4. Oppikirjatekstien tarkastelua: sanaluokat

 Verbitehtävä

a) Mitä verbitehtävässä harjoitellaan?
 

Oppikirjan verbejä käsittelevässä tehtävässä harjoitellaan esimerkkien avulla sanaluokan määrittelyä, eli mitä verbi tarkoittaa. Lisäksi harjoitellaan verbin taipumista eri persoonamuodoissa sekä perehdytään passiiviin.Tämän jälkeen oppikirjassa siirrytään tehtävien tekoon. (Kuiske, 2018) Verbien käsittely oppikirjassa noudattaa vanhaa käsitystä kieliopin opiskelusta, jossa kielen rakenteiden tarkastelu tapahtuu kieliopin käsitteestä lähtien, irrallisten lause-esimerkkien avulla. (OPH, 2014) Lisäksi oppikirja ohjaa kieliopin opiskelun mukaisesti oppimaan sanaluokat juuri oikeilla käsitteillä, jotka eivät varsinaisesti tue ymmärrystä. (Alho & Korhonen, 2014) Esimerkissä käytetään käsitteitä verbi, passiivi, persoonamuodot jne. ja mitä nämä tarkoittavat. Ymmärrystä tuetaan selittämällä, että verbi kertoo tekemisestä jne. ja että "Verbi on virkkeen sydän". Käsitteen oppimiseen tähtäävä kieliopin opetus ei ohjaa ymmärtämään käsitteen merkitystä, sillä kieliopin käsitteellä ei ole suoranaista käyttöarvoa arkielämässä. (Alho & Korhonen, 2014) Kirjan verbitehtävät ohjaavat sanaluokkien ja lauseenjäsenten tunnistamiseen, joka puolestaan ohjaa kieliopin ymmärtämiseen tosielämästä irrallisena lauseen osien tarkasteluna (Alho & Korhonen, 2014) Tämä näkyy esimerkiksi tehtävissä, jossa oppilaan tulee ympyröidä tehtävästä verbit. 

Miten tehtävä ohjaa ymmärtämään verbien käyttöä? Miten tehtävää voisi laajentaa funktionaalisen kielenopetuksen suuntaan?

Tehtävä ohjaa aiemmassa kuvaamallani tavalla ymmärtämään verbien käyttöä tosielämästä irrallisena lauseen osien tarkasteluna ja kieliopin termien tunnistamisena. Käsitys kieliopista ohjautuu tehtävissä kieliopin käsitteiden irralliseen tarkasteluun toisinkuin kielitiedolle tyypillisessä funktionaalisessa kielenopetuksessa rakenteiden tarkastelu tulisi lähteä tekstien tarkastelusta ja tutkimisesta sekä kielen ominaisuuksista ja tehtyjen valintojen merkityksestä tekstille. (OPH, 2014) Kielitiedossa oppiminen pitäisi kohdistua kielen säännönmukaisuuksien ja ilmiöiden ymmärtämiseen eikä pelkästään termien opiskeluun ja käyttöön. (Alho & Korhonen, 2014) Funktionaalisempaan suuntaan tehtävää voisi laajentaa kytkemällä verbien opiskelun esimerkiksi tuottamiseen ja tulkintaan liittyvien tehtävien yhteyteen. (OPH, 2014) Tarkastelussa ei näin ollen olisikaan pelkästään käsite verbi, sen merkityksen oppiminen ja tunnistaminen, vaan sen ymmärtäminen mikä rooli verbeillä on kielessä tai miten jonkin tekstilajin tyyli ja vaikutus muuttuu eri aikamuodoissa. Kieliopin käsitteitä ei hyödynnetä pelkästään niiden oppimiseen vaan käsitteet ovat tukemassa kielen ja tekstien tutkimista ja tulkintaa. (OPH, 2014) Verbien merkitykseen perehtyvä funktionaalinen tehtävä voisi olla esimerkiksi tehtävä, jossa kirjoitetaan tarina ilman verbejä.

b) Miten näkökulmaa sanaluokkien merkityksen ymmärtämiseen voisi niiden avulla laventaa? 

Näkökulmaa sanaluokkien merkityksen ymmärtämiseen voisi laventaa esimerkiksi uutisen avulla tarkastelemalla tektilajille tyyppillisiä seikkoja, mistä uutinen kertoo ja miten? Esimerkiksi verbin merkitystä voitaisiin tarkastella pohtimalla miten uutisen ymmärrettävyys muuttuu, jos verbejä ei olisi tekstissä, jos ne olisivat eri muodossa tai tekijä puuttuisi. Uutinen voitaisiin myös kirjoittaa uusiksi esimerkiksi kissan näkökulmasta ja tutkia sitten, miten uutisen verbit muuttuivat kun kissa kertoo tapahtuneesta omasta näkökulmastaan. Mörkövahti tarinan avulla voitaisiin puolestaan pohtia passiivin roolia tekstissä ja tarinaa tekstilajina. Tarinan avulla voitaisiin miettiä, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan, löytyykö kertojaa tekstistä ja mistä voisi johtua ettei tarinasta saa selvää kuka sitä kertoo? Lisäksi tarina voitaisiin kirjoittaa uusiksi esimerkiksi tarinassa olevan lapsen tai mörön näkökulmasta ja voitaisiin pohtia mikä tekstissä tulisi muuttua? 

Lähteet

Kielitiedon opettamisesta: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kielitiedon-opettamisesta 

 Alho, I. & Korhonen, R. 2014. Ei kielioppia kieliopin vuoksi – kuusi toivetta. Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehti, toukokuu 2014. Kieliverkoston verkkolehti. https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-toukokuu-2014/ei-kielioppia-kieliopin-vuoksi-kuusi-toivetta