:)
Ennen päättötyön alkua
Ensimmäinen ja toinen päivä
Ekana päivänä alotin pienentelemällä ja leikkaamalla kuvia, koska ne oli aika isoja.
Seuraavaksi laitoin kaikkiin kuviin valmiiksi takapuolelle kaksipuoliset teipit.
Mulla ei ollut mitään ideaa miten aion koota kansion papereista ja kartongeista, joten tein muutaman testiversion vihkon sivuista. Niistä valitsin parhaan ja rupesin suunnittelemaan sitä oikeille papereille.
Sen jälkeen mittasin ja merkkasin reikien paikat ja aloin tekemään niitä mallikappaleen läpi.
Sitten varmistin, että kaikki reiät ovat samassa linjassa ja oikeissa kohdissa. Seuraava vaihe oli kansion papereiden sitominen yhteen, jonka jälkeen pohja oli valmis.

Kolmas ja neljäs päivä
Kun kansion pohja oli valmis, liimasin sivuihin sivunumerot. Aloin tekemään sen pohjalta sisällysluetteloa ja kohtasin vastoinkäymisiä, joten seuraava mental breakdown oli valmis koettavaksi.
Sen jälkeen luokittelin kuvat ja laitoin ne oikeille sivuille sinitarralla kiinni. Sitten aloitin tekemään sivu kerrallaan niitä valmiiksi, eli otsikoin, liimasin kuvat tarkasti ja kirjoittelin omia ajatuksia kuvien väleihin. Selasin samalla myös Pinterestiä, koska mun aivokapasiteetti ei enää riittäny uusien teksti- ja otsikkotyylien keksimiseen.
Sivujen tekemisessä meni oikeesti aika monta päivää ja tein tätä myös _vapaa_päivinä. Ja jännästi se flow-tila iskee aina sillon ku pitäis käydä nukkumaa joten tätähän tehtiin sitte yötä myöten tottakai.

Viimeiset päivät
Viimeisinä päivinä (en pysy enää laskuissa että kuinka monennet päivät) koristelin sivuja ja tein kannen. Leikin kuumaliimapyssyllä ja poltin sormet liian monta kertaa ja lopulta kansikin valmistui. Lopuksi vielä selasin kaiken läpi useita kertoja ja tarkistin sen kirjoitusvirheiden jne. varalta.
En voi julkasta tänne kaikista sisäsivuista kuvia, koska rikkoisin lakia (ois kyl jännää), joten ette pääse kauheesti ihailemaan niitä. Mutta uskokaa pois, ne on hienoja. :)
Tässä vielä kuva kannesta ja muutamasta sivusta.