummitoiminta, Turvataitorepun materiaali, työskentelyparien/-ryhmien muodostaminen opettajan johdolla monipuolisin keinoin.
Opetusmenetelmät:
Erilaisiin opiskelumenetelmiin tutustuminen, kuvallinen/kirjallinen tuki taululla tms., yksilölliset ohjeet ja oppimissisällöt, eriyttävät tunti- ja kotitehtävät ja tuki niiden merkitsemisessä, päiväohjelma näkyvissä, palkkiojärjestelmä onnistumisista, urakkatyöskentely, palaute oppilaan työskentelystä.
Oppimisen tukimateriaali:
Oppilaalla on käytössä e-kirja, ylemmän luokan materiaali lisätehtävinä, mahdollisuus äänikirjojen käyttöön, erityiset järjestelyt tarkkaavuuden ja/tai fyysisen energian suuntaamiseksi (esim. kuulosuojaimet, sermit, stressilelut), ajastimen tai muun apukeinon käyttö työskentelyajan rytmittämiseksi.
Oppimisen arviointi:
Oppilas on tietoinen tavoitteista ja siitä, mistä todistuksen arvosana muodostuu, hän osallistuu tavoitteiden asettamiseen ja tavoitteita tarkastellaan säännöllisesti, oppilas voi toisinaan valita millä tavalla osoittaa osaamisensa jossain aineessa (esim. koe/oppimispäiväkirja), aikuisen jatkuva kannustus ja palkitseminen, itsearviointi eri menetelmin sekä oppimiskeskustelut.
Koejärjestelyt:
Oppilaan tehtävänymmärrys varmistetaan, tarvittaessa lisäaika kokeeseen, kokeen tekeminen erillisessä tilassa, koevastausten suullinen täydentäminen, tarvittaessa alaspäin tai ylöspäin eriytettyjä kokeita.