3. Taide ja arkkitehtuuri
Arkkitehtuuri (e-Opin e-Pookki-kirjan materiaalia)
Akropolis
Myös arkkitehtuurissa korostettiin sopusuhtaisuutta ja harmoniaa. Kreikkalaisten temppelin osat (ylhäältä alaspäin päätykolmio, palkisto, pylväät ja jalusta) ovat toisiinsa nähden sopusuhtaisia. Harmonisuuden vaatimus edellytti lisäksi myös sitä, että oli osattava korjata ihmissilmän aiheuttamat näkövirheet. Arkkitehdit tiesivät, että pystysuorat viivat näyttävät kaartuvan ja vaakasuorat viivat painuvan keskeltä notkolle. Tämän vuoksi temppeleihin tehtiin ns. optisia korjauksia. Esimerkiksi lattia kaartui kuperasti, ja rakennuksen kulmiin sijoitettiin pylväitä tiheämmin kuin muualla.
Pylväät kallistuivat sisäänpäin ja kulmissa olevat pylväät tehtiin hieman muita paksummiksi. Pylväät eivät myöskään suipentuneet tasaisesti ylöspäin vaan ne pullistuivat varren keskiosan alapuolelta. Kreikkalaiset eivät osanneet holvaustekniikkaa eli tiilistä muurattua holvikaaren muotoista tukirakennetta, joten kattoa kannatti paksujen pylväiden rivistö. Veistostensa tavoin kreikkalaiset maalasivat temppelinsä, mutta aika on kuluttanut värin pois molemmista. Kreikkalaisista temppelikomplekseista tärkein on Ateenan Akropolis. Sen päätemppeli on Pallas Athenelle omistettu Parthenon.
Kuvanveisto
Arkaainen tyyli edusti Kreikan kuvanveistotaiteen ensimmäistä tyylisuuntaa. Se vaikutti n. 600–480 eKr. välisenä aikana. Veistokset olivat kaavamaisia ja (asennoiltaan) jäykkiä.
Kreikan taiteen klassisella ajalla tarkoitetaan aikakautta, jolloin taide saavutti aikaisempaan verrattuna korkeamman tason. Klassinen kausi voidaan ajoittaa vuosien 480–330 eKr. väliseen aikaan. Taiteen kukoistuksen taustalla oli kreikkalaisten persialaisista saama voitto (ns. Persialaissodat) sekä sitä seurannut Ateenan vauraus ja poliittinen mahti.
Klassisen ajan taiteelle oli tyypillistä harmonian eli sopusuhtaisuuden ja tasapainon korostaminen. Tämä ilmeni sekä kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa. Arkaaiseen kauteen verrattuna klassisen kauden veistokset olivat luonnollisempia ja asennoltaan vapaampia. Veistokset ilmensivät kreikkalaisen ruumiinkulttuurin ihannetta: sopusuhtainen ja atleettisen lihaksikas ihmisvartalo. Mieshahmot kuvattiin aina alastomina (naisia ryhdyttiin kuvaamaan alastomina vasta 300-luvulla eKr.). Vartalon mittasuhteet esitettiin anatomisen tarkasti. Monesti veistokset esittivät ihmishahmoisia (kreikkalaisten) jumalia.
Klassisen ajan veistoksissa ihmisvartalot eivät olleet liikkeessä vaan pysähdyksissä, jolla saatiin aikaan tasapainoinen ja harmoninen vaikutelma. Hahmot kuvattiin monesti tietyssä asennossa: vartalon paino on toisen jalan päällä ja lisäksi ylävartalo kiertyy. Ero aikaisempiin veistoksiin oli se, että klassisen kauden veistoksia saattoi tarkastella joka suunnasta (aikaisempia veistoksia saattoi tarkastella vain yhdestä suunnasta). Kreikkalaiset valmistivat veistoksensa pronssista, ja myöhemmät roomalaiset tekivät niistä marmorista valmistettuja kopioita.
Maalaustaide
Kreikan klassisen kauden taiteesta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat veistokset ja temppelit. Mielikuvamme on harhaanjohtava, sillä antiikin Kreikassa oli myös seinämaalauksia. Kreikassa maalarit olivat arvostetumpia kuin kuvanveistäjät. Maalauksia ei ole kuitenkaan säilynyt, sillä paneeleille tai seinille toteutetut maalaukset tuhoutuivat helpommin kuin veistokset (tosin monet Kreikan veistoksistakin ovat säilyneet meille ainoastaan roomalaisten tekeminä myöhempinä kopioina). Maljakkomaalauksia on sen sijaan säilynyt. Antiikin Kreikan maalaustaidetta koskevat tietomme perustuvat nimenomaan keramiikka-astioihin maalattuihin maalauksiin. Kuten kuvanveistossa, maljakkomaalausten aiheena oli tavallisesti joku jumalolento tai uskontoon liittyvä aihe. Tämän lisäksi kuvattiin myös arkielämän tapahtumia kuten hautajaisia tai pitoja. Hahmot on tavallisesti maalattu mustalla savilietteellä kellanpunertavan pohjan päälle. Tämän seurauksena maljakkojen ihmishahmot ovat joko mustia silhuetteja tai hahmot ovat keltapunaisia ja tausta on musta.
Veistosten tunnusmerkkejä
- veistokset kaavamaisia ja asennoiltaan jäykkiä
- aiheet liittyvät kreikkalaisiin jumaliin tai sankareihin
- veistosten alastomat ja lihaksikkaat vartalot kuvaavat ruumiinkulttuurin ihannetta: urheilua ja keskinäistä kilpailua harrastavat kreikkalaiset
- vartalon mittasuhteet ja anatomia kuvattu tarkasti – sopusuhtaisuus
- pysähtynyt liike – pyritään harmoniseen eli tasapainoiseen vaikutelmaan
- vartalon paino monesti toisen jalan päällä ja ylävartalo kiertynyt
- alkuperäiset veistokset valettu pronssista, marmoripatsaat roomalaisten valmistamia kopioita