Kiusaamisen ehkäiseminen

Perusopetuslain §29 mukaan oppilailla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä oikeus kattaa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden ja koskemattomuuden.

Ehkäisyn keinot:

Pohjan turvallisuudelle luovat avoin ja rakentava vuorovaikutus sekä kunnioittava suhtautuminen kouluyhteisön jäseniin.

Työ- ja koulurauhaa ylläpitävät

  • Koulun järjestyssäännöt
  • Yhdessä olemiseen liittyvät hyvät tavat
  • Riittävä välituntivalvonta
  • Hyvä yhteishenki ja yhteisöllinen toiminta ja työtavat
  • Rohkaisu toimia aktiivisesti kiusaamista vastaan
  • Kiusaamisvalistus ja oikeiden käyttäytymismallien vahvistaminen mm. oppilaanohjaustunneilla
  • Kohtelias some-käyttäytyminen ja netiketti

Yhteishenkeä luovat tapahtumat

Yhteiset toimintatavat luovat ja tiivistävät ryhmähenkeä, joka omalta osaltaan nostavat kynnystä lähteä kiusaamaan ja toisaalta madaltavat kynnystä puuttua siihen.

Tukioppilaat:

Tukioppilaat pyrkivät olemaan oppilastovereille helposti lähestyttäviä kouluyhteisön edustajia, joiden puoleen voi  kääntyä esimerkiksi kiusaamistilanteissa. Tukioppilaat järjestävät yhteisöllistä toimintaa

Fiilisvälkät:

Säännöllistä nuorisotyön kanssa järjestettävää yhteistoimintaa

Yhteiset tavat ja perinteet, esimerkiksi:

Selkätien lenkki yläkoululla

Itsenäisyyspäivän juhla ja tanssit

Ryhmäytymistapahtumat
Esimerkiksi seitsemäsluokkalaisten ryhmäytymispäivät lukuvuoden alussa,
Leirikoulu ysiluokan alussa

Kotien rooli ennaltaehkäisyssä

Ensisijainen vastuu lasten ja nuorten käyttäytymisestä ja kasvatuksesta on kodeilla. Vanhemmat ovat roolimalleja lapsilleen, joten koulu toivoo, että kotona kiinnitettäisiin huomiota toiset huomioonottavaan käytökseen.

Koululla on rajalliset mahdollisuudet valvoa oppilaiden some- ja nettikäyttäytymistä, joten tältä osin vanhempien rooli valvonnassa korostuu.