Marraskuulla 2024

Marraskuu alkoi lumisissa merkeissä, tehtiin monta lumiukkoa ja lauleltiin lumiukkolauluja⛄️
Loppukuusta tosin satoi myös aika paljon vettä ja laulettiin Siinan Sataa, sataa, aina, aina vaan-laulua
Askarreltiin isänpäiväkortteja ja juteltiin kivoista jutuista mitä omien isien kanssa puuhaillaan
Jekku-Jänön seikkailuviikolla harjoiteltiin motorisia taitoja hyppynarujen, hernepussien ja huivien kanssa ja tietenkin Pomput-laulun tahtiin
Ääneen lukeminen lapselle parantaa pitkäkestoista muistia ja kehittää empatia- ja kuvittelukykyä sekä auttaa lasta pärjäämään koulussa tulevaisuudessa - lainaamme kirjastoautosta monipuolista luettavaa sekä kuuntelemme äänikirjoja Lukulumosta
Kotitehtävänä oli vanhempien kanssa kirjoittaa kotona luettujen kirjojen nimet palluroihin jotka lapset saivat kiinnittää lukutoukaksi seinälle ja taitojensa mukaan kertoa kyseessä olevasta kirjasta
Lapsen oikeuksien päivää juhlistettiin lasten toivomuksesta paistamalla nakkeja ja vaahtokarkkeja takassa, katsottiin video Reetta, Jaakko ja lapsen oikeudet sekä tutustuttiin oikeuksiin lorujen muodossa
Askarreltiin joulutonttujakin, väriteltiin ja maalailtiin, rakenneltiin majoja ja leikittiin ja yhtenä päivänä meille oli tullut monta lumiukkoa😁⛄️