5.1.1. Rauman Lyseon lukion arviointikulttuuri

Arviointikulttuurilla tarkoitetaan niitä arvoja, normeja ja käytänteitä, joita sovelletaan yhteisessä arviointityöskentelyssä. Arvioinnin tavoitteet ja tehtävät kiteytyvät lukion arviointikulttuurissa, joka on osa oppilaitoksen toimintakulttuuria.

Arvioinnilla pyritään vahvistamaan opiskelijan käsitystä itsestään oppijana ja löytämään omat vahvuusalueensa. Koulumme arvojen mukaisesti myös arvioinnissa tulee huomioida opiskelijan osallistuminen ja osallistaminen siten, että hän voi turvallisessa ympäristössä harjoitella ja oppia itselleen merkityksellisiä uusia tietoja ja taitoja. Arvioinnissa tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että opiskelijan saama palaute on tarkoituksenmukaista ja monipuolista sisältäen myös mahdollisuuden itsearviointiin.

Arviointikulttuuri on tehty lukiossamme näkyväksi yhteisillä arvioinnin periaatteilla. Arvioinnin tavoista ja yksityiskohdista päätetään oppiainekohtaisesti ja sen toteutumista seurataan sekä oppiaineryhmittäin että koko koulun tasolla. Arvioinnin kehittymistä seurataan keräämällä säännöllisesti palautetta toteutuneesta arvioinnista. Käytetyistä arviointitavoista ja uusista ideoista käydään säännöllisesti keskustelua.

I Formatiivinen arviointi:

 

Formatiivinen arviointi tarkoittaa oppimisen aikana tapahtuvaa arviointipalautteen antamista. Opettaja antaa oppimistilanteessa tai -tehtävän yhteydessä opiskelijalle vuorovaikutteista palautetta, joka ohjaa oppimista. Formatiivinen arviointi sisältää myös opiskelijan itsearvioinnin sekä vertaisarvioinnin kautta saatavan palautteen. Opettajan tehtävänä on tehdä opiskelijan oppimisprosessi näkyväksi ohjaamalla ja avaamalla oppimisen solmukohtia. Palautetta annetaan osana jokapäiväistä opetusta, jotta opiskelija hyötyy ohjauksesta jo kunkin opintojakson aikana ja voi vielä parantaa suoritustaan.

 

II Itsearvioini ja vertaisarviointi:

 

Itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin tavoitteena on opettaa opiskelijaa havainnoimaan ja kehittämään omaa oppimistaan. Itse- ja vertaisarviointi ovat opiskeltavia taitoja, joita syvennetään perusopetuksen jälkeen lukio-opetuksen yhteydessä. Itse- ja vertaisarviointi ovat osa formatiivista arviointia ja ne tukevat opiskelijan omaa oppimista, eikä niistä kerätä näyttöjä summatiivista arviointia varten. Itse- ja vertaisarviointi ei saa vaikuttaa opintojaksosta annettavaan arvosanaan.

 

III Summatiivinen arviointi:

 

Summatiivinen arviointi antaa tietoa siitä, missä määrin opiskelija on saavuttanut opintojaksolle annetut tavoitteet. Opintojakson aikana opiskelijoilla on mahdollisuus osoittaa osaamistaan erilaisin näytöin. Opettaja kertoo opiskelijoille, miten arvioitava tehtävä tai suoritus liittyy oppiaineen tavoitteisiin. Tavoitteena on, että opiskelija tulee tietoiseksi omasta oppimisprosessistaan, oppii vaikuttamaan omaan oppimiseensa ja hänelle muodostuu myönteinen ja realistinen käsitys omasta itsestään oppijana.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin