Opinto- ja ainevalinnat

Lukion opinto- ja ainevalinnat tehdään vuosittain. Joka kevät voi omia valintojaan tarkistaa. On tärkeää ja hyödyllistä tehdä koko lukion valinnat alustavasti jo ensimmäisenä vuonna. Siten pystyt seuraamaan kokonaisopintopistemääräsi muodostumista. Viimeisenä vuonna voi olla vaikeaa enää haalia kokoon tarvittavia opintoja.

Ensimmäinen opiskeluvuosi koostuu enimmäkseen pakollisista (p) opinnoista. Valinnaisia opintoja (vv ja kv) on enemmän tarjolla toisena ja kolmantena opiskeluvuonna. Muutamissa oppiaineissa valinnaiset opinnot alkavat jo ensimmäisenä lukuvuonna ja siksi on tärkeää miettiä jo lukioon tullessa, tarvitseeko näitä oppiaineita jatko-opinnoissa tai aikooko kirjoittaa niitä.


Kirjoitukset ja jatko-opintojen pääsykokeet perustuvat aineen valtakunnallisiin pakollisiin ja valinnaisiin opintoihin. Lukioon tultuasi saat tietoa valinnaisopintojen sisällöistä ja näin valintojen tekeminen helpottuu.

Yleisin lukion suorittamisaika on kolme vuotta. Jos tähtäät ylioppilaaksi kolmessa vuodessa, valitse ensimmäiselle ja toiselle vuodelle vähintään 56 opintopistettä sekä kolmannelle vuodelle vähintään 38 opintopistettä (yhteensä vähintään 150 opintopistettä). Koska kaikki valitsemasi opinnot eivät välttämättä toteudu, kannattaa valintakorttiin valita ensimmäisenä ja toisena vuonna vähintään 60 opintopistettä. Valintakortti sijaitsevat AJANKOHTAISET-sivulla.

Lukion suorittaminen vähemmässä kuin kolmessa vuodessa vaatii hyvin paljon itsenäistä opiskelua. Lukion suorittamista neljässä vuodessa suositellaan vain, jos vapaaksi jäävälle ajalle on järkevää käyttöä esim. huipulle tähtäävä urheiluvalmennus, musiikki- tai jokin muu kulttuuriharrastus. Myös etenemisesteet ja muut opiskeluvaikeudet voivat pidentää opiskeluaikaasi.

Jo lukioon tullessa olisi hyvä olla jatko-opiskelusuunnitelma, jotta voisit tehdä järkevät ainevalinnat. Tarkista millaisia lukion oppiaineita haaveilemasi jatko-opinnot vaativat. Tästä saat tietoa valintaoppaista, netistä ja opolta (katso myös opon nettisivut: Lukion ainevalinnat vs. jatko-opinnot). Tämän lisäksi on olemassa toisiaan tukevia oppiaineita, esim. laaja matematiikka ja laaja fysiikka.

Opiskelija tekee opintovalintansa seuraavaa lukuvuotta varten edellisenä keväänä erikseen ilmoitettavaan päivään mennessä. Keväällä tehdyt opintovalinnat ovat sitovia erityisesti silloin, kun ryhmä on pieni ja muutosten takia ryhmä pienenisi alle sen oppilasmäärän, mitä on käytetty kriteerinä opintojakson toteutumisessa.

Jos lukukauden kuluessa ilmenee, että jollakin opintojaksolla on tilaa ja se sopii oppilaan lukujärjestykseen, on opintojaksolle toki mahdollista osallistua. Tällaisissa tapauksissa opintomuutokset ovat mahdollisia. Valintojen muutokset tehdään rehtorin tai opon opastuksella.