Marraskuu 2018
Marraskuu on alkanut
Marraskuussa sataa vettä ja tuulee. Ulkoilemme kuitenkin joka säällä eli lapset tarvitsevat sadevaatteet. Eskarit pitävät muutaman viikon välein eskarikokouksen, jossa sovimme yhteisistä asioista ja suunnittelemme toimintaa. Kielisuihkussa tutustumme nyt ruotsin kieleen. Koulun erityisopettaja Päivi Tupolan tuokiot jatkuvat erilaisilla kokoonpanoilla. Metsäretkiä teemme harvemmin kuin alkusyksyllä. Koulun liikuntasalissa käymme joka toinen viikkoa. Marraskuussa eskareilla on kuvataidekouluretki ja kirjaston järjestämä eskarileikki. Eskarilaisten Itsenäisyyspäivän juhla on 28.11. Viskarit pohtivat erilaisia tunneasioita ja Tytin kerho jatkuu tiistaisin.
Viskareiden kynttilä askartelu
Viskarit tekemässä taikataikinaa
Esikoululaisten Itsenäisyyspäivän- vastaanotolla Lohjalla
Lapset pääsivät nauttimaan lumesta
Viskarit jatkoivat mollin seurassa...oli jännittävä orkesteri ja samanaikainen liike tuokiot
Pimeetä jumppaa
Herää Murmeli herää
Lohikäärme
Lastenpäivän kunniaksi Lohikäörme tuli vieraaksi
Viskarit tutustuivat mollin kanssa;uteliaisuuteen ja keksivät oman otuksen
Viskareiden pallojumppaa
Eskarileikissä tutustuimme ihmiskehoon
Kirjaston johtaja Mirka piti aamujumpan 14.11.
Viskarihommia
Viskareiden kanssa tutustuimme Molliin ja pohdimme erilaisia tunteita
Taikamuna ja pumpulivarpaat 9.11.
Viskareiden suunnittelema temppurata
6.11 eskariretki kuvataidekouluun
6.11. pääsimme vierailulle kuvataidekouluun Lohjalle. Oravat tekivät saviset riikinkukot ja ketut painoivat kankaalle riikinkukon pyrstösulat. Takasin ajoimme viiden tunnelin läpi.