VIHKOON

Muinainen Mesopotamia eli Kaksoisvirranmaa

Kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris, kastelivat vaurasta ja viljavaa Mesopotamiaa. Joet tulvivat keväällä ja levittivät hedelmällistä lietettä viljapelloille. Alueen asukkaat, sumerilaiset, taltuttivat tulvat rakentamalla kastelukanavia ja vesialtaita. Tällä oli tärkeä merkitys viljelyn, viljelykasvien ja satojen moninkertaistumisen kannalta. Aluetta kutsuttiin hedelmälliseksi puolikuuksi. 

Sumerilaiset asuivat kaupunkivaltioissa ja kävivät kauppaa muiden kansojen kanssa. Tunnetuimpia kaupunkivaltioita olivat Ur ja Uruk. Kaupungin keskuspaikka oli temppeli. Kun kaupungit kasvoivat, oli keksittävä keino pitää kirjaa kerättävistä veroista. Syntyi vanhin tunnettu kirjoitusjärjestelmä, nuolenpääkirjoitus. Merkit painettiin halkaistulla kaislankorrella, nuolella tai erityisellä kirjoituspuikolla savitauluihin. Kirjoitussuunnaksi vakiintui vasemmalta oikealle. Sumerilaiset olivat myös erittäin taitavia matematiikassa. Heiltä on peräisin 60-järjestelmä, ympyrän jakaminen 360 asteeseen, kalenteri, pyörä ja purjevene.