KOULUN KERHOTOIMINTA

KERHOTOIMINTA lv. 2025-2026

Kerhotoiminta on oppituntien ulkopuolista toimintaa, jonka lähtökohtana ovat koulun kasvatukselliset, opetukselliset ja ohjaukselliset tavoitteet. 

  
Kerhotoiminta rakentaa omalta osaltaan toiminnan yhteisöllisyyttä ja rikastuttaa koulun toimintakulttuuria. Kerhotoiminnan tehtävä on tukea oppilaiden monipuolista kasvua ja kehitystä. 
 
Kerhot tarjoavat oppilaille mahdollisuuksia tutustua erilaisiin harrastuksiin. Tavoitteena on lisätä harrastuneisuutta sekä tuottaa yhdessä tekemisen, osaamisen, onnistumisen ja ilon kokemuksia. Kerhotoiminnassa oppilaat saavat tilaisuuksia koulussa opitun soveltamiseen, luovaan toimintaan ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen aikuisten ja toisten oppilaiden kanssa. 
 
Kerhot voivat lisätä oppilaiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä arjen hallintaa ja turvallisuutta. 

Koulun järjestämien kerhojen lisäksi kerhotoimintaa tänä lukuvuonna järjestää Siilinjärven kunnan liikuntatoimi ja 4H-yhdistys (Harrastamisen Suomen malli). 
 
Hamulan koululla kerhotoimintaan käytetään siihen annetut tuntiresurssit. Kerhojen sisällöt, tuntimäärät ja ajankohdat määritellään erillisellä rehtorin hyväksymillä kerhopäätöksillä. Kerhojen ajankohdista tiedotetaan huoltajia myös koulun kotisivuilla.  

Koulun oppilaille tarjotaan mahdollisuus kerhotoimintaan: 

1.-6. lk

Keke-kerho 

Torstai klo 13-14 

 

1.-2.lk

Parkour 

Maanantai klo 14-15

 

3.-4. lk

Parkour 

Maanantai klo 15-16 

 

1.-4.lk 

Käsityö/kuviskerho 

Maanantai klo 13.15-14.45

 

1.-2.lk

Liikuntakerho tytöt

Tiistai klo 15.15-16.00

 

1.-2.lk 

Liikuntakerho pojat 

Keskiviikko klo 15.15-16.00

 

3.-4. lk 

Liikuntakerho 

Torstai klo 14.45-15.45 

 

3.-6.lk 

Kokkikerho 4H (Tila:Harjamäki) 

Torstai klo 14.15-15-45

 

3.-6.lk

Minecraft (etäyhteys) 

 

 

1.-2.lk

Musiikkikerho

Tiistai klo 14.00-15.00, viikot 44-50

 

3.-4.lk

Musiikkikerho

Keskiviikko klo 14.00-15.00, viikot 44-50

 

5.-6.lk

Bändikerho

Torstai klo 14.00-15.00, viikot 44-50

 

1.-6.lk

Kuorokerho

 Torstai klo 14.00-15.00, viikot 47-50

 

 

Hamulan koulun iltapäiväkerho 

Iltapäiväkerho on kunnan tarjoamaa palvelua pienille koululaisille ja heidän vanhemmilleen. Iltapäiväkerho eli tuttavallisemmin IP aloittaa päivittäisen toimintansa siinä vaiheessa, kun 1.-2. – luokkalaisten koulupäivä päättyy. IP toimii iltapäivisin klo 16.30 saakka. Välipala on tärkeä osa päivää ja se syödään klo 13.30.Toiminta tapahtuu Hamulan koulun tiloissa ja pihapiirissä.  Iltapäiväkerhon toiminnasta vastaavat Hamulan koulun omat koulunkäynninohjaajat. 

Toiminta IP:ssä ei ole koulumaista, vaan tarkoituksena on antaa pienelle koululaiselle valvottu, mukava yhdessäolo kavereiden kanssa leikkien, ulkoillen, askarrellen ja pelaillen. Läksyt tehdään ohjatusti, lukuunottamatta lukuläksyä, joka tehdään aina kotona. Tavoitteena on taata koululaiselle turvallinen ja toiminnallinen iltapäivä, vähentää lasten yksinäistä iltapäivää ja auttaa vanhempia perheen ja työelämän yhteen sovittelussa.