Opiskelijakunta

Opiskelijakunnan hallitus 2023 - 2024

Puheenjohtaja Aada Reijonen

Sihteeri Onni Ahonen

Rahastonhoitaja Joel Hiltunen

Tiedotusvastaavat Max Mikkilä ja Aaro Kanervo

Liikuntavastaavat Irina Saaristo ja Elina Tirronen


Muut jäsenet

Markus Heikura
Mano Honkanen
Paavo Kettunen
Iida Mäki
Väinö Saastamoinen
Juho Snicker



Toiminta ja periaatteet

Nurmeksen lukion opiskelijakunta

Nurmeksen lukion opiskelijakuntaa edustaa opiskelijakunnan hallitus, joka osallistaa opiskelijoita koulun toimintaan ja sen kehittämiseen opiskelijoiden näkökulmasta.

Opiskelijakunta järjestää vuosittain esimerkiksi liikuntapäiviä ja osallistuu uusien opiskelijoiden lukioyhteisöön liittymisen tapahtuman järjestämiseen. Myös muita opiskelijoiden viihtyvyyttä parantavia tapahtumia järjestetään ja tehdään aloitteita koulun toiminnan kehittämiseksi.

Opiskelijakunnalla on myös oma rahasto, jonka varoja kartutetaan muun muassa järjestämällä vuosittain koulukuvaus. Rahaston varoilla tuetaan kulloinkin järjestettäviä tapahtumia tai hankintoja.