Kokous 7.9.2021
Muistio
Taina Vainio
Minna Kari
Tuula Koivukangas
Anni Laitinen
Saila Tirkkonen
Krista Tarkiainen
Virpi Seuri, poissa
Tiina Kerman, poissa
Jaana Mäntysaari
1. Kokouksen avaus
Minna toimii tämän toimintavuoden puheenjohtajana.
2. Ajankohtaiset kuulumiset
Anni: Tiimisopimukset on tehty lukuunottamatta yhtä yksityistä päiväkotia. Toiveena, että yksityisille menisi tietoa yhteistyön periaatteista. Kaveriluokka 1-2 jatkaa edelleen.
Saila: Kolmenlaisia sopimuksia Rajalassa, eska -ykkönen yhdessä, Länsi-Puijolla kahdenlaisia sopimuksia, eskari koulun tiloissa, tekevät tiivistä yhteistyötä.
Tuula: oman ryhmän arjessa toiminnan periaatteet käytössä, joustavan esi- ja alkuopetuksen opettajien yhteinen kokous pidetty, tänä vuonna keskitytään aikuisten oppimiseen, sovituilla tapaamisilla käsitellään kolmea toiminnan periaatetta, Kaveri- ja Ystävä-luokat toimivat edelleen.
Krista: oma työ tiivistä yhteistyötä esi- ja alkuopetuksen kanssa, Kaveriluokkatoiminta madaltaa kynnystä kouluun siirtymiseen, pidennetyn oppivelvollisuuden lasten ohjaaminen esiopetusryhmissä, oppimisvaikeuspoliklinikalle ohjautuu yhä enemmän esiopetusikäisiä lapsia
Jaana: alueelliset veo-tapaamiset olleet viime viikolla, havainnointi ja arviointi koetaan tärkeäksi, kentällä on innostava meininki, joustava esi- ja alkuopetus on erittäin hyvä toimintamalli myös kiusaamisen ehkäisyyn, veo:ille on tulossa lisää Nepsy-koulutusta
Taina: perusopetuksessa tänä syksynä uutta laajennettu oppivelvollisuus, valmiudet oppimiseen muotoutuvat jo varhain ja tukea tarvitaan myös varhain
Minna: infotilaisuus esiopetuksen henkilöstölle pidettiin elokuussa esiopsin muutoksista
3. Valmistava opetus
Kalevalan koulusta siirtyvät valmistavan opetuksen oppilaat Rajalaan syksyllä 2022. Monissa kaupungeissa ei ole erillisiä valmistavan opetuksen luokkia, vaan opetus järjestetään inklusiivisesti. Kuopiossa ei olla vielä siirtymässä inklusiiviseen valmistavaan opetukseen.
4. Tulevan toimintavuoden yhteiset tapahtumat/ koulutukset
Millaista oppimista tiimeissä tapahtuu tänä vuonna joustavan esi- ja alkuopetuksen ryhmissä? Millaista tukea henkilöstö tarvitsee tältä työryhmältä?
Kentän ääni esiopetuksesta saadaan essiryhmien kautta, rehtorikokousten kautta voidaan koota kentän ääni perusopetuksesta, etukäteen toimeksiantona essiryhmiin ja rehtorikokouksiin
seuraavassa kokouksessa 2.11. kootaan toiveet ja kokemukset
Päiväkodinjohtajat ja rehtorit keskustelevat esi- ja alkuopetuksen työntekijöiden kanssa:
Miten joustava esi- ja alkuopetus on lähtenyt käyntiin? Missä olette onnistuneet? Tarvitsetteko apua tai tukea johonkin asiaan? Millaista tukea? Millaisia koulutustarpeita toivotaan? Onko tullut jotain uutta tämän myötä?
Tähän työryhmään tuodaan tiedoksi millaista tukea henkilöstö toivoo joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön.
5. Seuraava kokous 2.11., tarvittaessa sovitaan ylimääräinen kokous joulukuulle koulutuksen suunnittelua varten