Musiikkikasvatus POMM1073

8.11

Oli pianoharjoitusten viimeinen tunti ennen soittajaisia, joten harjoiteltiin jo kaikkea mitä ollaan opittu. Soitin koko tunnin läpi eri biisejä, joita olen aikaisemmin soittanut. Edelleenkään en muista kaikkia sointuja, joten minulla on vieressä vieläkin lappu, josta saa tarpeen tullen tietyn soinnun tarkistaa. Kirjasin myös soittajaislappuun ylös lauluja, joita osaan soittaa. Ensin soitin ja varmistin, että menee ihan ok läpi se. Uutena opin loppu tunnista Maa on niin kaunis -laulun, jota en muista soittaneeni yhteisesti. Siinä oli paljon sointujen vaihtoja, mutta ne menivät ihan hyvin.

7.11 bänditunti

Aloitettiin bänditunti harjoittelemalla ukuleleä, otettiin soittoasento ja tyyli, jolla soitetaan. Sitten jakauduttiin ryhmiin ja kierrettiin ryhmissä kerraten ukulele, basso, kitara ja rummut. Eniten tykkäsin bassosta ja kitarasta. Rumpujen kompit ovat osakseen hieman vaikeita, mutta perus komppi menee. Oli ihan kiva kurssi, koska oli suhteellisen hyvä soittopohja jo ennestään. Tuo olisi ollut liian nopea tahti, jos soittopohja olisi olematon.

4.11.2022

Pianotunnilla opeteltiin soittamaan komppia, joka oli helppo. Aluksi katsoimme teoriaa ja sitten opettaja näytti mallia ja soitettiin perässä. Lopputunnista soitimme päivänsäde ja menninkäinen. Tunnin jälkeen mentiin toiseen luokkaan soittamaan, koska siinä oli hyvin aikaa. Soitin aluksi kulkusia ja sitten löysin nuottikirjan, jota olin soittanut ala-asteella, se oli kivaa.

31.10 bänditunti

Soitettiin kitaralla tab-merkinnöillä, jotka olivat minulle tuttuja joten se meni hyvin. James Bondia, Happy birthday ja Yesterday. Soitettiin myös rummuilla valssikomppia.

28.10

Suvivirrestä aloitettiin, mutta näin parhaaksi olla sekoittamatta itseäni sen alennuksiin, joten soitin Kulkuset kulkuset sen aikaa. Sit katottiin teoriaa F-avaimesta. Ja soitettiin Hyvästi jää -laulua ja muita lauluja.

26.10. toinen bänditunti

Toinen bänditunti alkoi odottavaisin tunnelmin. 
Viritettiin kitarat aluksi. Aluksi soitettiin kitaraa basso ottein ja sitten alettiin ottamaan sointuja, nämä olivat minulle tuttuja, joten se välillä turhautti. Soitettiin biisejä, kitaralla, bassolla, pianolla ja rummuilla. Tämä kuulosti yllättävän hyvältä. Oli kuitenkin kiva soittaa myös bassoa, koska sitä harvemmin olen soittanut.
Kävimme läpi myös sointujen muodostusta kitaralla (viitaten pianoon), joka jäi hieman myös edelleen pimentoon. Kitaralla soitto meni hyvin, bassoa pääsin soittamaan 2 kertaa, jotka menivät hyvin ja sitten kerran rumpuja, josta yllätyin, että sain sen kompin soitettua.

14.10.

Pianotunnilla aikaa meni aika paljon aikaa höpötykseen, joka ei haitannut yhtään, sillä olin jo hieman lomatunnelmissa. Soitettiin kulkuset kulkuset, joka tuotti ärsyynnystä, koska olin juuri saanut rati riti rallaan soinnut opeteltua. Siinä kun tuli taas niin monta uutta sointua lisää, joten alkoi mennä motivaatio.

12.10.2022 eka bänditunti

EKA BÄNDITUNTI
Tällä kertaa keskityttiin kitaraan, bassoon ja rumpuihin. Aloitettiin kitaran ja basson vertailulla/yhtäläisyyksillä ja tutustuttiin soittimien osien nimiin. Sitten opettaja näytti, kuinka kitaraa viritetään puhelinsovelluksen avulla. Tämä ja kaikki oikeastaan (pl. basso) oli minulle tuttua tällä tunnilla, joten välillä turhautti kun rimaa laskettiin niin, etten enää voinut käyttää ennen oppimaani hyödyksi. Sitten otettiin soittoasento, joka oli helppoa. Sitten aloitettiin soittamaan kitaran pelkkiä kieliä, jota tämä tunti sitten oikeastaan oli. Me harjoittelimme ikään kuin kitaralla soittamaan bassoa, mikä oli minusta tyhmää, sillä myöhemmin sitten jollain voi olla vaikeuksia alkaa soittamaan kitaraa oikein. Esimerkiksi oikean käden ote eli etusormella soitetaan, vaikka kitaraa ei niin soiteta. Sitten soitimme eri tahdeissa kitaran peruskieliä, suuntautuen EADG kieliin, koska bassossa on nämä samat ;/ Sitten alettiin ottamaan pareittain bassoa mukaan ja myöhemmin rumpuja ja peruskomppi ja oisko ollut humppakomppi. Basso oli mielestäni kiva, mutta helppo sillä soitettiin vain pelkkiä kieliä. Rumpujen soittoa harjoiteltiin ensin tyhjänä eli lattiaa, jalkaa ja olkapäätä vasten. Nämä olen joskus osannut, mutta jotenkin ne luonnistuivat nytkin. Rumpuja saatiin soittaa pareittain, mikä madalsi sen kynnystä.

7.10.2022

Väliviikolla soitin kaksi kertaa pianoa ja sen huomasi heti, kuinka esimerkiksi sointujen ottaminen oli helpompaa ja vaivattomampaa. Soittotunnilla meidän piti mennä a-molli lauluihin, mutta aluksi meidän piti kerrata vain puoli tuntia D-molli lauluja, mutta siinä vierähtikin koko tunti. Soitin melkein koko tunnin rati riti rallaa, joka alkoi luonnistua mielestäni oikein hyvin. Soinnut kun muistaa, niin se alkaa kuulostaa ihan oikealta. En kuitenkaan ymmärrä vieläkään niistä nuoteista sitä, että mikä niistä millonkin on alennettu tai ylennetty. Mutta onneksi korvakuulo sanoo sen, mikä kuulostaa oikealta. En siis ota vieläkään oikeilla sormilla oikeita koskettimia, mutta soitto silti luonnistuu hyvin. Ennemmin soitan hyvin ja sormet vinksallaan kuin että en osaa soittaa, koska sormilla on tietyt paikat.

23.9.2022

Tunti alkoi pelottavissa merkeissä, kun huomattiin, että edellisessä ryhmässä opeteltavat asiat olivat osoittautuneet vaikeiksi ja turhautumista oli tullut helposti. Itsekkään en ollut opetellut tässä kertojen välissä mitään, joten pelotti ajatus siitä, että mennään hirveätä kyytiä eteenpäin.
Muistelin oikean käden jaakko kultaa, se muistui ihan hyvin ja hatarasti oli muistissa myös soinnut, mutta kummatkin yhdessä eivät kuulostaneet kovin onnistuneelta. Harjoiteltiin ylennys ja alennusmerkkejä niin soinnuissa kuin melodiassakin. Nämä meinasivat aiheuttaa harmaita hiuksia, sillä ei ollut selvää milloin mikäkin nuotti alenee. #-merkin paikka oli siis vähän hakusessa. 
Harjoiteltiin elefanttimarssia, jossa tuli ylennys -se oli helppo tietää, sillä siinä kuulo huomasi selkeän eron epäonnistuessa. Otettiin myös soinnuista otteet A7 ja D. Soitin hieman myös ratiritirallan alkua.
En jäänyt soittotunnin jälkeen enää harjoittelemaan, sillä tuntui, että aivot ovat niin sekaisin.
Nyt itsenäisellä viikolla täytyisi vähän skarpata.

16.9.2022

Lähtötasoni pianossa on sellainen, että olen joskus ala-asteella soittanut kotona huvikseen pianoa. Opettelin sen vähän kuin kuvionuoteilla, mutta käytin niiden sijasta numeroita alkaen C:stä. Yläasteella tai lukiossa en ole soittanut yhtään.
Aluksi harjoittelimme noin puolet ajasta musiikin teoriaa ja sen alkeita. Se sisälsi paljon perustietoa, josta on hyötyä pianon soiton harjottelussa.Esimerkiksi nuottien aika-arvoja ja taukoja. Harjoiteltiin myös soittoasennon ottamista, jossa itsellä oli haasteita, sillä piano oli liian matala omaan kehooni verrattuna. Sain kuitenkin suhteellisen luontevan asennon, jossa oli itseni mielestä hyvä soittaa.
Soittoasennon jälkeen numeroitiin sormia ja otettiin sormille oman paikkansa. Tässä minulla oli hieman ongelmia, sillä olin opetellut soittamaan pianoa itsekseni, jolloin sormillani ei ollut niin väliä. Etenkin pikkurillien käyttö tuntui vieraalta, sillä olin tottunut soittamaan nimettömällä pikkurillille kuuluvat nuotit. Käytiin läpi myös puolisävelaskeleita, joiden avulla hahmotettiin myös mustia koskettimia. Testailtiin koskettimista ottaa eri nuotteja.
Tämän kaiken jälkeen alettiin soittamaan oikealla kädellä Jaakkokultaa, joka oli suhteellisen helppoa, sillä melodia oli tuttu. Sitten katsottiin vähän teoriaa vasemman käden paikasta ja soinnuista. Sitten alettiin ottamaan vasemmalla kädellä soinnun perussäveltä, joko c tai g. Tämäkin oli suhteellisen helppoa, joten sitten kokeiltiin jakaa sointuja eri "iskuille".